Mikä Kulttuurikuuri?

Kulttuurikuuri on hyväntuulinen kulttuuriblogi, jossa etsitään uusia elämyksiä. Postauksia tänne laadin minä, Meri Liukkonen, kolmekymppinen kulttuuri-intoilija pääkaupunkiseudulta. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan.

Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen muun muassa vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä.

Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla, muutti Extemporen sivuille kesällä 2014 ja siirtyi sieltä edelleen omaan osoitteeseensa elokuun 2017 alussa. Yhteistyö Extempore Kulttuuriblogien kanssa jatkuu yhä.

Blogin pitäminen on minulle rakas harrastus, enkä saa siitä varsinaista palkkaa tai palkkioita. Ilmoitan aina kirjoituksen lopussa, jos olen saanut esimerkiksi vapaalipun, kutsun esitykseen tai maksuttoman arviointikappaleen.

Tervetuloa mukaan etsimään uusia elämyksiä!

Ethän kopioi kuvia tästä blogista luvatta. Jos lainaat blogista tekstiä, merkitsethän lähteen asianmukaisesti lainauksen yhteyteen. Kiitos! 🙂

PSSST! Tutustu myös muihin Extempore Kulttuuriblogeihin:

Etiäinen

Toiseen todellisuuteen

Sateenkaarenmaalari

Lady Dandy

Kulttuurielämää Helsingissä

Kriitikko salissa