Kolme tuntia teatterissa: Scifiklassikko sai kunnianhimoisen toteutuksen

Teatteri Toivossa Helsingissä sai tänä syksynä ensi-iltansa hyvin kunnianhimoinen hanke, väliaikoineen yli kolme tuntia kestävä versio scifiklassikko Ender’s Gamesta.

En ole kovin perehtynyt fantasiagenreen enkä varsinkaan scifiin tai avaruusseikkailuihin. Ender’s Game ei siksi herättänyt minussa nimensä perusteella minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Kyseessä on siis samannimiseen klassikkoteokseen pohjautuva näytelmäsovitus. Amerikkalainen kirjailija Orson Scott Card julkaisi romaaninsa vuonna 1985, ja kirja on voittanut useita palkintoja.

Juoni on sinänsä varsin yksinkertainen ja – toivottavasti kukaan ei pahastu tästä  – hieman lapsellinen ja epäuskottava. Scifissä onneksi kaikki sallitaan, joten realistisuuden vaatimukset voi huoletta unohtaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Köysiä käytetään kekseliäästi. Kuvassa vasemmalla Rose (Juho Räsänen) ja roikkumassa Dom (Katariina Tuoriniemi). Kuva: Toni Ahola

Alkutilanne on se, että ihmisten maailma on joutunut sotaan pahantahtoisia avaruusolioita, ötököitä, vastaan. Nuori Ender Wiggin lähtee taistelukouluun kouluttautumaan sotilaaksi. Ja kuten maailman pelastamista käsittelevissä tarinoissa kuuluukin, nuorukaisen harteille asetetaan suuri vastuu koko Maan tulevaisuudesta.

Teatteri Toivon näytelmä kestää väliaikoineen yli kolme tuntia, mikä vaatii paljon niin tekijöiltä kuin yleisöltä. Ensimmäinen näytös oli minun makuuni turhan pitkä, selvästi pidempi kuin kaksi muuta. Silti esitys kantoi hämmästyttävän hyvin koko kolmetuntisen ajan. Ohjaaja Sara Salmenmäki on saanut rakennettua lavalle ehjän ja vakuuttavan kokonaisuuden.

Esitys kantoi hämmästyttävän hyvin koko kolmetuntisen ajan.

Yleisö pääsi seuraamaan Enderin kokemuksia lähietäisyydeltä. Taistelukohtaukset oli toteutettu kekseliäästi, ja tilaa ja näyttelijöiden akrobatiataitoja hyödynnettiin hienosti. Katosta roikkuvia köysiä olisi tosin voinut käyttää enemmänkin. Lopputaistelu oli komeaa seurattavaa. Näyttelijät pääsivät muutenkin erilaisissa taisteluissa näyttämään taitojaan joko liikkumalla ympäri huonetta tai selostamalla katsojalle näkymätöntä sodankäyntiä.

On aika hämmästyttävää, miten pienillä elementeillä teatteritilaan saatiin luotua erilaisia tunnelmia ja ympäristöjä. Lavastus oli hyvin pelkistettyä ja koostui lähinnä liikuteltavista kuutioista. Enempää ei oikeastaan tarvittu. Myös puvustus kaikkine asusteineen tuki hienosti tarinaa ja loi tunnelmaa. Valaistus, musiikki ja äänet eivät jättäneet toivomisen varaa.

Näyttelijöille antaisin tunnustusta heittäytymisestä. Kokemuksen puute näkyi välillä repliikkien jäykkyytenä ja hitautena. Tämä ja ajoittainen haparointi eivät kuitenkaan haitanneet, kun niiden vastapainoksi sai kovin raikkaita ja paneutuvia roolisuorituksia.

Erityisesti ihailen sitä, miten taitavasti Teemu Taurula näytteli pääosan Ender Wiggininä. Osa hänen kohtauksistaan olisi hyvin haastavia kokeneemmallekin näyttelijälle. Sain vieläpä kuulla esityksen jälkeen, että kyseessä oli Taurulan ensimmäinen rooli Teatteri Toivossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Taistelukoulu ei päästä oppilaitaan helpolla. Kuvassa vasemmalta Bernard (Jukka Tauriainen), Alai (Oskari Semi), Shen (Eero Tiainen) ja Ender Wiggin (Teemu Taurula). Kuva: Toni Ahola

Myös Enderin siskoa Valentinea näytellyt Veera Kulmala jäi mieleen vahvana näyttelijänä. Taistelukoulun oppilaista taas nousi hienosti esiin erilaisia persoonia. Lavalla oli välillä todella monta ihmistä samaan aikaan, mutta eri hahmot erottuivat silti vaivatta eivätkä kutistuneet vain ihmisjoukoksi vailla yksilöitä.

Tarinassa oli myös pintaa syvempiä tasoja, mutta ne jäivät ainakin näyttämösovituksessa varsin hatariksi. Sinänsä ymmärrän Cardin klassikkoteoksen suosion, käsitteleehän se ilmeisesti monenlaisia moraalisia ja eettisiä teemoja sekä ihmisten välisiä suhteita ja kontakteja muihin lajeihin.

Ender’s Game esittää useita mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten: Onko meillä oikeus tappaa toinen laji sukupuuttoon, jos se uhkaa meitä? Mikä ylipäätään oikeuttaa väkivallan vai oikeuttaako mikään? Pitääkö yksilön toimia arvojaan vastaan, jos yhteinen hyvä vaatii sitä?

Mikä oikeuttaa väkivallan vai oikeuttaako mikään? Pitääkö yksilön toimia arvojaan vastaan, jos yhteinen hyvä vaatii sitä?

Minulle ja seuralaiselleni sekä Teatteri Toivo että Orson Scott Cardin klassikko olivat uusia tuttavuuksia. Hämäriä muistikuvia oli Ender’s Game -Hollywood-elokuvasta, joka sai ensi-iltansa viime vuoden joulukuussa. Kumpikaan meistä ei pysty kuitenkaan arvioimaan, millainen näytelmäversio on verrattuna kirjaan tai elokuvaan. Asiaan perehtymätönkin kuitenkin viihtyi ja pysyi ainakin jotenkin juonessa mukana. Tarinan syvempien ulottuvuuksien tavoittaminen tosin vaati näkemänsä analysointia ja pohdintaa jälkikäteen.

Uskaltaisin sanoa, että scifi-faneille Toivon Ender’s Game on lähes varmasti mieluinen. Näytöksestä saa todennäköisesti eniten irti, jos on alkuperäisteos on entuudestaan tuttu. Näytelmä on myös varsin uskollinen genren traditioille, vaikka tuokin toteutukseen myös uusia raikkaita oivalluksia.

20141105_222506 (2)
Bloggaaja lähettää terveisiä teatterin sohvalta! Kuva: Meri Liukkonen

Teatteri Toivo sijaitsee Hietalahden vanhalla telakka-alueella. Jouduin vähän etsimään oikeaa paikkaa. Kun kuitenkin kävelee Nosturin nosturin alta ja seuraa kylttejä, löytää kyllä perille. Teatteri toimii vanhassa ja vähän karussakin telakkarakennuksessa, mutta tilat ovat mukavan tunnelmallisesti sisustetut ja valaistut.

Yleisö pääsee väliajalla muun muassa keinumaan keinuissa tai löhöilemään tilavalla sohvalla. Luit oikein: keinumaan. Toivossa on katosta riippuvia keinuja teatterivieraiden ja varmasti myös henkilökunnan ilona.  Tarjolla oli myös teetä ja kahvia – maksu omantunnon mukaan – ja pientä purtavaa kohtuullista korvausta vastaan.

Kokonaiselämyksestä Toivo saakin täydet pisteet. Scifi ei ehkä edelleenkään ole minun genreni, mutta fiilikset jäivät ehdottomasti kovasti plussan puolelle. Sekä minulla että ystävälläni oli tuttuja lavalla, minulla yksi Extempore.fi-verkkosivuston perustajista, Eero Tiainen. Tekemisen riemu tuntui välittyvän heistä ja muista näyttelijöistä niin esityksen aikana kuin sen jälkeenkin.

Teatteri Toivo on vuodesta 2007 asti toiminut teatteriryhmä, joka kertoo verkkosivuillaan tavoittelevansa luonnollista teatterin tekemisen tapaa. Siihen taas kuuluu se, että kaikki aiheet ovat avoimia ja tabutkin pääsevät käsittelyyn.

Tämä tuskin jää viimeiseksi vierailukseni Teatteri Toivossa. Odotan jo kiinnostuneena sitä, millaiseen aiheeseen toivolaiset seuraavaksi tarttuvat.

Ender’s Game Teatteri Toivossa (Telakkakatu 6, Helsinki) joulukuun 20. päivään asti. Liput: 30 e tukilippu, 25 e normaalilippu, 15 e alennusryhmät, lisäksi palvelumaksu. Kesto 3 h 15 min, kaksi väliaikaa. Lisätiedot ja näytösajat Teatteri Toivon kotisivuilta

Ensi-ilta oli 27. syyskuuta 2014. Kävimme katsomassa ke 5.11. näytöksen. Kiitos Teatteri Toivolle vapaalipusta!  Tämän kirjoituksen pääkuvassa nuori Ender, joka saa harteilleen tärkeän tehtävän. Kuvassa vasemmalta majuri Andersson (Miika Laine) ja Ender Wiggin (Teemu Taurula). Kuva: Toni Ahola.

5 vastausta artikkeliin “Kolme tuntia teatterissa: Scifiklassikko sai kunnianhimoisen toteutuksen

  1. Kiitos Meri!
    Kiva, että viihdyit. Tätä näytelmää on todella hauska tehdä sillä se on niin seikkailullinen ja toiminnallinen-sanoisinko poikamainen! Ja mukava että kerroit myös mitä voimme petrata! Näin voimme tehdä näytelmästä kerta kerralta paremman – se on ainakin tavoitteena!

    Tykkää

  2. Mukavaa, että sinä ja seuralaisesi piditte esityksestä! Minä luin kirjan kesällä ja odotukset näytelmää kohtaan olivat korkealla enkä pettynyt. Näyttelijät todella paneutuivat rooleihinsa ja sitä oli ilo seurata. Köysien lisäkäyttöä olisin tapaasi myös kaivannut, mutta akrobatia toimi erittäin hyvin ja lopputaistelu oli hieno. Toivo on myös tilana hurjan kiva. Tämä oli toinen siellä näkemäni esitys ja aion ehdottomasti palata uudelleen, laadukasta teatteria siellä.

    Tykkää

  3. Oi, mäkin haluan kokea sohvakeinut! Näin sellaisia ensimmäistä kertaa keväällä baarissa Kambodzassa, mutta en silloin mahtunut keinumaan. Mutta nyt siis Helsingissäkin voi kokea saman. Oli hauska lukea, mitä pidit Eeron tähdittämästä näytelmästä. Näytelmällä on myös paljon pituutta – vaatima työ uusilta näyttelijöiltä! Hienoa.

    Tykkää

  4. Kiitos kaikille kommenteista! Mukavaa saada näin paljon viestejä ja kuulla ajatuksianne.

    Elisa Helenius, joudun tuottamaan pienoisen pettymyksen: kyse ei siis ole sohvakeinuista, vaan ihan tavallisista keinuista. Selvensin tuota kohtaa tekstissäni nyt, pahoittelut epäselvyydestä! Sohvakeinut kuulostavat kyllä jo ajatuksen tasollakin huikeilta! Teatteri Toivon keinut ovat myös hienot. Huomasin tosin kantapään kautta, että kannattaa vähän hillitä itseään eikä keinua turhan vauhdikkaasti – muuten saattaa vahingossa vaikka kaataa takana olevan köysiaidan…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s