Kauheuksien metromatka: aistikauhuteatteri koetaan silmät peitettyinä

Helsingin Tapanilassa sai juuri ensi-iltansa teatteriesitys, jota ei nähdä, vaan koetaan. Teatteri Tuikkeen aistikauhuesitys Viimeinen vuoro vie kokijat mukanaan illan viimeiseen metrojunaan. Yhtäkkiä juna pysähtyy keskelle tunnelia kahden aseman väliin. Sitten tietysti alkaa tapahtua kauheita, eikä toivoa nopeasta poispääsystä ole.

Yleisö kokee esityksen silmät naamiolla peitettyinä. Näköaistin sijaan näytelmä hyödyntää ääniä, tilan tuntua sekä tunto- ja hajuaistia. Myynnissä on kahdenlaisia lippuja: hc-paikalla olevaan saatetaan koskea, pelkääjän paikalla oleva taas saa olla ihan rauhassa.

IMG_5327
Tervetuloa Tuikkeeseen! Kuva: Meri Liukkonen

Olin ehtinyt tutustua esitykseen varsin hyvin jo etukäteen, sillä tein Viimeisestä vuorosta jutun Metro-lehteen tällä viikolla. Kuulemani ja lukemani perusteella jännitin ja jopa pelkäsin kokemusta.

Lokakuun viimeisenä iltana oli kuitenkin aika suunnata rohkeasti teatteriin. Pyhäinpäivän aattoilta ja kello 24 alkava kauhuesitys: voiko olla täydellisempää tapaa juhlistaa halloweenia?

Esityksen kauheuksiin virittäytyminen alkoi jo teatterin odotustilassa, jossa tunnelmaa loivat muun muassa musiikki, kynttilät ja teemaan sopiva perinteinen kauhurekvisiitta, kuten rotta ja pääkallo.

Ennen näytöksen alkua jokainen katsoja sai myös valita itselleen naamion. Hc-paikan lunastaneet laittoivat naamion kasvoilleen niin, että yksivärinen puoli oli näkyvillä. Pelkääjät taas kertoivat paikkavalinnastaan kuviollisella puolella.

IMG_5330
Pöydältä saa valita haluamansa naamion, joka kannattaa pitää silmillä koko esityksen ajan. Kuva: Meri Liukkonen

Peitimme silmämme hyvissä ajoin. Sitten meidät ohjattiin kädestä pitäen omille paikoillemme esitystilaan. Tuossa vaiheessa minua ainakin jännitti kovasti, mutta vain hyvällä tavalla. Kun kaikki olivat päässeet istumaan, siirryimme suoraan metroon äänimaailman avulla. Musiikki vaihtui kaikille maanalaista käyttäneille tuttuihin ääniin.

Näytelmän juonesta en viitsi paljastaa paljoa. Tarina on kuitenkin hyvin perinteinen kummitustarina. Jäin kaipaamaan siihen lisää tuoreutta ja yllätyksiä. Taidan ylipäätään olla enemmän psykologisen kauhun ystävä. Haamujen sijaan innostun varsinkin zombeista ja vampyyreista.

Esitys olisi myös vaivatta voinut kestää pidempään, sillä kolme varttia kului yhdessä hujauksessa.

Viimeisen vuoron on toteuttanut nelihenkinen työryhmä. Käsikirjoituksesta vastaavat Nina Rinkinen ja Aarne Linden. Näyttelemässä on heidän lisäkseen Venla Vannela. Musiikki ja äänitekniikka puolestaan ovat Otso Heloksen vastuulla. Hän toimii lisäksi ääninäyttelijänä, kuten myös Rosi Cannavó ja Carita Välitalo.

Näyttelijät ja ääninäyttelijät hoitivat roolinsa erittäin hienosti heittäytyen, ja pystyin näkemään heidät mielikuvitukseni voimin. Pisteitä ropisee stadilaisen metromatkan elämänmakuisesta kuvauksesta! Kaikki täsmäsi hajuja myöten.

IMG_5333
Kallo ja kukat tuovat tunnelmaa odotustilaan. Kuva: Meri Liukkonen

En kuitenkaan löytänyt esityksen hahmojen joukosta yhtään henkilöä, johon olisin samaistunut tai jonka kohtaloa olisin aidosti jännittänyt. Juuri siksi minua ei oikeastaan pelottanut erityisemmin missään kohdassa. Jäin kaipaamaan lisää paniikin tunnetta matkustajien keskuuteen ja tosiaan sellaisia henkilöitä, jotka olisivat vedonneet vahvasti tunteisiin.

Muutaman kerran tosin teki mieli kiivetä vieruskaverin syliin, kun päälle tuli kaikenlaista epämääräistä tai jaloissa tuntui jotain. Hc-paikalla todella joutuu kosketuksi, joten jos olet kovin tarkka omasta tilastasi, valitse suosiolla pelkääjän paikka.

Aistiteatterin hauskin puoli onkin se, että se todella tarjoaa elämyksiä monelle eri aistille. Pidän valtavasti tämän esitystavan ideasta. Se sopii mielestäni hyvin monenlaisiin esityksiin. Viimeinen vuoro olikin erittäin mielenkiintoinen ja kokonaisvaltainen kokemus. Esitys miellyttänee etenkin perinteisen kauhun ja kummitustarinoiden ystäviä. Mitä vilkkaampi mielikuvitus, sen parempi!

Tuikkeeseen pääsee todella kätevästi, sillä tilat sijaitsevat vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Tapanilan asemalta. Pieni teatteri hurmaa intiimillä tunnelmallaan. Ainakin perjantai-illan myöhäisnäytöksen yhteydessä tuntui luontevalta jutella tuntemattomienkin kanssa. Esitykseen mahtuu 30 kokijaa kerrallaan.

Innostuin aistiteatterista niin kovin, että haluan ehdottomasti nähdä myös Tuikkeen ensimmäisen aistiteatteriesityksen, vuonna 2012 ensi-iltansa saaneen Pienen tulitikkutytön. Jään myös innokkaana odottamaan, mitä tuikelaiset tekevät ensi vuonna. Luvassa on nimittäin lisää aistiteatteria.

Viimeinen vuoro Teatteri Tuikkeessa Helsingin Tapanilassa (Viertolantie 2–4 b) 5.12. asti ja jälleen helmi–maaliskuussa 2015. Ensi-ilta oli pe 31. lokakuuta klo 19. Samana iltana oli myös klo 24:n näytös, jossa minä olin. Syksyn esitykset ovat ilmeisesti jo loppuunmyytyjä, mutta lisäesityksiä on kaiketi luvassa. Hc-paikat 18 e, pelkääjän paikat 15 e. Kesto noin 40 minuuttia. Liput ja lisätiedot Tuikkeen kotisivuilta.

Kiitos Tuikkeelle vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuvana bloggaajan virallinen halloweenkuva. Teatterirotta ja minä toivotamme karmivia hetkiä kaikille kauhun ystäville!

 

3 vastausta artikkeliin “Kauheuksien metromatka: aistikauhuteatteri koetaan silmät peitettyinä

  1. Luinkin artikkelisi Metrosta, ja nyt oli kiinnostavaa lukea blogista, miltä esitys susta tuntui. En itse taida ehtiä vielä tuohonkin teatteriin, joten näin voin ainakin lukijana kokea esityksen toisen kokemana. Mainio idea tuollainen teatteri ilman näköaistia!

    Tykkää

  2. Olipa kiva lukea Viimeisestä vuorosta ennen omaa kokemusta ja vielä niin, että ei spoilaantunut yhtään, kiitos! 🙂 Itse asun ihan Tuikkeen lähistöllä ja on ollut ilo seurata teatterin toimintaa ja aistiteatterin suosiota. Itse vähän jännitän tätä esitystä, sillä en pidä kauhusta sitten yhtään ja säikyn helposti, minulle tämä perinteisempi tarinamuoto saattaa siis ihan hyvin sopiakin, hc-paikka jää suosiolla väliin.

    Suosittelen Pientä tulitikkutyttöä lämpimästi, olimme katsomassa sitä viime vuonna ja pidimme kovasti. Pientä katsojaa oli ilmeisesti myös vähän jännittänyt, mieheni käteen oli nimittäin kesken esityksen tarttunut yksi meille tuntematon lapsikatsoja. Hieno toteutus siinä(kin) joka tapauksessa, mukava kuulla että ensi vuonna tulee lisää aistiteatteria!

    Tykkää

  3. Kiitos viesteistä! Tuo aistiteatteri on ideana tosi hauska. Pieni tulitikkutyttö taitaa jäädä minulta ikävä kyllä nyt väliin, vaikka kovasti haluaisin sen nähdä. Syksy on mennyt hurjan nopeasti ja näytökset käyneet vähiin. Ensi vuonna viimeistään suuntaan kuitenkin uudelleen Tuikkeeseen. Mielenkiintoista nähdä, millaiseen aiheeseen teatterissa seuraavaksi tartutaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s