Kulttuurikuuri lopettaa, kiitos näistä vuosista

Kulttuurikuurin tauko venähti muutamia postauksia lukuun ottamatta paljon alun perin ajattelemaani pidemmäksi. Elämässä tuli niin hurjasti kaikenlaista, ettei oikein millekään harrastuksille jäänyt aikaa ja energiaa. Lopulta myös pohdin pitkään sitä, haluanko jatkaa bloggaamista ja jos haluan, miten. Kynnys istua koneen ääreen kasvoi jatkuvasti. Halusin kuitenkin julkaista vielä yhden kirjoituksen ja sitä tehdessäni tunnustella viimeisen kerran, mitä oikein tahdon. Lopulta sain kirjoitukseni Rosemaryn huoneesta julki. Samalla päädyin siihen, että Kulttuurikuuri on tullut tiensä päähän.

Blogin pitäminen on ollut erittäin antoisa mutta aikaa vievä harrastus. Katsomossa istuminen tai muuten elämyksiin uppoutuminen esityshetkellä on ollut vain yksi osa bloggaamista. Olen innostunut etsimään esityksistä lisätietoa ja kirjoittamaan varsin pitkästi. Myös kuvia valitessa, sähköposteja lähetellessä ja somekanavia ylläpitäessä minuutit ovat hurahtaneet yllättävän vauhdikkaasti. Olen nyt ikäväkseni todennut, etten yksinkertaisesti ehdi enää pitää blogia niin intensiivisesti kuin haluaisin. Toisaalta en halua myöskään jatkaa niin, että postauksia tulisi silloin tällöin. Omatuntoni kolkuttaisi liikaa ja stressaisin sitä, että pitäisi kirjoittaa. Sanat pitäisi tai stressaisin taas eivät kuulosta hyvältä harrastuksen yhteydessä. Siksi nyt on aika lopettaa.

Kulttuurikuuri on kuitenkin tuonut valtavasti kaikkea upeaa elämääni. Kun aloitin blogin pitämisen, elin yhtä elämäni isoimmista murrosvaiheista. Blogi on saanut minut liikkeelle näkemään, kokemaan ja tuntemaan uutta, niin yksin kuin seurassa. Silmäni ovat avautuneet kaikenlaisille mielenkiintoisille tapahtumille ja olen päässyt jakamaan tuntojani muiden kanssa. Minusta on tullut rohkeampi ja avoimempi, olen kasvanut enemmän omaksi itsekseni. Olen oppinut itsestäni ja maailmasta lisää ja heittäytynyt juttuihin, joihin en ennen ehkä olisi uskaltanut lähteä. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja jopa ystävystynyt, kuulunut ihanaan Extempore-bloggaajien yhteisöön ja toisaalta saanut viettää aikaa kulttuuririennoissa myös vaikkapa lapsuudenystävieni kanssa. Blogin pitäminen on auttanut minua läpi synkkien hetkien ja toisaalta taas tuonut lisää iloa iloisiin päiviin.

Olen todella kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen Kulttuurikuurin myötä saanut kokea. 

7f8425d0-2415-4143-ab78-5241816dd415Koetan jatkossakin pitää kiinni innostuksesta ja uteliaisuudesta, jotka minut ovat vallanneet. Aion siis jatkaa kulttuuriharrastustani, vaikka esirippu täällä blogissa laskeutuukin. (Pahoittelut kaikille, joista tuo on ällöttävän kliseinen ilmaisu. Tähän se nyt vain sopii…)

Toivon, että myös te lukijat olette saaneet Kulttuurikuurista menovinkkejä, kimmokkeen yhtä lailla ryhtyä tuumasta tekoihin sekä viihdykettä, iloa ja ajateltavaa. Ehkä joku on innostunut tai innostuu minun tavoin etsimään kulttuurielämyksiä, jotka tuntuvat vahvasti vielä vuosia myöhemmin.

Pidän Kulttuurikuurin Facebook-sivun ainakin toistaiseksi pystyssä. Kenties blogi jatkaa siellä eloaan minimuodossa ja julkaisen siellä menovinkkejä tai pieniä pohdintoja kokemistani elämyksistä. Myös tämä blogisivusto säilyy vielä muistona ja päiväkirjana niistä elämyksistä, joita olen Kulttuurikuurin aikana saanut kokea.

Lämpimät kiitokset näistä vuosista kaikille blogini lukijoille, elämyksiä tarjonneille tahoille ja heille, jotka ovat muuten olleet blogiseikkailussa mukana. ❤

Tämän postauksen kuvat on otettu minusta taideteos Arborian sisällä elokuussa 2019. Ethän kopioi kuviani luvatta, kiitos. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s