Jännittävässä Taikahuilu-oopperassa liikutaan huikeassa, uudenlaisessa animaatiomaailmassa

Kansallisoopperan uudenlaista Taikahuilu-oopperaa ei todella ole kehuttu turhaan! Katsoja pääsee hurjalle ja hienolle fantasiaseikkailulle maailmaan, jossa yhdistyvät vanhan ajan mykkäelokuvien tyyli ja erittäin taitavasti toteutetut, modernit animaatiot. Mozartin musiikki hurmaa aina vain, ja perinteistä oopperalaulua arvostava kehrää kuullessaan klassikoita. Tämä versio Taikahuilusta sai ensi-iltansa Suomessa jo vuoden 2016 helmikuussa, mutta palasi jälleen nyt marraskuussa ohjelmistoon. … Jatka lukemista Jännittävässä Taikahuilu-oopperassa liikutaan huikeassa, uudenlaisessa animaatiomaailmassa

Viisi havaintoa koreografisesta luentoesityksestä Taide ja rakkaus

Muutama viikko sitten nostin syksyn esitystärppien listalle myös Maija Hirvasen koreografisen luentoesityksen Taide ja rakkaus. Seuraavassa ajatuksiani teoksesta, jonka teemoina ovat nimenmukaisesti taide ja rakkaus. Teemoista jälkimmäistä lähestytään aivan muusta kuin totutusta romanttisen rakkauden näkökulmasta. Esityksessä vuorottelevat Hirvasen luento-osuudet sekä konkreettiset esittelyt ja harjoitukset, joissa oli apuna välillä Hanna Ahti. Äitihahmo ja olio ovat osuva … Jatka lukemista Viisi havaintoa koreografisesta luentoesityksestä Taide ja rakkaus

Lemmekäs romaani ja makumatka Lähi-itään – kaksi kirjaa pimeneviin iltoihin

Tässä alkusyksyn pimeneviin iltoihin sopivaa luettavaa. Sain viimein aikaiseksi lukea ja arvioida kaksi kirjapinossa jo liian pitkään odottanut teosta. Toinen niistä on suurimmalta osin Lapin sodan aikaan sijoittuva kaunis romaani, toinen Lähi-idän kasvisherkkuihin perehdyttävä värikäs keittokirja. Aloitetaan romaanista. Lempi, Minna Rytisalo, Gummerus 2016 Kustantajan kuvaus teoksesta: "Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää … Jatka lukemista Lemmekäs romaani ja makumatka Lähi-itään – kaksi kirjaa pimeneviin iltoihin

Ylioppilasteatterin immersiivinen Kesäyön uni pohtii, onko nautinto korvannut rakkauden

"Lysandeeer!" "Hermia!" "Helenaaa!" "Demetrius!" Huudot kaikuvat metsikössä meren lähistöllä Helsingin Mustikkamaalla, kun näytelmäkirjailija William Shakespearen klassikkoteoksen nuoret rakastavaiset juoksevat toistensa perässä. Yleisö koettaa pysyä näyttelijöiden vauhdissa. Vastaan tulee ihmetteleviä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Mikähän kaikki lasketaan immersiivisessä teatterissa osaksi kokonaiselämystä? Ammattijohtoinen harrastajateatteri, helsinkiläinen Ylioppilasteatteri on tarttunut tänä vuonna yhteen Shakespearen rakastetuimmista näytelmistä,  Kesäyön uneen. Ei mikään … Jatka lukemista Ylioppilasteatterin immersiivinen Kesäyön uni pohtii, onko nautinto korvannut rakkauden

Dialogibloggaus: 40-henkinen showkuoro taikoo tutut hitit uusiksi pelkin ihmisäänin

Helsinkiläinen showkuoro Aventur on juuri tuonut lavoille uuden show’nsa, joka kantaa nimeä 7!. Kuoro haluaa tehdä esityksistään kokonaisvaltaisia elämyksiä, joihin kuuluvat musiikin lisäksi tärkeinä osina dramaturgia, koreografiat, valot ja puvustus. Kulttuurikuurin Meri Liukkonen ja Asianharrastaja-blogin Piia Latvala vertailevat kokemuksiaan 7!-show’n eilisestä ensi-illasta. Meri / Kulttuurikuuri: Showkuorogenre on minulle vielä aika tuntematon, ja olin ennen tätä … Jatka lukemista Dialogibloggaus: 40-henkinen showkuoro taikoo tutut hitit uusiksi pelkin ihmisäänin

Kokemus naisklovnifestareilta: Punanenät tuovat esiin meissä kaikissa olevia tunteita ja piirteitä

Miten monipuolisesti lemmestä voikaan kertoa ilman ainuttakaan sanaa! Kävin helmikuun alkupuolella naisklovnifestivaaleilla Helsingissä katsomassa pietarilaisen kolmikon, Clown Trio Klavyn, rakkausaiheista esitystä Klavy in Love. Viestit kulkivat muun muassa eleiden, ilmeiden ja kehon asentojen kautta. Punaisia neniä ei ollut, mutta kaikilla pellettärillä oli persoonalliset, vahvat teatterimaskit. Tanssiteatteri Hurjaruuth järjesti Punainen helmi -naisklovnifestivaalin nyt viidettä kertaa. Festareilla … Jatka lukemista Kokemus naisklovnifestareilta: Punanenät tuovat esiin meissä kaikissa olevia tunteita ja piirteitä

Sekopäistä hauskuutta, kuolemanvakavia aiheita: Uusi tulkinta Canth-klassikosta viehättää raikkaudellaan

Nuori Anna Liisa kantaa synkkää salaisuutta, sillä hän on sekavassa tilassa tappanut vastasyntyneen lapsensa. Vuosia on mennyt, mutta teko vainoaa häntä yhä. Lähipiiri ei aavista tästä mitään. Omien vanhempiensa edessä hän on nuoruuden elämäniloa pulppuava, kiltti ihannetytär, joka valmistautuu menemään naimisiin kaikin puolin kunnollisen miehen kanssa. Salaisuuden pitäminen alkaa käydä pian mahdottomaksi, kun paikalle saapuu yhä Anna Liisan haluava, … Jatka lukemista Sekopäistä hauskuutta, kuolemanvakavia aiheita: Uusi tulkinta Canth-klassikosta viehättää raikkaudellaan

Deittihermoiluja ja vaipparallia: musikaali naurattaa sketseillä sinkkuilusta vakiintumiseen

Mitä: Suomen Komediateatterin kevään uutuusmusikaali Käyttöohje kahdelle kuvaa rakkautta ja parisuhdetta sketsien ja musiikkinumeroiden kautta. Englanninkielinen alkuperäisteos I love you, you're perfect. Now Change. on niittänyt Off-Broadwaylla menestystä jo pitkään. Off-Broadway tarkoittaa siis näytelmiä ja musikaaleja, joita nähdään New Yorkissa mutta Broadway-teattereita pienemmissä tiloissa. Suomenkielinen Käyttöohje kahdelle tuo lavalle Helsingissä rautaisen näyttelijänelikon: Kaisa Helan, Ushma … Jatka lukemista Deittihermoiluja ja vaipparallia: musikaali naurattaa sketseillä sinkkuilusta vakiintumiseen

Heurekan K-18-ilta: Jonoa jonon perään, rakkaus pysyi kaukana

Viime toukokuussa pääsin nauttimaan tiedekeskus Heurekassa huolellisesti toteutetusta aikuisten illasta, jossa teemana oli avaruus ja seksi. Ilta jätti hyvän mielen. Siksi odotinkin innolla rakkausaiheista aikuisten iltaa Rakastumisen tiedettä, jonka Heureka järjesti ystävänpäivänaattona. Ikävä kyllä jouduin pettymään – ja Facebookin tapahtumasivun kommenttien mukaan moni muukaan ei ollut tyytyväinen. Ongelmat alkoivat jo tiedekeskuksen ulkopuolelta. Vähän iltakuuden jälkeen jono … Jatka lukemista Heurekan K-18-ilta: Jonoa jonon perään, rakkaus pysyi kaukana

Suomenlinnan kesäteatteri: Viettelyä, kostoa, juonittelua ja rakkautta koreassa paketissa

Nykyajan ihmisiä kuulee aina välillä kutsuttavan moraalittomiksi. Niin tai näin, eipä se meininki ole kaikilta osin liene ihmeemmin muuttunut edes vuosisatojen aikana. Suomenlinnassa on tänä kesänä päässyt katsomaan Ryhmäteatterin näytelmää Valheet ja viettelijät – Erään rakkauden muotokuva. Jos sen tapahtumat sijoittuisivat nykyisyyteen ja olisivat totta, olisi juorulehdillä uutisoitavaa. Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n kirjeromaani Vaarallisia suhteita (Les Liaisons … Jatka lukemista Suomenlinnan kesäteatteri: Viettelyä, kostoa, juonittelua ja rakkautta koreassa paketissa