Helsinkiin sijoittuva näytelmä kertoo vavahduttavan tarinan sisällissodasta

Nuori Ida Redsven saapuu Helsinkiin toiveikkaana ja iloisena. Hän asettuu Kruununhakaan rikkaan perheen piiaksi ja ystävystyy perheen äidin kanssa. Hän tapaa miehen, rakastuu ja viettää hauskoja iltoja työväentalolla. Samaan aikaan jännitteet suomalaisten välillä kasvavat, työläiset lakkoilevat ja ruokaa jonotetaan. Lopulta syttyy sisällissota. Sodan jälkimainingeissa Ida joutuu kuulusteluihin ja hänet tuomitaan ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen. Teatteri Avoimissa … Jatka lukemista Helsinkiin sijoittuva näytelmä kertoo vavahduttavan tarinan sisällissodasta

Matkalla: Luonto valtasi hylätyt luksushotellit uimarannan vieressä Kroatiassa

Kroatiassa pienessä Kuparin kylässä merenrannalla seisoo aavemaisina viisi pahoin vaurioitunutta luksushotellia, jotka olivat aikoinaan Jugoslavian armeijan upseerien ja heidän perheidensä käytössä. Hotelleihin pystyy helposti kävelemään sisälle, mutta omalla vastuulla. Täällä ei ole pystytetty turva-aitoja tai varoitusmerkkejä. Kukaan ei kerää pääsymaksuja tai jatkuvasti valvo turistien toimia. Jos välttämättä haluaa astua sodan runtelemalle parvekkeelle, voi niin tehdä. … Jatka lukemista Matkalla: Luonto valtasi hylätyt luksushotellit uimarannan vieressä Kroatiassa

Lemmekäs romaani ja makumatka Lähi-itään – kaksi kirjaa pimeneviin iltoihin

Tässä alkusyksyn pimeneviin iltoihin sopivaa luettavaa. Sain viimein aikaiseksi lukea ja arvioida kaksi kirjapinossa jo liian pitkään odottanut teosta. Toinen niistä on suurimmalta osin Lapin sodan aikaan sijoittuva kaunis romaani, toinen Lähi-idän kasvisherkkuihin perehdyttävä värikäs keittokirja. Aloitetaan romaanista. Lempi, Minna Rytisalo, Gummerus 2016 Kustantajan kuvaus teoksesta: "Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää … Jatka lukemista Lemmekäs romaani ja makumatka Lähi-itään – kaksi kirjaa pimeneviin iltoihin

Kulttuurimatka Turkuun, osa 1/4: Tom of Finland -musikaali ja kuolaavat blogistit

Mitä se onni on? Onni on kulttuurimatka Turkuun hyvässä seurassa! Onni on Tom of Finland-musikaali! Onni on hyvä hotelliaamiainen! Ja onni on huonepakopeli! Näitä kaikkia ja enemmän saatiin kokea viime viikonloppuna Extempore Kulttuuriblogistien suunnatessa Turkuun. Palastelemme tällä viikolla muutamassa eri blogauksessa matkan antia yhteistuumin. Viikonlopun yksi orgastisimpia kohtia oli Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaali. … Jatka lukemista Kulttuurimatka Turkuun, osa 1/4: Tom of Finland -musikaali ja kuolaavat blogistit

Dialogibloggaus: Pirskahteleva ja vimmainen Canth ihastuttaa

Tässä kirjoituksessa kolme Extempore Kulttuuriblogien bloggaajaa keskustelevat Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä näkemästään Canth-kantaesityksestä. Näytelmä kertoo kuopiolaisesta Minna Canthista (1844-1897), joka oli kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjä, seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja ja liikenainen. Hänen näytelmiään ovat muun muassaTyömiehen vaimo, Kovan onnen lapsia, Papin perhe, Sylvi ja Anna-Liisa. Elisa Helenius / Sateenkaarenmaalari Haluan … Jatka lukemista Dialogibloggaus: Pirskahteleva ja vimmainen Canth ihastuttaa

Karuksi äänestetyn kaupungin teatteri tarjoaa ajankohtaisen musikaalielämyksen

Amerikkalainen seurapiirirouva Florence Foster Jenkins (1868–1944) lauloi suoraan sydämestä mutta täysin nuotin vierestä. Tämä yhdistelmä nosti hänet yllättäen yleisön suosikiksi, vaikka arvostelijoitakin toki riitti. Jenkinsin elämään perustuvaan tarinaan voi nyt uppoutua Kouvolan teatterin musikaalissa Suurenmoista. Tarina on ajankohtainen myös elokuvateattereissa, sillä nyt syksyllä sai ensi-iltansa uusi dramatisointi Florence. Elokuvan pääosissa nähdään suositut näyttelijät Meryl Streep … Jatka lukemista Karuksi äänestetyn kaupungin teatteri tarjoaa ajankohtaisen musikaalielämyksen

Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat

Kreikan-reissuni toinen kohde oli suomalaisille varsin tuntematon saari, Milos, joka kuuluu Kykladien saariryhmään. Toukokuu ja kesäkuun alku on erinomainen aika saaren tutkimiseen, sillä silloin siellä ei ole paljoa turisteja ja hinnat ovat edullisemmat kuin kuumimpaan sesonkiaikaan heinä-elokuussa. Miloksesta saa eniten irti, jos jaksaa ja haluaa kävellä myös paikoin hieman haastavassa maastossa. Mäkiä on paljon ja … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat

Kulttuurikuuri Kreikassa 1/2: Parhaat vinkit antiikin ja graffitien Ateenasta – katso kuvat

Pääsin kesäkuun alussa käymään ensimmäistä kertaa Kreikassa. Pääkaupunki Ateena hurmasi minut täysin. Kaupungissa ihaninta on se, miten urbaani kaupunkikulttuuri yhdistyy aiempien aikakausien arkkitehtuuriin. Harvassa paikassa on nähtävissä näin vaikuttavasti ihmiskunnan historiaa yli 2000 vuoden ajalta. Ruoka on edullista ja tunnelma ainutlaatuinen.  Tässä 8+1 vinkkiäni siitä, mitä Ateenassa kannattaa tehdä ja nähdä: 1. Acropolis Museum. Ehkä … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Kreikassa 1/2: Parhaat vinkit antiikin ja graffitien Ateenasta – katso kuvat

Kulttuurikuuri Euroopassa: Reissuvinkkejä Amsterdamista Auschwitziin

Kesälomani hujahti kaverin kanssa kiertäessä ympäri Eurooppaa. Ehdin nähdä, tehdä ja kokea budjettimatkallani niin paljon, että sulateltavaa riittänee vielä pitkäksi aikaa. Täällä Kulttuurikuurissa palataan silti heti ensi viikosta lähtien takaisin Suomen kulttuurimenoihin, ja luvassa on ainakin kesäteatteria. Tässä sitä ennen kuitenkin jokunen tärppi matkan varrelta Euroopasta. Avaramielisen lempipaikka: Amsterdam. Tämä kaupunki hurmaa ainutlaatuisella tunnelmallaan: tuntuu, että Damissa mikä tahansa … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Euroopassa: Reissuvinkkejä Amsterdamista Auschwitziin

Tykkisluupin kyydissä purjehditaan elävästi 1790-luvulle

Sain hiljattain kutsun todella mielenkiintoisen oloiselle purjehdukselle: tykkisluuppi Diana seilaa Helsingin vesillä! Ensimmäinen päivä ei ikävä kyllä sopinut minulle, mutta onneksi Helsinki-päivänä 12.6. tarjoutui toinen mahdollisuus. Lähdin vajaan tunnin reissulle Halkolaiturista noin 40 muun onnekkaan kanssa. Tulijoita olisi ollut selvästi enemmän kuin laivaan mahtuu. En ollut tainnut kuullakaan tykkisluupeista tätä ennen. Ne olivat – tai ovat – siis … Jatka lukemista Tykkisluupin kyydissä purjehditaan elävästi 1790-luvulle