Lemmekäs romaani ja makumatka Lähi-itään – kaksi kirjaa pimeneviin iltoihin

Tässä alkusyksyn pimeneviin iltoihin sopivaa luettavaa. Sain viimein aikaiseksi lukea ja arvioida kaksi kirjapinossa jo liian pitkään odottanut teosta. Toinen niistä on suurimmalta osin Lapin sodan aikaan sijoittuva kaunis romaani, toinen Lähi-idän kasvisherkkuihin perehdyttävä värikäs keittokirja. Aloitetaan romaanista.

Lempi, Minna Rytisalo, Gummerus 2016

Kustantajan kuvaus teoksesta: ”Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.”

Arvio: Lempi lukeutuu niihin teoksiin, joita ei oikein malttaisi laskea käsistään. Rytisalo kertoo koskettavasti ja mieleenpainuvasti rankan tarinan rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja syyllisyydestä. Teoksessa on paljon viime vuosien menestysromaaneille tyypillisiä piirteitä, kuten sodanaikaisten ihmiskohtaloiden kuvaaminen, perheen ja suvun salaisuuksien vähittäinen paljastaminen ja rakenne, jossa minäkertojina toimii vuorollaan kolme keskeistä henkilöä. Kukin kertojista osoittaa puheenvuoronsa suoraan kirjan nimihenkilölle, Lempille, josta lukija rakentaakin kuvan ainoastaan näiden kuvailujen kautta. Toimiva ratkaisu!

Lempi onnistuu samanaikaisesti sekä valottamaan yksilöiden elämän onnea ja karikoita että pohtimaan universaalisti teemojaan.

Erityisesti nautin romaanin ilmaisuvoimaisesta ja persoonallisesta kielestä. Rytisalo kirjoittaa herkän kaunista tekstiä ilman pienintäkään horjumista tekotaiteellisuuden puolelle. Lempi onnistuu samanaikaisesti sekä valottamaan yksilöiden elämän onnea ja karikoita että pohtimaan universaalisti teemojaan, kuten rakkautta ja sitä, miten emme kai koskaan näe toisistamme kaikkia puolia. Juoni etenee sopivan napakasti ja selkeästi, mutta säilyttää yllätyksiä vielä aivan viimeisille sivuille asti.

Luen mielelläni Suomen sotiin liittyviä kuvauksia tavallisista ihmisistä. Lempi toikin mieleeni muutamia muita romaaneja, jotka liikuskelevat samoilla tonteilla. Paula Havasteen Yhden toivon tie sijoittuu myös Lapin sotaan ja kertoo rakkaustarinan. Katja Ketun Kätilö on rankkuudessaan oma luokkaansa, mutta käsittelee niin ikään samoja aiheita ja osin teemojakin. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys taas kietoutuu samalla tavoin suvun salaisuuksien ympärille ja antaa äänen miehelle. Näkemistäni elokuvista Lempi-kirjan henkisiä sukulaisia saattaisivat olla esimerkiksi Lupaus ja Käsky.

Lempi ei ehkä nouse kotimaisen kirjallisuuden klassikoiden kärkeen, mutta on erittäin vahva ja vakuuttava esikoisromaani. Uskallan jo nyt sanoa, että haluan ehdottomasti lukea myös Rytisalon seuraavan teoksen.

Vegestan – Kasvisruokaa Lähi-idästä, Sally Butcher, Moreeni 2011; toinen painos 2016

Kustantajan kuvaus teoksesta: Vegestan on Sally Butcherin kasvissyöjille luoma unelmien ja makujen maa, joka ammentaa kasvisruokaperinteensä ja reseptinsä itäisen Välimeren ja Arabian niemimaan laajalta alueelta. Vuosituhansien aikana Lähi-idän keittiöstä on kehittynyt omanlaisensa, ja kasvisruokailijoille alue on oikea runsaudensarvi.

Vegestan
-kasviskeittokirja tarjoaa inspiroivia ideoita ja kaiken tarvittavan tiedon ihanan kasvisruoan laittamiseen. Monista jännittävistä aineksista syntyy herkullisia ruokia, jotka ovat täynnä yrttejä ja mausteita sekä värejä ja tuoksuja. Maistuisiko esimerkiksi yrttiriisi sahramikasvisten kera, inkivääri-tamarindimunakoisot tai arabialainen semolinakakku?”

Arvio: Värikylläinen keittokirja pursuaa tietoa ja tarinoita. Butcher jakaa lukijalle omakohtaisia kokemuksiaan hersyvän huumorintajuisella tyylillä, kuten kertomalla kikherneen uravalinnoista. Hän puhuttelee lukijaa suoraan, kuin herkulliselle makumatkalle opastava ystävä. Tämä teos on paljon muutakin kuin kokoelma reseptejä: Vegestan todella esittelee Lähi-idän ruokakulttuuria ja raaka-aineita. Se kertoo muun muassa siitä, kuinka tamarindia on kahta laatua; selostaa riisin merkitystä ja käyttöä iranilaisessa keittiössä sekä tutustuttaa taaron vaaroihin.

Teos on paljon muutakin kuin kokoelma reseptejä.

Värikylläiset kuvat herauttavat veden kielelle. Ei ihme, että teoksesta on otettu uusi painos! Itsehän huomasin vasta jo teoksen tilattuani, että se onkin alun perin ilmestynyt jo joitakin vuosia sitten. No, parempi kai arvio myöhään kuin ei arviota ollenkaan.

Raaka-aineina käytetään kasvisten lisäksi maitotuotteita ja kananmunaa. Monet reseptit ovat kuitenkin joko suoraan vegaanisia tai helposti muutettavissa vegaanisiksi jättämällä eläinperäiset tuotteet pois tai korvaamalla ne kasviperäisillä tuotteilla. Reseptit ovat mukavan yksinkertaisia ja selkeitä, vaikka raaka-aineita olisikin paljon. Kirja sopii myös aloittelevalle kokkaajalle, sillä se lähtee hyvin perusasioista. Keittiövaaka helpottaa kokkailua, sillä ilman sitä esimerkiksi 40 gramman maustemäärän mittaaminen voi olla hankalaa.

Lähi-idästä kiinnostuneet ammentavat teoksesta paljon hauskaa nippelitietoa. Teos sopii tarinallisuutensa ansiosta hienosti seuraksi myös sohvannurkkaan eikä vain keittiönpöydälle. Se kuljettaa Lähi-idän auringon alle, vaikka sade piiskaisi ikkunaa. Täyteläiset ja mausteiset maut käyvät erinomaisesti syksyyn. Teos inspiroi paitsi kokkailemaan itselleen, järjestämään Lähi-itä-teemaisen illan ystäville.

Olen saanut molemmat teokset ilmaisina arviointikappaleina kustantamoilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s