Tykkisluupin kyydissä purjehditaan elävästi 1790-luvulle

Sain hiljattain kutsun todella mielenkiintoisen oloiselle purjehdukselle: tykkisluuppi Diana seilaa Helsingin vesillä! Ensimmäinen päivä ei ikävä kyllä sopinut minulle, mutta onneksi Helsinki-päivänä 12.6. tarjoutui toinen mahdollisuus. Lähdin vajaan tunnin reissulle Halkolaiturista noin 40 muun onnekkaan kanssa. Tulijoita olisi ollut selvästi enemmän kuin laivaan mahtuu.

En ollut tainnut kuullakaan tykkisluupeista tätä ennen. Ne olivat – tai ovat – siis 1700-luvun lopulla kehitettyjä, tehokkaita sota-aluksia. Sluuppeja rakennettiin kymmenittäin Suomenlinnassa Viaporin telakalla. Suomenlinnasta on kotoisin myös nyt yleisöpurjehdukset ja ryhmäristeilyt aloittanut Diana, joka on rakennettu vuosisatojen takaisten esikuviensa ja amiraali Fredrik Henrik af Chapmanin piirustusten mukaan vuosina 2012–2014. Alus on nyt ensimmäistä kauttaan vesillä. Tarkoituksena on muun muassa vaalia vanhaa laivanrakennustaitoa, elävöittää historiaa ja toimia Suomenlinnan kulttuurimatkailun hyväksi. Hanketta on vetänyt Ehrensvärd-seuran ja Viaporin Telakkasäätiön perustama laivaisännistö.

IMG_9504
Diana Suomenlinnassa.

Sain lyhyehköllä purjehduksella jonkinlaisen maistiaisen siitä, mitä Diana tarjoaa pidemmillä kierroksillaan. Valistusajan meriseikkailu kestää tunnista kahteen tuntiin, ja sen aikana tehdään hyppy 1790-luvulle. Kierrokset alkavat Suomenlinnasta tai Kruununhaan Halkolaiturilta.

Historialliset hahmot veivät toki myös meidät seikkailulle Kustaa III:n sodan aikaan. Esityksessä amiraali Fredrik Henrik af Chapman ja kapteeni Carl Fredrik Arnkihl tempaisivat hienosti ja rooleihinsa paneutuen matkustajat mukaan tarinaan. Saimme kuulla paljon mielenkiintoisia historiallisia faktoja, ja yleisön esittämiin kysymyksiinkin tuntui löytyvän hyvin vastauksia. Koko Dianan miehistö on luonnollisesti pukeutunut myös ajan henkeen sopivasti, tosin osalla porukasta vaatetus oli jäänyt vielä hieman puolitiehen.

IMG_9475
Ohjaus hoitui hämmentävän yksinkertaisella tavalla. Tästä laivasta ei ruoria löydy.

Matkan aikana ehdimme myös nostaa ja laskea yhden purjeista. Diana kulkee joko moottorin voimin, purjeilla tai soutamalla. Veikeää! Tykitkään eivät suinkaan ole pelkkiä koristeita, vaan täysin toimivia. Niillä oli tehty hiljattain koeammuntoja ennen risteilyämme.

Minusta on aina mukavaa päästä merelle, ja viihdyinkin mainiosti myös tykkisluupin kyydissä. Aurinko helli, ja Halkolaiturin ja Suomenlinnan välisellä reitillä riitti maisemia ihasteltavaksi. Historiasta ja merestä kiinnostuneille sluuppikierros on varmasti omiaan. Matkan aikana ehti myös kiireettömästi vain olla ja nauttia rauhassa, vaikka ohjelmaakin oli. Harmittamaan jäi ainoastaan se, etten kiireisen aikatauluni takia voinut jäädä vaikka piknikille Suomenlinnaan, vaan jouduin kiiruhtamaan HKL:n lauttaan ja nopeasti takaisin mantereelle.

IMG_9501
Yksi täysin toimivista tykeistä.

Dianassa ollaan sään armoilla. Sisätiloihin pääsee ainoastaan pikkuruiseen vessaan, johon laskeudutaan jyrkkiä portaita pitkin. Kannattaa siis pukeutua sään mukaisesti ja mukavasti sekä varata mukaan ainakin lämmin takki, sillä merellä voi tuulla viileästi. Aurinkoisena päivänä aurinkorasva on tarpeen, ja sateella puolestaan on hyvä varustautua sadetakilla. Korkokengissä liikkuminen sluupin kannella on vähintäänkin haastavaa, joten suosittelen mukavia, matalia kenkiä. Liikuntaesteisille sluuppiristeily ei taida oikein sopia ainakaan ilman apuvoimia.

IMG_9480
Af Chapmanilla tuntui olevan vaikeuksia päättää, mitä lippua tulisi heiluttaa.

Pahoittelut siitä, että blogi on elellyt nyt hiljaiseloa. Pää alkaa jo kaipailla lomamoodia, ja puuhaa on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Ennen heinäkuuta yritän kuitenkin saada julki vielä kirjoitukset Pietarista ja Sodankylän elokuvafestivaalista. Tuonne leffafestareille olen halunnut jo useampana kesänä, ja nyt päädyin sinne viimein. Ohhoh. Kesän ensimmäinen kesäteatteriarviokin on luvassa. Kauhean paljon mielenkiintoisia näytelmiä on taas tarjolla!

Olettekos te Kulttuurikuurin lukijat jo innostuneet kesäteattereista? Mitä kannattaisi ehdottomasti mennä katsomaan? Entä innostuitteko sluuppikierroksista vai pysyttekö mieluummin tukevasti maissa?

Tykkisluuppi Dianan yleisökierrokset tänä kesänä 4. heinäkuuta – 2. elokuuta. Katso aikataulut, yhteystiedot ja muut lisätiedot tykkisluupin yleisökierroksista Ehrensvärd-seuran sivuilta. Aikuisten lippu 30 e, lasten lippu 18 e. Kannattaa varata lippu etukäteen, Helsinki-päivänä kaikki halukkaat eivät mahtuneet sluupin kyytiin. Kuvia ja muuta mukavaa myös Tykkisluuppi Dianan Facebook-sivulla. Aluksen voi myös vuokrata yksityiskäyttöön.

Kiitos Ehrensvärd-seuralle kutsusta ilmaispurjehdukselle!

Kirjoituksen pääkuvassa historialliset hahmot af Chapman ja Arnkihl valmistelivat Dianaa lähtöön. Yleisö pääsi kuvitteelliseksi miehistöksi. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat bloggaaja Meri Liukkosen ottamia. Ethän kopioi niitä ilman lupaa, kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s