Kaunotar ja hirviö vs. katsojan mieliala

Kuinkahan katsojan oma mielentila vaikuttaa siihen, mitä taide-esityksestä saa irti? Tämä kysymys putkahti mieleeni, kun olin katsomassa Kansallisoopperan koko perheen balettia Kaunotar ja hirviö. Meneillään oli kiireinen ja hyvin vaativa viikko niin työ- kuin yksityiselämässä. Univelkaa oli kertynyt paljon. Katsomoon rauhoittuminen tuntui vaikealta vielä esityksen alettua: olo oli levoton ja ajatukset pyörivät päässä.

Harmittelin jo saman tien sitä, etten pystynyt vain unohtamaan muita asioita ja nauttimaan kulttuurista täysillä. Vielä kurjempaa se on siksi, että Kaunotar ja hirviö on kiistatta kaunis baletti ja kerännyt kehuja. Teos sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa syksyllä 2014, ja palasi nyt lyhyelle uusintakierrokselle. Esityksiä tullee lisää vielä myöhemmin, sen verran suosittu tämä baletti on ollut. Kannattaa seurata Kansallisoopperan verkkosivuja.

K
Pääpari Belle (Eun-Ji Ha) ja Hirviö (Frans Valkama). Kuva: Mirka Kleemola / Suomen Kansallisbaletti

Kaunotar ja hirviö on myös vuosisatoja vanha, perinteinen kansansatu. Ensimmäisen julkaistun version siitä teki ranskalainen Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve jo vuonna 1740. Ainakin Oopperatalon lavalla nähtävä tarina tuntui minusta tutulta: Kaukaisessa maassa elelee nuori, itsekäs kuningas Alexander, jonka noita muuttaa hirviöksi. Linnan maille saapuu kauppias, joka leikkaa mukaansa punaisen ruusun tietämättä, että se kuuluu Hirviölle. Hirviö suuttuu ja vaatii kauppiasta joko palaamaan itse tai lähettämään yhden tyttäristään. Kauppiaan kolmesta tyttärestä nuorin ja kiltein, Belle, lähteekin Hirviön luo.

Aluksi Hirviö saa liehitellä Belleä turhaan, mutta monien yllättävien käänteiden jälkeen neito muuttaa mielensä ja tunnustaa rakkautensa. Lumous raukeaa, Hirviö muuttuu nuorukaiseksi, linnassa vietetään häitä ja pariskunta elää elämänsä onnellisina loppuun saakka, kuten saduissa kuuluukin.

5970-_MG_1063
Wau, mitkä asut! Kuva: Mirka Kleemola / Suomen Kansallisbaletti

Olen nähnyt Kaunottaren ja hirviön Disney-elokuvana 1990-luvun alussa valkokankaalta. Leffa oli pienelle lapselle iso elämys, joten ehkä odotin baletilta vähän liikaa. Tunnemuistissa elää vahvana myös Kesäyön unelma -baletti, jonka näin peräti kahtena versiona viime keväänä. Varsinkin Kansallisbaletin versio nosti riman todella korkealle.

Kaunottaren ja hirviön päärooleissa esiintyivät Eun-Ji Ha Belle-kaunottarena ja Frans Valkama kuningas Alexanderina ja hirviönä. Molemmat tanssivat toki hyvin. Minulle illan valopilkku oli kuitenkin veikeä ja persoonallinen Pikkuhirviö, jota Colin Jacobs tulkitsi osuvasti. Hahmo toi elävästi mieleeni Puck-haltian Kesäyön unelmasta.

Muuten nautin tällä kertaa ehkä eniten baletin satumaisesta visuaalisesta ilmeestä ja näyttävistä joukkokohtauksista. Teoksessa oli monia hauskoja yksityiskohtia, jotka toivat fantasiamaailman eloon. Erilaisia hahmoja vilisi lavalla vaikka kuinka. Heidän upeiden ja mielikuvituksekkaiden asujensa valmistamiseen on varmasti vierähtänyt hurjan paljon työtunteja. Oli hauskoja jäniksiä porkkanoineen, nymfejä ja fauneja, tuulen henkiä, yön varjoja, ruusuja, unikuvia ja vaikka mitä muuta. Jopa suihkulähteen veistokset alkoivat elää, samaten kuin linnan portit. Hurjaa on myös se, miten monta ihmistä näyttämölle voikaan kerralla mahtua.

Jostain syystä Kaunotar ja hirviö jätti kuitenkin minut aika tunteettomaksi. Vaikea määritellä, mistä moinen tarkalleen johtui. Kuten jo mainitsin, oman elämäni aallokot varmasti vaikuttivat siihen. Ehkä jokin toinen esitys olisi puhutellut minua noissa fiiliksissä enemmän? Toisaalta jäin miettimään, ettei teos oikeastaan tarjonnut minulle hirveästi uutta. Olen tainnut käydä jo sen verran baletissa, etten enää häikäisty esitysten loisteliaisuudesta tai ihmettele tanssijoiden taitoja aivan samoin kuin ennen. Voiko korkeaan laatuun tottua tällä tavoin? Toisaalta taide nyt vain on luonteeltaan hyvin henkilökohtaista: se, mikä koskettaa syvästi yhtä, ei välttämättä liikauta toista ollenkaan.

Lokakuussa Kansallisoopperassa saa ensi-iltansa toinen satuklassikko, Pieni merenneito. Baletti kiinnostaisi muun muassa siksi, että koreografina on Kansallisbaletin oma taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Sain myös pientä esimakua upeista puvuista ja lavasteista kierroksellani kulissien takana syyskuun alussa. Kuvapainotteinen reportaasi vierailustani tulee julki hyvin pian. Samaten julkaisen vihdoin jatkoa pakopelisarjalle, sillä kävin juuri testaamassa Room Escape Running Rabbitin kauhuaiheisen Child’s Play -huoneen. Ennen näitä kirjoituksia kuitenkin juhlitaan vielä Kulttuurikuurin synttäreitä. Blogi täyttää perjantaina 2.10. kaksi vuotta, ja juhlapäivän kunniaksi on luvassa tietysti juhlapostaus. Blogi tulee myös uudistumaan  siitäkin lisää synttäripäivänä.

Onko siellä ruudun toisella puolen joku, joka on myös huomannut oman tunnetilansa ja elämänsä tapahtumien vaikuttavan siihen, miten paljon taide-elämyksistä saa irti? Entä joku, joka haluaisi jakaa oman mielipiteensä Kaunottaresta ja hirviöstä?

Kaunotar ja hirviö oli ohjelmistossa tänä syksynä 22. elokuuta – 12. syyskuuta. Mahdollisten tulevien esitysten päivämääriä ei ole vielä julkistettu. Kannattaa seurata Kansallisbaletin sivuja. Tänä syksynä ohjelmistossa ovat muun muassa vielä lokakuussa ensi-iltansa saava baletti Pieni merenneito sekä joulun alla ohjelmistoon palaava Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas.

Kävin katsomassa to 3.9. esitystä. Kiitokset Kansallisbaletille vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuvassa keskellä Belle (Eun-Ji Ha), etualalla Pikkuhirviö. Kuva: Mirka Kleemola / Suomen Kansallisbaletti.

2 vastausta artikkeliin “Kaunotar ja hirviö vs. katsojan mieliala

  1. Kyllä, vaikuttaa! Tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Juuri kiire, työasiat, muu elämän säätö painavat joskus turhankin raskaina katsomoon istuessa ja aina se irti päästäminen ei onnistu. Harmittavaa mutta totta, teatterimenoa ei kuitenkaan viitsi perua siksi että ”on huono päivä”. Huomaan myös väsyneenä alkavani esityksen aikana ajattelemaan että nyt mä voisin kirjoittaa tästä esityksestä näin ja näin, ei auta keskittymiseen sekään. 😉

    Kaunotarta ja Hirviötä en ole nähnyt, mutta mainitsemasi Pieni merenneito kiinnostaisi hirveästi ja alustavasti olen jo tsekkaillut kalenterista sopivia päiviä. Kulissikierroksesta olen tavattoman kateellinen, miten sellaiselle pääsee? Ihmettelin Oopperan kummitusta katsoessani että minne ne kaikki valtavat lavasteet mahtuvat..

    Tykkää

  2. Kiitos taas kommentista! Helpottavaa kuulla, että muillakin on välillä tällaista. Usein sitä jotenkin pääsee tavallaan yli arjen murheista ja unohtaa ne katsomossa, mutta aina niin ei ikävä kyllä käy. Tunnistan myös tuon taipumuksen ruveta kesken esitystä miettimään, mitä kirjoittaisi. Aiemmin se vaivasi etenkin silloin, kun vielä murehdin paljon sitä, jos en oikein tuntunut tajuavan esitystä kunnolla. Nykyään osaan ottaa vähän rennommin.

    Kävin kiertämässä kulisseja etenkin yhtä lehtijuttua mutta myös blogia varten, eli kaksoisroolissa toimittajana ja blogistina. 🙂 Ne lavasteet on aivan käsittämättömän isoja. Isot on tilat siellä lavan reunoilla ja takanakin. Kuviin painottuva reppari tulossa pian julki täällä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s