Mitä nykymiehen mielessä liikkuu? Haastattelujen tulokset nähdään nyt teatterin lavalla

Millainen on mies vuonna 2017? Helsinkiläinen Teatteri Toivo ei ole valinnut ainakaan turhan pientä ja helposti vastattavaa kysymystä näytelmän aiheeksi. Tänä syksynä nähtävä Mies2017 perustuu tavallisten miesten haastatteluihin. Näyttämölle astuu yhdeksän näyttelijän esittämä kaveriporukka, joka johdattaa katsojan kaksilahkeisten ajatusmaailmaan.

Näytelmän peruskivenä on tämän miesjoukon keskustelu, joka polveilee iloisista aiheista vakaviin ja jopa synkkiin. Tunnelmaa keventää ja esitystä rytmittää joukko musiikkiesityksiä. Kappalevalinnat nostattavat hieman kulmakarvoja, sillä ne ovat varsin perinteisiä kotimaisia hittejä. Mika Sundqvistin kappale Moottoripyörä on moottoripyörä hoituu huikean energisesti ja innokkaasti, kun taas tulkinta Kaija Koon Vapaasta on kauniin herkkä.

Lavalla on muutama mies, joka on minulle tuttu muutenkin kuin näyttämöltä. Jokaisella miehellä on kuitenkin oma roolihahmonsa, ja se voi olla jopa täysin päinvastainen kuin mitä näyttelijä siviilissä on.

Monet hahmot ovat varsinaisia ääripään tyyppejä, jotkut suorastaan karikatyyrejä. Yksi heitti machohenkistä pesänsaamisläppää. Toinen kuvaili kauniisti ja romanttisesti, miten kauniilta oma rakas näyttää sunnuntaiaamuna auringonsäteiden osuessa yhä uniseen kehoon sängyssä. Kolmas kertoi siitä, miten paljon arvostaa arkeaan parisuhteessa. Neljäs otti jäyhän äijän roolin, ja niin edelleen. Oli piristävää, miten erilaisia miehiä lavalle oli saatu ja miten he selvästi viihtyvät hyvin yhdessä.

Erityisen mielenkiintoista näin naisena oli kuulla, mitä mies tuumii naisista, parisuhteesta ja rakkaudesta sekä mitä mies pelkää ja miksi mies itkee. Erityisen koskettavaa oli tajuta, kuinka ihmiset sukupuolesta riippumatta tosiaan saattavat painiskella riittämättömyyden tunteiden kanssa tai pelätä sydämensä särkyvän.

Lavalla nähtiin kuitenkin myös tunkkainen ja jopa sovinistinen löyhähdys vanhanaikaisia näkemyksiä siitä, millainen miehen tulee olla ja millainen mies on. Tämä yllätti, sillä Toivo vaikuttaa olevan hyvin avarakatseinen ja salliva teatteriyhteisö. Teatteri Toivo on siis ammattijohtoinen harrastajateatteri, joka muutti nyt syksyn alussa uusiin tiloihin Helsingin Vallilaan.

Juttelin esityksen jälkeen ohjaaja Sara Salmenmäen kanssa, ja hän kertoi, että kaikki lavalla kuultu on peräisin aitojen miesten haastatteluista kasvotusten ja kyselylomakkeilla.

Salmenmäki jututti viime keväänä pariakymmentä miestä ja sai suunnilleen samalta määrältä kirjallisia vastauksia. Lopulliset repliikit syntyivät niin, että vastauksia yhdisteltiin ja niiden kieliasua muokattiin esittäjälleen luontevaksi. Salmenmäki ei kuitenkaan sensuroinut näytelmästä pois niitä näkemyksiä, jotka ilmentävät menneiltä vuosikymmeniltä tuttua stereotypiää miehestä, sillä nämä näkemykset tosiaan nousivat esiin miesten vastauksissa. Hän kokee tehneensä siinä mielessä esityksen, jollaista ei varsinkaan teatteripiireissä osata odottaa.

Näin Salmenmäki avasi ajatuksiaan vielä sähköpostitse:

”Halusin tuoda lavalle todelta tuntuvan mieheyden kuvan tästä maasta, tänä vuonna. Mitään lisäämättä tai poistamatta. Nämä miehet eivät tule yhdestä muotista. He ovat isämme, veljemme, poikamme ja rakastettumme. Lopulta heidän sielunmaisemansa oli itsellenikin yllätys ja hyvin silmiä avaavaa.

En halunnut näyttää lavalla vain omaa elinpiiriäni ja asettaa miehiä omassa päässäni olevaan muottiin, vaan kuvata heidän kokemuksensa sellaisenaan. Halusin, että miehet kohtaavat ennen muuta toisensa. Siksi kirjoittaminen alkoi miesten omista keskusteluista.

Koko elämäni ajan minulle on kerrottu, miten vaikeaa naisena oleminen on, mutta miesten vastausten perusteella eläminen sopusoinnussa itsensä kanssa ei ole kovin helppoa miehillekään. Heillekin tuputetaan muottia siitä, millainen miehen rooli saa olla. Keskustelutilaisuuksissa miehet puhuivatkin pitkään siitä, saako mies olla muuta kuin elättäjä ja johtaja. Onko mies arvokas vain, jos hän on isä? Vastauksena kysymykseen, mitä yhteiskunta sinulta odottaa, oli: ’Maksa veroja ja kuole nopeasti pois’.

Kosketuksen puute, riittämättömyys ja yksinäisyys tulivat vahvasti esiin miesten teksteissä. Käsikirjoitus olikin tekstinä hyvin synkkä, mutta valmiista näytelmästä tuli koskettava ja ronskilla huumorilla silattu katsaus siihen, millaista on olla mies tässä ajassa.”

Jäin miettimään, mistä joidenkin miesten vastaukset johtuivat. Olivatko miehet oikeasti omaksuneet niin stereotyyppisen mieskuvan omakseen? Oliko se aidosti heitä vai toteuttivatko he tiedostamattaan sitä perinteistä roolia, jota he kokivat muiden heiltä odottavan?

Esityksessä on tosiaan valtavasti erilaisia aineksia. Niin puheenaiheet kuin tunnelmat vaihtelevat tiuhaan, eikä mihinkään ehkä siksi päästä oikein syvälle. Ilman keventäviä musiikkinumeroita näytelmä kieltämättä saattaisi olla turhan synkkä. Lavastus ja puvustus on minimalistista, mutta antaa näyttelijöille tilaa tarjoilla katsojille juuri sen, mikä esityksessä on tärkeintä: katsauksen miehen ajatusmaailmaan.

Minusta esitys olisi kuitenkin hyötynyt tiukemmasta rajauksesta. On hyvin kunnianhimoista lähteä yhdessä esityksessä kattamaan näin laajaa aihetta eli sitä, millainen nykymies on. Jo pelkistä rakkauteen liittyvistä näkemyksistä olisi varmaan saanut kokoillan näytelmän.

Alussa tuli kaikenlaista Trump-aiheista asiaa ja jossain välissä puhuttiin rasismista, mutta molempien yhteys varsinaiseen aiheeseen, mieheen ja mieheyteen, jäi aika löyhäksi. Homoseksuaalisuus armeijassa oli sinänsä mielenkiintoinen aihe, mutta muuten inttijuttuja saa kuulla riittävästi teatterin ulkopuolellakin, jos miesten kanssa viettää aikaa.

Yhden miehen huomautus siitä, että hän on parisuhteessaan se haluton osapuoli, oli vähän päälleliimatun oloinen, kun Toivossa nähdään tänä syksynä myös miehen haluttomuutta naisnäkökulmasta käsittelevä Haluton. Kommentti jäi myös ylipäätään irrallisen oloiseksi, mikä oli joidenkin muidenkin sinänsä mielenkiintoisten ajatusten ongelma. Jäin kaipaamaan lisää miesten ajatuksia isyydestä, seksuaalisuudesta, ulkonäöstään ja ulkonäköpaineistaan, ystävyydestä tai vaikkapa avioliitosta. Ehkäpä näiden teemojen syventämisessä olisi aineksia jatko-osaan?

Mies2017 on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen katsaus yhden sukupuolen elämään ja ajatuksiin nykypäivänä. Etenkin miehille Mies2017 voi tarjota samaistumispintaa ja virikkeitä itsereflektioon. Naisissa ja muunsukupuolisissakin esitys herättää varmasti ajatuksia ja tunteita. Minussa ainakin heräsi uudenlainen lämpö ja empatia miehiä kohtaan. On hienoa päästä kuulemaan miehiltä itseltään, miten he maailman kokevat. Esityksessä on myös poikamaista ja rempseää huumoria, ja näyttelijöitä on mukavaa seurata.

Esityksestä saa selville sen, että ei ole mitään yhdentyyppistä miestä. Kaikki ovat yksilöitä ja voivat ajatella samoista asioista hämmentävän eri lailla. Näytelmä onkin tervetullut muistutus siitä, että ei kannata liikaa olettaa tietävänsä, mitä muiden päässä liikkuu, kun siinä voi osua aivan vikaan. Ja kyllähän Mies2017 tuo esiin myös sen, että voimakkaan kuoren alle piiloutuu usein yllättävän herkkä ja haavoittuvainen, syvästi tunteva mies.

Mies2017 Teatteri Toivossa (Hämeentie 103, sisäpiha) la 16.12.2017 asti. Peruslippu 25 e, alennuslippu 17,50 e, Tue Toivoa -lippu 30 e, teme-lippu 10 e. Kesto noin 1,5 tuntia, ei väliaikaa. Lisätiedot ja liput Teatteri Toivon verkkosivuilta.

Kävin avecin kanssa katsomassa kantaesityksen la 30.9.2017. Kiitos Teatteri Toivolle kutsusta ja vapaalipuista! Tämän kirjoituksen pääkuvan kuvaaja: Darina Rodionova.

Lue myös aiemmat kirjoitukseni Toivon näytelmistä: Haluton ja Ender’s Game. Kävin myös kokeilemassa Deittileikkejä keväällä 2016.

Mies2017-työryhmä:

Rooleissa: Aapo Kosonen, Antti Laine, Jari Kykkänen, Joni Sakasho, Juhana Stolt, Mika Rontti, Miran Jumah, Pyry Penttinen ja Tommi Kosonen.