Kevätkuulumisia: Kulttuurikuuri jää pienelle tauolle

Hyvät lukijat!

Kulttuurikuuri jää nyt muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Tauon syystä puuttuu dramatiikkaa: nyt ei vain ehdi.

Blogin pitäminen vaatii aikaa paitsi esityksissä käymiseen myös kirjoitusten laatimiseen, kuvien etsimiseen, some-puuhiin ja moneen muuhun hommaan. Nautin kaikista näistä, mutta juuri nyt ne ovat liikaa. Suoritan tänä keväänä loppuun yliopisto-opintojani ja teen töitä. Jatkuvan tietokoneella istumisen ja aivotyön vastapainoksi kaipaankin lisää aikaa keskittyä läheisiini ja liikuntaan.

Kulttuurikuuri on minulle rakas harrastus, ja aion palata sen pariin sitten kun gradu on valmis ja tutkinto muutenkin paketissa. Näillä näkymin joskus alkukesän aikoihin siis. Toivottavasti näemme silloin! Luonnoksissa on jo aikaa kestäviä postauksia odottamassa viimeistelyä ja julkaisua.

Instagramiin ja Kulttuurikuurin Facebook-sivulle saattaa tulla tervehdyksiä tässä välissäkin, ja kaikkia kirjoituksiani voi toki kommentoida normaaliin tapaan. Kiitos kuluneista 4,5 vuodesta, ne ovat menneet hujauksessa. Pian jatketaan uudella innolla.

Ihania elämyksiä keväälle!

Kulttuuriterveisin

Meri 🙂

Kuvassa olen minilomalla Tallinnassa maaliskuun 2018 lopussa. Ethän kopioi kuviani luvatta, kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s