Harmaiden päivien ja pimeiden iltojen vastapainoksi Kulttuurikuuri lähtee nyt matkalle aurinkoiseen Montenegroon! Ota mukava asento ja varaudu huikeisiin vuoristomaisemiin, äärimmäisen mutkaisiin teihin ja kauniina kimaltavaan mereen. Pikareissu sohvalta käsin starttaa nyt. Vieraillaan ensin kolmessa kaupungissa ja yhdessä kansallispuistossa ja ihmetellään sitten myös paikallista liikennekulttuuria ja muita erikoisuuksia.
Montenegro julistautui itsenäiseksi vuonna 2006. Pieni valtio sijaitsee Adrianmeren rannalla, ja sen naapureita ovat Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Albania, Kosovo ja Serbia. Reissasin alueella elokuussa 2017.
Ensimmäinen kohde: Herceg Novi.
Herceg Novi on kaupunki ja kunta, joka koostuu käytännössä monesta kylki kylkeen rakennetusta pikkukaupungista meren rannalla aivan Kroatian rajan tuntumassa.
Alueella on muutama erityisen mielenkiintoinen nähtävyys historiasta kiinnostuneille. Ensinnäkin Stari Gradin eli Vanhankaupungin kujilla on mukavaa ja rauhallista vaellella. Mitenkään erityisen mieleenpainuva tämä paikka ei minusta kuitenkaan ole. Jos ooppera kiinnostaa, Stari Gradissa järjestetään oopperafestivaali poikkeuksellisen upeissa puitteissa Kanli Kula -amfiteatterissa.
Toiseksi Espanjalainen linnoitus, Tvrđava Španjola, ylempänä vuorenrinteessä on näyttävä ja mielenkiintoinen nähtävyys, jonne moni ei taida jaksaa kuitenkaan kivuta. Suomalaiselle yllättävää on se, ettei linnoituksella ole ollenkaan henkilökuntaa, vaan siellä saa kiertää ihan vapaasti. Rauniotaloon rakennettu baaritiski ja muut pienet vihjeet kielivät siitä, että täällä järjestetään myös bileitä.
Vuonna 1539 rakennetulta linnoitukselta avautuvat avarat näkymät ympäröiviin kyliin ja vuorille sekä alas kaupunkiin ja merelle. Muurien luo pääsee joko autolla tai kävellen. Jalan liikkuvan kannattaa varautua paikoin jyrkkään nousuun ja reitistä riippuen portaisiin. Vesipullo on ehdoton varuste, sillä ainakin meidän visiitillämme lähimmäksi virvokkeita pääsi muuten lähinnä silloin, kun näki sisäänkäynnin luona hylätyn limsakaapin ilman mitään sisältöä tai edes virtaa.
Koko valtiossa on sitten kävijän vastuulla katsoa, mihin astuu, ja varoa putoamasta korkealta tai astumasta vaikka avonaiseen viemäriin. Aitoja kun ei välttämättä (eli usein) ole, ja ajan hiomat kivet saattavat luistaa jalan alla. Meininki on tältä osin siis varsin erilaista kuin mihin on Suomessa tottunut.
Historiallisista linnoituksista ja/tai hylätyistä rakennuksista innostuville Montenegrossa on rutkasti nähtävää. Herceg Novi ei suinkaan ole poikkeus. Hieman kauempana vanhastakaupungista söimme eräänä aamuna aamupalaa ja pulahdimme uimaan rannalla, jolle erikoiset puitteet tarjosi ränsistynyt entinen hotellirakennus.
Juuri hotelleja oli muissakin kaupungeissa usein jätetty oman onnensa nojaan, mikä tuntui oudolta. Niissä oli usein niin aavemainen tunnelma jo ulkoa katsottuna, ettei sisälle astuminen houkutellut. Linnoituksiakin tuli vastaan sen verran, ettei niitä kaikkia jaksanut enää käydä katsomassa. Herceg Novi onkin vasta alkua…
…sillä seuraava pysähdyspaikka on Kotor.
Suosittelen ajamaan Kotoriin rannikon kapeaa vuoristotietä pitkin. Ei voi kuin huokailla ihastuksesta näkymille: hurmaavia pikkukyliä, jylhää vuoristoa, kirkkaana kimaltava meri ja muutama suloinen pieni saarikin. Kotorin edustalla taas voi ihmetellä upeiden maisemien lisäksi kerrostalon kokoista luksusristeilijää ja käydä romanttisella kävelyllä aivan veden vieressä. Tällä alueella riittäisi varmasti ihasteltavaa vähän pidemmänkin loman ajaksi.
Vuoren juurella sijaitsee myös Kotorin viehättävä vanhakaupunki, joka on listattu Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon. Elokuussa 2017 yhtä sen porteista piristi jättikokoinen Peppi Pitkätossu.
Vanhassakaupungissa kannattaa ainakin kuumimpaan lomasesonkiin käydä varhain aamusta, koska silloin siellä on vähemmän turisteja ja lämpöä kuin myöhemmin päivällä. Kaduilla liikkui paljon väkeä, mutta ei ahdistavissa määrin. Toisin kuin monissa muissa matkailijoiden suosimissa kohteissa, Kotorin vanhassakaupungissa oli myös mahdollista löytää varsin edullinen mutta laadukas lounaspaikka, jossa sai vieläpä istua ulkosalla.
Vanhankaupungin lisäksi Kotorin pakollinen nähtävyys on sen yläpuolelle nouseva, ikivanha, vuorella kaartava muuri, jolle kipuamisen me kuitenkin jätimme tällä kertaa väliin. Vanhankaupungin kapeilla kujilla saa ajan muutenkin kulumaan hyvin. Kaupungin tunnuseläin on kissa, ja katteja toki näkyykin siellä täällä – niin kuin muuallakin Balkanilla. Kannoin kuivaruokapussia mukanani, jotta oli annettavaa tassulaisille. Jos haluat tehdä samoin, huomaa, että ruokaa ei tule antaa ravintoloissa tai muissa paikoissa, joihin kissoja ei haluta.
Ainakin suomalaiset turistit taitavat vasta olla löytämässä Kotoria ja ylipäätään koko pikkuvaltiota. Taisimme kohdata suomalaisia vain seuraavassa kohteessa, eli…
…kaupungissa nimeltä Budva.
Monien tapaamiemme paikallisten mukaan Budvassa on Montenegron paras yöelämä. Juhlimaan pääsee myös päiväsaikaan, sillä rantabaarissa ihmiset tanssivat villisti vaahtobileissä jo iltapäivällä. Oman lyhyen kokemukseni perusteella voin sanoa, että jos saman kappaleen kuuleminen moneen kertaan ei haittaa, ei kun bailaamaan. Me tosin tyydyimme pulahtamaan meressä ja nauttimaan drinkin maisemia ihastellen.
Biitsillä on monenlaisia ravintoloita rennoista kahviloista iltaklubeihin ja vähän hienompiin illallispaikkoihin, joissa pöydille levitetään valkoiset liinat ja tarjoilijat ovat tyylikkäästi pukeutuneita.
Rentoutumiseen ja uimiseen Budvan iso ranta on erinomainen valinta, jos et juurikaan kaipaa omaa rauhaa ja tahdot olla keskellä kaikkea myös silloin, kun varpaiden alla on hiekkaa. Rauhallisempi ilmapiiri taitaa olla tarjolla pienemmillä biitseillä vähän kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella. Lisäksi Budvassakin on Stari Grad historiasta kiinnostuneille, ja luonto on todella kaunista. Ja ne tiet! Seuraavaksi lähdemmekin…
…kiemurtelevia vuoristoteitä pitkin Durmitorin kansallispuistoon.
Myös Durmitor on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kansallispuisto tunnetaan erityisesti Tara-joen kanjonista, joka on yksi maailman syvimmistä kanjoneista. Ajomatka kuluukin yllättävän nopeasti sitä ihmetellen. Myös kanjonin ylittävä Tara-kaarisilta on vaikuttava näky. Silta tuhoutui toisessa maailmansodassa mutta rakennettiin uudelleen sen jälkeen. Sillan läheltä pääsee turistiaktiviteetteihin, kuten ylittämään kanjonin vaijeriliukurataa pitkin.
Kun ajaa vielä eteenpäin, pääsee Zabljakin pikkukaupunkiin, joka toimii monien matkailijoiden tukikohtana ja vilkkaana talviurheilukeskuksena. Sen lähellä sijaitsee myös yksi puiston suosituimmista kohteista eli Crno Jezero, Musta järvi, joka nimestään huolimatta kimmeltää jalokivenvihreänä. Järvelle vievä tienpätkä oli elokuisena iltana täynnä ihmisiä.
Järven seutu on kieltämättä kaunista, mutta rakennusten läheltä kuvottavassa kunnossa, sillä vierailijat olivat surutta heittäneet roskiaan luontoon. Durmitoriin on tosin rakenteilla lisää palveluita, joten jo ensi kesänä tilanne on varmasti parempi, jätemäärä toivottavasti pienempi ja vessatkin nykyistä toimivammat.
Kaipasimme matkakaverini kanssa myös luonnonrauhaa ilman muita ihmisiä. Onneksi kansallispuistossa on paljon merkittyjä polkuja, joita seuraamalla voi tehdä erilaisia lenkkejä. Lähdimme samoilemaan järvien itäpuolelle ja saimme pian nauttia raikkaasta vuoristoilmasta täydessä hiljaisuudessa. Muita samoilijoita tuli ajoittain vastaan, mutta vähemmän kuin esimerkiksi Repovedellä saati Nuuksiossa sesonkiaikaan.
Durmitorin kohti taivasta kurottavat kuuset muistuttavat yllättävän paljon Suomen luonnosta, mutta parin kilometrin korkeuteen kohoavista vuorista viimeistään muistaa, että muualla ollaan. Monen tunnin mittaiseksi venynyt seikkailu sisälsi muun muassa niittyjä, metsää, jyrkänteitä ja vuoristolampia.
Opin myös kantapään kautta olemaan aliarvioimatta sitä, kuinka kylmä vuoristossa voi kesälläkin olla. Oli todella hämmentävää siirtyä yli 30 asteen helteestä noin 15 asteen päivälämpötiloihin. Aiemmin reissulla teltassa oli ollut hankalaa nukkua, kun mittari pysyi sitkeästi hellelukemissa ympäri vuorokauden. Durmitorissa noin kilometrin korkeudella yöpyessä puolestaan tuli ikävä paksua makuupussia, kun yöllä oli viluisat seitsemän astetta. Hrr.
Lopuksi vielä muutama sana yleisesti Montenegrosta…
Kohtasin Montenegrossa elämäni kiemuraisimmat vuoristotiet. Erityisesti matka Durmitorista kohti Bosnia-Hertsegovinaa koetteli hieman vatsankin kestävyyttä. Olen aiemmin istunut autossa muun muassa Alpeilla, Tatravuorilla ja Pyreneillä sekä ajanut kesällä 2016 kreikkalaisella Milos-saarella korkeilla pikkuteillä. Silti Montenegro oli aivan omaa luokkaansa. Matkapahoinvoinnista kärsivän ei parane jättää lääkkeitä ottamatta.
Aikaa ajamiseen tulee varata reilusti enemmän kuin mitä ensin uskoisi. Onneksi maisemat ovat kerrassaan huikeita, ja vuoristoteillä kilometrit sujahtavat ohi hujauksessa nenä kiinni ikkunaan liimautuneena. Paikalliset pistelevät kyllä menemään raskaalla kaasujalalla, vaikka teiden kunto ei paikoin ole mitenkään kehuttava. Teiden varsilla näkyy muistomerkkejä ja kukkakimppuja, joita läheiset ovat tuoneet onnettomuuksissa menehtyneille.
Montenegro ei ole ainakaan vielä Euroopan Unionin jäsen, mutta käyttää kuitenkin euroja valuuttanaan. Etenkin omatoimimatkailijoille tiedoksi myös se, että kaikkien ulkomaalaisten on rekisteröidyttävä 24 tunnin kuluessa maahantulosta. Hotelleissa yöpyvien rekisteröinti hoituu automaattisesti sisäänkirjautuessa. Muiden pitää käydä rekisteröitymässä lähimmässä turistiorganisaatiossa tai poliisiasemalla. Viranomaiset katsovat rekisteröintilomakkeet rajalla maasta poistuttaessa.
Montenegron tunnelma on kiehtovan omalaatuinen. En oikein osaa eritellä, mistä se syntyy. Ihan hetkessä tämän maan saloihin ei pääse sisälle. Vaikka ulkomaisia turisteja on paikoittain paljonkin, saattaa leirintäalueen omistaja osata vain kaksi sanaa englantia. Yleisesti englannilla toki pärjää silti varsinkin matkailijoiden suosimilla alueilla.
Ennen kaikkea Montenegro on upea kohde niille luontomatkailusta nauttiville, jotka pitävät erityisesti merestä ja vuoristoista. Ripaus intoa nähdä historiallisia rakennuksia ei myöskään ole pahasta, niin kuin ei sekään, että jaksaa ja haluaa kivuta rappusia tai rinteitä ylös. Kotorinlahtea kauniimmat paikat taitavat olla koko maailmassa harvassa.
Onko lukijoissa ketään Montenegrossa vieraillutta? Entä kiinnostaisiko matka sinne?
Aiempia matkakertomuksiani: Kulttuurikuuri Kroatiassa: turistivilinää välttelevän vinkit suosittuun Dubrovnikiin ja Kuparin hylätyt luksushotellit; Kulttuurikuuri Kreikassa 1/2: antiikin ja graffitien Ateena ja 2/2: tarunhohtoinen saari Milos; kulttuurivinkkejä reissulta ympäri Keski-Eurooppaa ja Baltiaa; liftauskisa Hitchball 4000 vuonna 2014; Oslo osa 1 ja osa 2; Venäjä osa 1 ja osa 2; Ranska osa 1 ja osa 2.
Kaikki tämän blogikirjoituksen kuvat ovat Kulttuurikuurin omia. Ethän kopioi ja käytä niitä luvatta, kiitos.
KULTTUURIKUURI 