Possuheittoja ja vegaanisusi: Klassikkosatu uudistuu kesäteatterissa oivaltavasti muttei liikaa

Helsingin Tapanilassa alkaa pian kaikua jälleen erikoisia ääniä, kun Teatteri Tuikkeen kesäteatteriesitys Kolme pientä porsasta palaa kylätilan pihalle kymmeneksi päiväksi. Esityksen koekatsoi jo kesäkuussa kanssani sukulaispoikani Sisu. Reilu tunti meni hujauksessa, ja varsinkin esityksen toinen puolikas sai viisivuotiaan pikkukatsojan hihkumaan ääneen. Väliajalla taas oli kivaa juoksennella isolla pihamaalla ja nauttia teatterikioskin antimista. Kolme pientä porsasta … Jatka lukemista Possuheittoja ja vegaanisusi: Klassikkosatu uudistuu kesäteatterissa oivaltavasti muttei liikaa

Haltialan kesäteatterin vauhdikkaassa komediassa muotoillaan miestä uusiksi

Mies on ollut viime aikoina suosittu aihe kotimaisessa teatterissa. Kaksilahkeisten elämää puitiin syksyllä useammassakin näytelmässä. Nyt kesällä mieheyden ytimeen sukeltaa myös uusi, tänä vuonna toimintansa aloittanut kesäteatteri, joka toimii idyllisellä Haltialan tilalla Pohjois-Helsingissä. Haltialan kesäteatteri lähestyy miestä uhanalaisena lajina, kuten Uhanalainen mies -näytelmän nimikin paljastaa. Lähtökohtana on se, että Y-kromosomilliset miehet ovat häviämässä maapallolta seuraavien … Jatka lukemista Haltialan kesäteatterin vauhdikkaassa komediassa muotoillaan miestä uusiksi

Sooloesitys Ote kertoo ulkonäköpaineista ja suorituskeskeisyydestä miehen näkökulmasta

28-vuotias tanssija ja näyttelijä Julius Susimäki oli vasta yläasteella, kun hän alkoi tarkkailla ulkonäköään, rajoittaa ruokavaliotaan ja lisätä liikuntaa. Muutama vuosi sitten hän päätti rohkeasti tehdä esityksen kokemuksistaan. Millaista on, kun elämää hallitsevat neuroosit, rutiinit, suorittaminen, häpeä ja paha olo? Monitaiteellinen Ote oli ensi-illassa jo vuonna 2016, mutta palasi tämän vuoden helmikuussa uudelle kierrokselle hieman … Jatka lukemista Sooloesitys Ote kertoo ulkonäköpaineista ja suorituskeskeisyydestä miehen näkökulmasta

Klovnin raivonhallintaopas sukeltaa taidokkaasti ihmisen pimeisiin puoliin

Äärimmäinen, jopa tappamiseen johtava silmitön raivo ei äkkiseltään ole aihe, josta löytäisi mitään huvittavaa. Helsingissä Kanneltalossa voi kuitenkin nähdä teoksen, jossa epätodennäköiset ainekset yhdistyvät onnistuneesti. Kotimaisen klovnerian pioneerin Taina Mäki-Ison tragikoominen sooloesitys kantaa osuvaa nimeä Medeia: Klovnin raivonhallintaopas. Mäki-Iso käsittelee siinä Antiikin ajan myyttiä Medeiasta eli naisesta, joka kostoksi petolliselle miehelleen surmasi omat lapsensa. Klovneria … Jatka lukemista Klovnin raivonhallintaopas sukeltaa taidokkaasti ihmisen pimeisiin puoliin

Dialogibloggaus: Häiriö kertoo, millaista on elää mielenterveyshäiriön kanssa

Teatteri Jurkan Häiriö on teatteriesitys siitä, miltä mielenterveyshäiriö tuntuu. Kulttuurikuurin Meri Liukkonen ja Sateenkaarenmaalari-blogin Elisa Helenius jakavat nyt katsomiskokemuksensa dialogibloggauksessa. Häiriön pohjana ovat mielenterveyden häiriöitä kokeneiden aidot kertomukset. Käsikirjoittaja Raisa Omaheimo ja ohjaaja Elina Kilkku työryhmineen pyysivät ihmisiä kertomaan elämästään ja saivat kymmeniä kirjoitettuja vastauksia. Elisa/Sateenkaarenmaalari: Häiriön jälkeen päällimmäinen tunne on se, että on nähnyt … Jatka lukemista Dialogibloggaus: Häiriö kertoo, millaista on elää mielenterveyshäiriön kanssa

Masentuneen maailmaa avaava Aina on joku syy -esitys itkettää ja naurattaa

Arviolta joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Teatteri Takomo onkin tänä keväänä tarttunut aiheeseen, joka koskettaa tavalla tai toisella luultavasti jokaista meistä. Aina on joku syy kuvaa erityisesti sitä, millaista on elää masennuksen kanssa. Se peilaa masentuneen omakohtaista kokemusta erilaisiin uskomuksiin depressiosta ja tuo esiin tutkimustietoa muun muassa masennuksen syistä. Esitys koostuu löyhästi toisiinsa … Jatka lukemista Masentuneen maailmaa avaava Aina on joku syy -esitys itkettää ja naurattaa

Naurata tai kuole! Sisällissodan vankileirille sijoittuva Suomen hauskin mies näyttää teatterin voiman

"Naurata tai kuole!" Näin voisi tiivistää käskyn, jonka punainen teatterijohtaja Toivo Parikka saa vankileirin komendantilta. Parikka on joutunut pahamaineiselle Iso-Mjölön vankileirille Helsingin eteläreunan saareen. Satojen vankien joukossa on myös teatteriseurue. Eletään vuotta 1918 ja sisällissota on päättynyt. Nälän ja kurjuuden heikentämä seurue saa tehtäväkseen valmistaa hupinäytelmän arvovieraille. Jos esitys ei naurata vieraita, päättyvät jokaisen näyttelijän … Jatka lukemista Naurata tai kuole! Sisällissodan vankileirille sijoittuva Suomen hauskin mies näyttää teatterin voiman

Aitoa ja lämminhenkistä: Tyttö ja varis -näytelmässä kaikki kantavat raskaita salaisuuksia

Keski-ikäinen Säde polttelee vieraassa rappukäytävässä tupakkaa. Elämä on ruhjonut, töistä on pulaa, olut maistuu liikaa. Mistään ei oikein tunnu tulevan mitään. Pissahätäkin vaivaa, kun on tullut litkittyä tyhjäksi tölkki jos toinenkin. Eläkkeellä oleva leskirouva Armi puolestaan haluaisi keskittyä rauhassa katsomaan norjalaista televisio-ohjelmaa, mutta nenään leijailee ärsyttävä haju. Armi menee närkästyneenä paimentamaan Sädettä muualle tupakoimaan. Homma … Jatka lukemista Aitoa ja lämminhenkistä: Tyttö ja varis -näytelmässä kaikki kantavat raskaita salaisuuksia

Helsinkiin sijoittuva näytelmä kertoo vavahduttavan tarinan sisällissodasta

Nuori Ida Redsven saapuu Helsinkiin toiveikkaana ja iloisena. Hän asettuu Kruununhakaan rikkaan perheen piiaksi ja ystävystyy perheen äidin kanssa. Hän tapaa miehen, rakastuu ja viettää hauskoja iltoja työväentalolla. Samaan aikaan jännitteet suomalaisten välillä kasvavat, työläiset lakkoilevat ja ruokaa jonotetaan. Lopulta syttyy sisällissota. Sodan jälkimainingeissa Ida joutuu kuulusteluihin ja hänet tuomitaan ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen. Teatteri Avoimissa … Jatka lukemista Helsinkiin sijoittuva näytelmä kertoo vavahduttavan tarinan sisällissodasta

Mitä nykymiehen mielessä liikkuu? Haastattelujen tulokset nähdään nyt teatterin lavalla

Millainen on mies vuonna 2017? Helsinkiläinen Teatteri Toivo ei ole valinnut ainakaan turhan pientä ja helposti vastattavaa kysymystä näytelmän aiheeksi. Tänä syksynä nähtävä Mies2017 perustuu tavallisten miesten haastatteluihin. Näyttämölle astuu yhdeksän näyttelijän esittämä kaveriporukka, joka johdattaa katsojan kaksilahkeisten ajatusmaailmaan. Näytelmän peruskivenä on tämän miesjoukon keskustelu, joka polveilee iloisista aiheista vakaviin ja jopa synkkiin. Tunnelmaa keventää … Jatka lukemista Mitä nykymiehen mielessä liikkuu? Haastattelujen tulokset nähdään nyt teatterin lavalla