Jännittävässä Taikahuilu-oopperassa liikutaan huikeassa, uudenlaisessa animaatiomaailmassa

Kansallisoopperan uudenlaista Taikahuilu-oopperaa ei todella ole kehuttu turhaan! Katsoja pääsee hurjalle ja hienolle fantasiaseikkailulle maailmaan, jossa yhdistyvät vanhan ajan mykkäelokuvien tyyli ja erittäin taitavasti toteutetut, modernit animaatiot. Mozartin musiikki hurmaa aina vain, ja perinteistä oopperalaulua arvostava kehrää kuullessaan klassikoita.

Tämä versio Taikahuilusta sai ensi-iltansa Suomessa jo vuoden 2016 helmikuussa, mutta palasi jälleen nyt marraskuussa ohjelmistoon. Saksalaisen Berline Komische Operin tuotanto on ihastuttavan mielikuvituksellinen.

Erityisen teoksesta tekee sen elokuvallisuus. Lavasteiden sijaan visuaalisen ilmeen muodostavat valkoiselle taustalle projisoitu hengästyttävän hieno kuvavirta ja sen eteen ja osiksi asettuvat laulajat. Animaatioista, musiikista ja laulajista syntyy niin hienosti synkronoitu kokonaisuus, ettei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Samalla Taikahuilusta tulee poikkeuksellisen helposti lähestyttävä heillekin, joille ooppera on vielä vierasta.

6940-Taikahuilu_16-02-19_068
Taikahuilu. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera
6934-Taikahuilu kokokuva_16-02-19_056p (1)
Taikahuilu. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera

Kynnystä lähteä oopperaan laskenee entisestään myös se, että esiintyjät laulavat suomeksi. Juhani Koiviston Kansallisoopperan tätä tuotantoa varten tekemä suomennos on sujuva ja oivaltava. Sitä voi tarkastella myös verkossa. Suosittelen vilkaisemaan etenkin Papagenon sanoja toisessa aariassa.

Juonessa pysyy kärryillä, vaikka ei olisi siihen etukäteen perehtynytkään. Pohjalla on saduista tuttu asetelma, jossa urhea mies lähtee pelastamaan rakastettuaan pahan kynsistä. Seurakseen pelastaja Tamino saa rakkaudenkipeän ja veikeän Papagenon. Pelastettavalla, suloisella Paminalla puolestaan on vähintäänkin haastava suhde äitiinsä, joka sattuu olemaan monella tapaa karmaiseva jättiläishämähäkki. Yhtään vähemmän pelottava ei toki ole neidon vangitsija Sarastro tai tämän apuri Monostatos.

7499-Taikahuilu_17-11-15_164
Taikahuilu. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera

Erikoisen tarinasta tekee se, että hyvä ja paha tuntuvat heittävän välillä villisti kuperkeikkaa: aluksi hätääntyneeltä vaikuttanut äiti paljastuu aivan muuksi, Sarastro taas on oudosti välillä selkeästi paha ja välillä suoranainen järjen ääni.

Alla olevassa Kansallisoopperan julkaisemassa videossa summataan tapahtumat minuutissa. Siitä näkee myös oopperan upeaa visuaalista ilmettä, sillä suomenkielinen tuotanto näyttää juuri samalta.

Tapahtumat rullaavat vauhdikkaasti eteenpäin, ja näyttämöllä tapahtuu koko ajan paljon. Laulajat ovat usein paikallaan, mutta animaatioissa liikutaan senkin edestä. Huikea fantasiamaailma saa välillä hyvinkin synkkiä ja surrelialistisia piirteitä, ja välillä taas palaa kevyempiin kuvioihin. Puheosuuksien tilalla ovat mykkäelokuvista tutut tekstitykset. Esityksen konseptin ovat kehitelleet brittiläinen taiteilijaryhmä 1927 eli Suzanne Andrade ja Paul Barrit sekä teoksen toinen ohjaaja Barrie Kosky. Animaatiot ovat Barritin käsialaa.

Esiintyjistä sykähdyttivät tällä kertaa eritoten Ville Rusanen valovoimaisena ja eläväisenä Papagenona ja Yön kuningattaren roolin tehnyt Aleksandra Olczyk, jonka äänenkäyttö sai huokaamaan ihastuksesta. Toki suloinen lemmenpari Pamina eli Iida Antola ja Tamino eli Jussi Myllys olivat myös mainioita. Erikoinen esitys vaatii esiintyjiltä myös liikkeiden ajoittamista todella tarkkaan, jotta ne osuvat oikeaan kohtaan animaatiota. Muuten lentosuukot lentelisivät itsestään tai pörriäinen jäisi surraamaan itsekseen ilmaan.

6904-Taikahuilu kokokuva_16-02-17_104
Taikahuilu. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera
7496-Taikahuilu_17-11-15_059
Taikahuilu. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera

Taikahuilun tarina on sopivan jännittävä ja sen teemat, kuten romanttisen rakkauden kaipuu sekä hyvän ja pahan taistelu, puhuttelevat universaalisti. Uudenlainen versio jää osin ehkä tunnetasolla hieman etäiseksi, mutta on ehdottomasti näkemisen ja kuulemisen arvoinen taidonnäyte. Tällaista Taikahuilua ei tosiaan varmasti ole nähty ennen!

Taikahuilu Suomen kansallisoopperassa 30.12.2017 asti. Liput 15–109 e. Kesto 2 h 45 min, 1 väliaika. Esityskieli suomi, tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Suositusikäraja 7 vuotta. Esitystiedot, muut lisätiedot ja liput Kansallisoopperan kotisivuilta.

Teoksen ensi-ilta oli Suomen Kansallisoopperassa 26.2.2016. Kävin katsomassa esityksen 23.11.2017 sen palattua ohjelmistoon. Kiitos Kansallisoopperalle vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuvan kuvaaja: Heikki Tuuli / Suomen kansallisooppera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s