Kulttuurikuurin tauko venähti muutamia postauksia lukuun ottamatta paljon alun perin ajattelemaani pidemmäksi. Elämässä tuli niin hurjasti kaikenlaista, ettei oikein millekään harrastuksille jäänyt aikaa ja energiaa. Lopulta myös pohdin pitkään sitä, haluanko jatkaa bloggaamista ja jos haluan, miten. Kynnys istua koneen ääreen kasvoi jatkuvasti. Halusin kuitenkin julkaista vielä yhden kirjoituksen ja sitä tehdessäni tunnustella viimeisen kerran, … Jatka lukemista Kulttuurikuuri lopettaa, kiitos näistä vuosista
Avainsana: Blogiasiaa
Kevätkuulumisia: Kulttuurikuuri jää pienelle tauolle
Hyvät lukijat! Kulttuurikuuri jää nyt muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Tauon syystä puuttuu dramatiikkaa: nyt ei vain ehdi. Blogin pitäminen vaatii aikaa paitsi esityksissä käymiseen myös kirjoitusten laatimiseen, kuvien etsimiseen, some-puuhiin ja moneen muuhun hommaan. Nautin kaikista näistä, mutta juuri nyt ne ovat liikaa. Suoritan tänä keväänä loppuun yliopisto-opintojani ja teen töitä. Jatkuvan tietokoneella istumisen ja aivotyön … Jatka lukemista Kevätkuulumisia: Kulttuurikuuri jää pienelle tauolle
Psst! Yhteisbloggauksia showkuorosta, Turusta ja Tomppa-musikaalista julki!
Psst! Vinkkinä se, että nyt on julkaistu dialogibloggaus, jossa vaihdan Asianharrastaja-blogin Piia Latvalan kanssa ajatuksia 40-henkisen showkuoro Aventurin uudesta show'sta. 7!-nimeä kantavan esityksen ehtii nähdä vielä huhtikuussa Helsingissä. Uusia postauksia on tulossa pian. Pahoittelut siitä, että täällä on ollut nyt kovin hiljaista! Luvassa on joka tapauksessa arviot Kansallisoopperassa hiljattain ensi-iltansa saaneesta uudesta Jevgeni Onegin -oopperatulkinnasta … Jatka lukemista Psst! Yhteisbloggauksia showkuorosta, Turusta ja Tomppa-musikaalista julki!
Dialogiarvio Tovesta nyt julki + asiaa tulevista blogikirjoituksista
Psssst! Vaihdoin toisen Extempore-bloggarin, Lady Dandyn, kanssa ajatuksia Svenska Teaternin Tove-näytelmästä. Esitys siis kertoo etenkin muumien luojana tunnetun taiteilijan Tove Janssonin elämästä. Dialogiarvio on luettavissa täällä. Käy myös katsomassa, mitä opin Janssonista taidemuseo Ateneumin näyttelyssä syksyllä 2014. Kulttuurikuurissa on luvassa pian naisklovneriaa, Tom of Finland -huumaa ja juttua Teatteri Takomossa ensi-iltansa saavasta näytelmästä Kauheat lapset. … Jatka lukemista Dialogiarvio Tovesta nyt julki + asiaa tulevista blogikirjoituksista
Kirjaisa joulutervehdys ja vinkki joulumusiikista
Yllä olevalla kuvalla Kulttuurikuuri toivottaa kaikille oikein tunnelmallista ja elämyksellistä joulua! Yritin saada kissoistani söpöjä joulukuvia, mutta se ei jostain kumman syystä oikein onnistunut. Kattien lisäksi jouluseuranani ovat tänä vuonna muun muassa Lempi, Mielikuvituspoikaystävä, Tumma ja Paras mahdollinen maailma. Niistä kuulette blogissa lisää myöhemmin. Joulumusiikkivinkkinä se, että Jouluradiolla on nykyään niin monta eri kanavaa, että … Jatka lukemista Kirjaisa joulutervehdys ja vinkki joulumusiikista
Kulttuurikuuri mukana dialogibloggauksessa Canthista + asiaa Instagramista ja tulevista aiheista
Hei lukijat! Vinkkaan tässä vain nopeasti ensinnäkin siitä, että Kulttuurikuuri on mukana Kansallisteatterin Canthia koskevassa dialogibloggauksessa. Näytelmää puntaroivat kanssani Extemporen blogistit Lady Dandy ja Sateenkaarenmaalarin Elisa Helenius. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta dialogibloggaajana. Mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Täältä pääset lukemaan, mitä kolme blogistia tuumi Canthista. Canth kertoo siis nimensä mukaisesti etenkin näytelmäkirjailijana tunnetun Minna Canthin … Jatka lukemista Kulttuurikuuri mukana dialogibloggauksessa Canthista + asiaa Instagramista ja tulevista aiheista
Kaksi vuotta Kulttuurikuuria! Uudistuksia tulossa!
Missä vaiheessa muutun noviisista kulttuuritietäjäksi? Kulttuurikuuri täyttää kaksi vuotta perjantaina 2. lokakuuta. Tämä kirjoitus mukaan lukien Kulttuurikuurissa on julkaistu vuoden sisällä 46 postausta. Ensimmäisen vuoden saldo oli 43. Nyt viimeistään uskallan sanoa, että olen viime vuosina käynyt ahkerammin kulttuuririennoissa kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. Silti tunnen olevani kulttuurikentällä vielä aika ulkona kaikesta. Toisaalta on … Jatka lukemista Kaksi vuotta Kulttuurikuuria! Uudistuksia tulossa!
Yllättävän vakavaa huumoria ja aavistus tulevasta
Viime viikkoina kulttuuriharrastuneisuuteni on ollut hieman rajoittunutta, sillä sitkeä flunssa on vaivannut. Vinkkinä muille sairaspedillä makaaville, että lepopäivät saa kulumaan vaikkapa uudenlaista musiikkia kuunnellen. Itse ehdin ottaa ensiaskelia klassisen musiikin pariin. Siitä kuitenkin lisää kenties joskus toiste, sillä tällä kertaa haluan kirjoittaa yhdestä näkemästäni elokuvasta. Saatte myös pienen musiikkivinkin sekä ennakkomakua tulevasta. Ensin kuitenkin elokuvaan. … Jatka lukemista Yllättävän vakavaa huumoria ja aavistus tulevasta
Vieläkään ei ole kaduttanut
Kulttuurikuuri-blogi sai alkunsa toisessa osoitteessa viime syksynä, kun totesin, että haluaisin harrastaa kulttuuria laajasti ja paikata joitain yleissivistyksessäni ammottavia aukkoja. Kokea jotain uutta, mennä rohkeasti tutun ja totutun ulkopuolelle. Nyt Kulttuurikuuri on päässyt uuteen kotiin, ja blogin kirjoittajana puhkun jo intoa päästä jakamaan tuoreita kokemuksia kanssanne. Ideanani on nautiskella mielellään viikoittain jokin uusi kulttuurielämys ja … Jatka lukemista Vieläkään ei ole kaduttanut
Makaronilaatikkokin kuuluu kulttuuriin
Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, pohdiskelin, miten rajaisin kirjoitusteni aiheet. Missä menevät kulttuurin rajat? Mitä on taide? Tällä kertaa Kulttuurikuurissa raapaistaankin pinnalta näitä kysymyksiä ja mietitään mahdollisia vastauksia. Kirjoituksen lopussa on myös hieman tilannekatsausta ja asiaa tulevasta. Ensin kuitenkin tosiaan pohdimme, mitä kulttuuri on. Lukion historian tunnilta muistan, että opettaja pyysi varmaan jo ensimmäisenä opiskelusyksynä meitä … Jatka lukemista Makaronilaatikkokin kuuluu kulttuuriin