Nuori Ida Redsven saapuu Helsinkiin toiveikkaana ja iloisena. Hän asettuu Kruununhakaan rikkaan perheen piiaksi ja ystävystyy perheen äidin kanssa. Hän tapaa miehen, rakastuu ja viettää hauskoja iltoja työväentalolla.
Samaan aikaan jännitteet suomalaisten välillä kasvavat, työläiset lakkoilevat ja ruokaa jonotetaan. Lopulta syttyy sisällissota. Sodan jälkimainingeissa Ida joutuu kuulusteluihin ja hänet tuomitaan ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen.
Teatteri Avoimissa Ovissa esitetään tänä syksynä Suomen sisällissodasta kertovaa näytelmää Erottaja 1917–18. Se perustuu vahvasti tositapahtumiin myös päähenkilönsä osalta, sillä piika Ida Redsven on todella ollut olemassa ja tuomittu sodan jälkeen. Yhtenä näytelmän taustamateriaalina ovatkin Redsvenin kuulustelupöytäkirjat.
Hienosti toteutettu ja tärkeä esitys on ehdottomasti yksi syksyn teatteritapauksista ja pakollista nähtävää varsinkin kaikille heille, joita kiinnostavat Helsingin historia ja yhteiskunnalliset aiheet.
Käsikirjoittajista Anneli Kanto on kirjoittanut kansalaissodasta useita romaaneja. Toinen käsikirjoittaja on Avoimien Ovien taiteellinen johtaja Heini Tola, joka on myös ohjannut näytelmän.
Erottaja 1917–18 on hienosti rakennettu ajankuva ja rakkaustarina mutta myös paljon muuta. Esitys onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä monikerroksinen että selkeä. Se on kertomus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, vapauden ja ihmisoikeuksien kaipuusta, naisen asemasta sekä taistelusta paremman huomisen puolesta – eri osapuolilla vain on täysin eri näkemykset siitä, mikä tuo parempi huominen on.
On piikatyttö Ida ja työläispoika Juho, jotka haaveilevat kahdeksan tunnin työpäivistä, omasta pienestä kodista, rusinapullista lasten käsissä ja siitä, että he voisivat lähteä ruoan jälkeen käsikynkkää kävelylle Esplanadille. On hienostorouva, joka alistunut kotona olemiseen, vaikka haaveileekin opettajan ammatista. On hänen vaikutusvaltainen miehensä. Tulee aika, joka muuttaa kaiken peruuttamattomasti.
Esitys lähtee mikrohistoriasta, yhden ihmisen tarinasta, mutta laajenee tarjoilemaan katsojalle tuhdin paketin oikeastaan koko Suomen historiaa. Sisällissotaan johtaneita kehityskulkuja ja tapahtumia niin ennen sotaa kuin sodan aikana valotetaan ansiokkaasti ja vaikuttavasti.
Erityisen mielenkiintoinen on paikallinen näkökulma. On vavahduttavaa kuulla, millaista Helsingissä oli sata vuotta sitten: miten ensin lakkoiltiin ja jonotettiin, miten sitten Kauppatoria pommitettiin ja Pitkänsillan kohdalla käytettiin ihmiskilpiä. Mikrohistoriallinen ja paikallinen lähestymistapa tekevät näytelmästä poikkeuksellisen koskettavan.
Näyttelijäkaarti on valittu äärimmäisen hyvin. Pienehkössä ja intiimissä teatterisalissa näyttelijät pääsevät lähelle katsojia. Maija Andersson voittaa yleisön samantien puolelleen vaatimattomana mutta luonteikkaana piikatyttönä. Anderssonin esittämänä Ida Redsvenistä kasvaa herkkä mutta vahva, moniulotteinen hahmo. Miika Laakso puolestaan sopii Idan kujeilevan rakkaan rooliin täydellisesti. Parin suloista rakkaustarinaa on riipivää katsoa, kun aavistaa, että ihanan alun jälkeen luvassa on surullinen loppu.
Paavo Kerosuo ja Karoliina Kudjoi toimivat muiden rooliensa ohella lyhtypylväinä eli tarinan kertojina. Kertojien käyttäminen on erittäin hyvä ratkaisu. Katsoja pystyy rauhassa uppoutumaan tarinan tunnelmaan, kun hänen ei tarvitse arvailla, mistä milloinkin on kyse. Lyhtypylväiden tarkkanäköiset ja hyväntahtoiset toteamukset ihmisten toimista tuovat rankkaan tarinaan myös sen surullisuuden vastapainoksi kaipaamaa keveyttä ja lämmintä huumoria. Kerosuo ja Kudjoi siirtyvät notkeasti roolista toiseen, kuten lyhtypylväistä kuulustelijoiksi.
Outi Vuoriranta tulkitsee omista unelmistaan avioliittonsa myötä luopunutta naista herkästi ja uskottavasti. Jukka Pitkäselle sopii rooli jäyhänä perheenisänä ja vaikutusvaltaisena miehenä, joka haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja kammoksuu punaisten pyrkimyksiä.
Kaikki näyttelijät toimivat myös upeasti yhteen. Esityksessä ei kikkailla turhaan, vaan tunnelma luodaan sopivan vähäeleisin mutta tehokkain keinoin. Yksinkertainen lavastus riittää, kun näyttelijäsuoritukset ovat vahvoja. Ajoitus on äärimmäisen tärkeä. Lyömäsoittimia käytetään kekseliäästi. Kerosuon ja Kudjoin hahmot sekä muuttuva valaistus kuljettavat katsojaa tarinan aikatasosta toiseen, eli kuulusteluhuoneesta sisällissotaa edeltäneisiin ja sodan aikaisiin tapahtumiin ja jälleen takaisin. Aikakauden Helsinki todella herää eloon katsojan edessä.
Tempo on enimmäkseen reipas, välillä hieman hengästyttäväkin. Draamassa on kaarta, mutta huippukohdat voisivat erottua vielä selvemmin. Muutama käänne tuntuu kliseiseltä ja siirappiselta ja parissa kohdassa sanomaa alleviivataan hieman turhaan, mutta pääosin yllätyksellisyys ja raikkaus säilyvät loppuun asti.
Näytelmässä nähdään ja kuullaan myös erinomaisia musiikkinumeroita. Iloiset kappaleet tempaavat mukaansa, surulliset taas pakottavat etsimään nenäliinaa laukusta. Erityisesti Idan ja ja Juhon herkkä duetto iski sydänalaan, sillä äänet soivat upeasti yhteen. Yritin viimeiseen asti pitää kyyneleet aisoissa, mutta ei niiden tuloa voinut estää. Useassa eri kohtauksessa kuultava kaunis pianomelodia puolestaan luo elokuvallista tunnelmaa ja sitoo koko näytelmää kokonaisuudeksi.
Näytelmässä on samanlaista kuulautta, laatua ja tyylikkyyttä kuin Avoimien Ovien versiossa Canth-klassikko Anna Liisasta. Esitys myös loppuu yksinkertaisen vahvasti. Kun Ida luettelee toteutumattomia haaveitaan, joutuu katsoja jälleen kamppailemaan kyyneltulvaa vastaan.
Suomi täyttää sata vuotta, ja pian myös keväästä 1918 on kulunut saman verran aikaa. Onkin luonnollista, että monet kulttuurilaitokset ovat nyt tarttuneet sisällissotaan aiheena. Tulen tekemään lähiviikkoina tänne Kulttuurikuuriin vinkkipostauksen, johon kokoan tietoa eri esityksistä. Lisää vinkkejä voi lähettää minulle joko sähköpostitse tai suoraan vaikkapa tämän kirjoituksen perään kommentoimalla.
Vielä pitää mainita se, että Avoimien Ovien näytelmä kytkeytyy vahvasti nykyaikaan. Muutamassa kohtauksessa käsitellään luotettavaa tiedonvälitystä ja toisaalta taas propagandaa, jotka ovat erittäin ajankohtaisia aiheita. Erottaja 1917–1918 näyttää myös, kuinka sodassa lopulta molemmilla puolilla on häviäjiä ja kuinka vihollisten ja ystävien nimeäminen ei ole yksiselitteistä. Se muistuttaa meitä kaikkia siitä, miten hauras rauha on ja miten vakaviin seurauksiin yhteiskunnan kahtiajako saattaa äärimmillään johtaa.
Erottaja 1917–18 Teatteri Avoimissa Ovissa (Erottajankatu 5, Helsinki) 9.12. asti. Liput alkaen 24–47, 22–45 tai 14–37 e, show & dinner 86 e. Kesto noin kaksi tuntia, yksi väliaika. Lisätiedot Avoimien Ovien verkkosivuilta.
Näytelmän ensi-ilta oli 12.9.2017. Kävin avecin kanssa katsomassa to 5.10. esityksen. Kiitos Avoimille Oville vapaalipuista!
Tämän kirjoituksen pääkuvan kuvaaja: Mitro Härkönen. Lue myös aiemmat arvioni Avoimien Ovien näytelmistä: Keskellä ruuhkaa juoksee nainen ja Anna Liisa.
Työryhmä:
Teksti: Anneli Kanto, Heini Tola
Ohjaus: Heini Tola
Skenografia: Veera-Maija Murtola
Musiikki: Suvi Isotalo
Valosuunnittelu: Luca Sirviö
Rooleissa: Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta
KULTTUURIKUURI 