Ylioppilasteatterin immersiivinen Kesäyön uni pohtii, onko nautinto korvannut rakkauden

”Lysandeeer!” ”Hermia!” ”Helenaaa!” ”Demetrius!” Huudot kaikuvat metsikössä meren lähistöllä Helsingin Mustikkamaalla, kun näytelmäkirjailija William Shakespearen klassikkoteoksen nuoret rakastavaiset juoksevat toistensa perässä. Yleisö koettaa pysyä näyttelijöiden vauhdissa. Vastaan tulee ihmetteleviä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Mikähän kaikki lasketaan immersiivisessä teatterissa osaksi kokonaiselämystä?

Ammattijohtoinen harrastajateatteri, helsinkiläinen Ylioppilasteatteri on tarttunut tänä vuonna yhteen Shakespearen rakastetuimmista näytelmistä,  Kesäyön uneen. Ei mikään omaperäinen ratkaisu, mietin aluksi. Olen nähnyt Kesäyön unen – tai Kesäyön unelman, nimi riippuu ilmeisesti suomentajasta – viime vuosina ainakin neljänä eri versiona: kahtena balettina, näytelmänä Suomenlinnan kesäteatterissa ja BBC:n tuoreehkona elokuvana.

Alkuperäisteoksen juonenkäänteet ja hahmot ovat siis käyneet tutuiksi. Ylioppilasteatterin Kesäyön uni onnistuu kuitenkin tuomaan teokseen muutakin uutta kuin immersiivisyyden. Aino Kiven ohjaama esitys nostaa kiehtovasti esiin pohdinnat siitä, onko nykyihminen luopunut syvästä rakkaudesta antautuakseen jatkuville nautinnoille. Pelkäämmekö rakkautta niin, että mieluummin haemme jotain kevyttä ja helppoa? Onko enää edes olemassa Shakespearen maailmasta tuttua rakkautta, jonka edestä rakastavaiset olisivat valmiita jopa kuolemaan?

Martti Nikamaa ja Hilkka Saarela esittävät kahta Kesäyön unen nuorista rakastavaisista, jotka kujeilevan Puckin taika saa rakastumaan uusiin ihmisiin. Kuva: Veera Konsti

Kesäyön unessa on hienosti sekä uudistettu että säilytetty vanhaa. Kokonaisuus on raikas ja vetoava. Immersiivisessä esityksessä kukin kokija näkee omanlaisensa esityksen. Kun monessa paikkaa tapahtuu, ei kaikkea pysty seuraamaan ainakaan samalla kertaa.

Minun elämykseni rakentui kahden Shakespearen alkuperäisteoksesta tutun asetelman varaan. Ensinnäkin on joukko nuoria rakastavaisia, jotka karkaavat metsään. Siellä kujeilevat haltiat Puckit taikovat nuoret niin, että nämä rakastuvat sekavasti ristiin ja laukkaavatkin sitten puiden keskellä huhuilemassa toinen toistaan ja taistelemassa rakkautensa kohteesta. Metsässä toki liikkuu muutakin mystistä väkeä, kuten keijuja. Puckejakin on tosiaan kolme, ja he ovat heti teatterin portilla toivottamassa yleisön tervetulleiksi.

Toisaalla perinteisellä näyttämöllä on joukko teatterin tekijöitä, jotka valmistelevat uutta esitystään. Ylioppilasteatteri on uudistanut tämän kohtauksen hienosti niin, että esiintyjät käyvät läpi otteita kotimaisista näytelmistä eri vuosikymmeniltä. Pätkissä aiheina ovat osuvasti rakkaus ja seksi, ja mitä muuta nyt ihmissuhdekoukeroihin voikaan liittyä. Otteet tarjoavat varmasti Suomen teatterihistoriaa tuntevalle oivaltamisen iloa.

ESITYKSEN TRAILERI:

Vasemmalla ja keskellä kaksi kolmesta Puckista eli Deniz Kaya ja Ilana Palmgren. Oikealla Obeiron (Niko Hallikainen). Kuva: Veera Konsti

Esitys liikkuu veikeästi ja vaivattomasti eri aikakausissa antiikista nyky-Suomeen. Keijukaisten kuningas kulkee modernisti autolla. Yksi alkuperäisteoksen suosikkikohtauksistani on onneksi säilytetty Mustikkamaallakin, eli yleisö saa ihmetellä, kuinka Puck muuttaa viattoman sivullisen aasiksi. Samuli Hokkanen on aasihahmossaan niin ääniltään kuin eleiltään erittäin hauska.

Shakespearen luomien rakastavaisten kuviot jäivät ainakin minun kokemuksessani lähes sivuosaan. Hermia, Lysander, Helena ja Demetrius juoksentelivat ympäri metsikköä toisiaan huudellen. Epätoivoisen kova rakkaus sai humoristisia piirteitä varsinkin kun Lysander ja Demetrius kilvoittelivat Helenan sydämestä. Helenassa taas oli vähän enemmänkin draamakuningattaren vikaa. Kaikki näyttelijät pääsivät erittäin fyysisiin rooleihin ja saivat todella ilmaista itseään.

Immersiivisyys tuli eniten esiin juuri siinä, että neliödraaman nähdäkseen ei katsojankaan auttanut istua paikallaan. Myöhemmin kuulin, että metsässä olisi ollut kaikenlaisia muitakin pienempiä kohtauksia ja väläyksiä nähtävänä. En kuitenkaan osannut lähteä kovin rohkeasti seikkailemaan ominpäin alueella. Ehkäpä Puckit olisivat voineet vielä selvemmin opastaa yleisöä esityksen saloihin? Ainakin minusta näytti siltä, että katsojat kulkivat aika pitkälti kahdessa isossa ryhmässä.

Milla Kaitalahti, Elisa Luukkainen ja Henna Mäki-Filppula rooleissaan. Kuva: Veera Konsti

Kaunis, merellinen Mustikkamaa tarjoaa esitykselle ihanat puitteet. Omaa elämystäni rikkoi se, että alueella kulkee myös paljon ulkoilijoita, mutta siltä ei ainakaan aurinkoisena kesäiltana olisi voinut välttyä. Esitys on kuitenkin visuaalisesti erittäin antoisa. Suomen upea luonto, oivaltava lavastus sekä hienosti toteutettu puvustus muodostavat elämyksellisen kokonaisuuden. Osa kohtauksista oli erityisen elokuvallisia ja näyttäviä. Tuleeko teille lukijoille mieleen tästä alla olevasta kuvasta eräs Akseli Gallen-Kallelan maalaus?

Hilkka Saarela, yksi rakastuneista nuorista. Kuva: Veera Konsti

Minusta on ilahduttavaa nähdä, miten rohkeasti Ylioppilasteatterin väki on tarttunut klassikkoon ja tehnyt siitä omannäköisensä. Näyttelijät pistävät itsensä kirjaimellisesti likoon, ja Mustikkamaalla nähdään erittäin taidokkaita roolisuorituksia. Lopputulos on laadukas ja omaperäinen. Suureen osaan nousevat myös upeat maisemat. Toivottavasti sää suosii seuraavia näytöksiä yhtä paljon kuin ensi-iltaa.

Ylioppilasteatterin Kesäyön uni Mustikkamaan kesäteatterissa la 19.8. asti. Joukossa myös kaksi yönäytöstä. Liput 23/16 e. Lisätiedot Ylioppilasteatterin kotisivuilta. Aiempia kirjoituksiani immersiivisistä esityksistä voit lukea täältä. Kesäyön unesta/unelmasta olen kirjoittanut seuraavasti: Suomen kansallisbaletin baletti, baletti Pietarissa Mariinski-teatterissa, Ryhmäteatterin kesäteatteriversio.

Kesäyön unen ensi-ilta oli ke 12.7.2017. Kiitokset Ylioppilasteatterille vapaalipusta ensi-iltaan! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Samuli Hokkanen ja Ilana Palmgren, kuva: Veera Konsti.

ESITYKSEN TIEDOT:

OHJAUS Aino Kivi
KOREOGRAFIA Maria Nurmela
ALKUPERÄISTEOS William Shakespeare
SUOMENNOS Lauri Sipari

METSÄSSÄ Niko Hallikainen, Tiia Havu, Minna Helkiö, Samuli Hokkanen, Juhana Hurme, Miia Junes, Elena Kantinkoski, Mikael Karkkonen, Milla Kaitalahti, Deniz Kaya, Pauliina Kietäväinen, Reetta Koivukoski, Minna Koponen, Frida Krohn, Elisa Luukkainen, Isla Mustanoja, Henna Mäki-Filppula, Martti Nikamaa, Ilana Palmgren, Senja Rajalin, Milka Rasimus, Santeri Räsänen, Hilkka Saarela, Miika Suonperä, Milla Tissari, Vilma Tuomi, Senna Vodzogbe

LAVASTUS Niko Hallikainen ja Veera Konsti
PUKUSUUNNITTELU Aino Simola
PUKUJEN KUOSISUUNNITTELU Elisa Avikainen
OMPELIJAT Kati Lätti ja Susanna Pollari
MASKEERAUSSUUNNITTELU JA PUKUASSISTENTTI Nea Kujala
SÄVELLYKSET, ÄÄNISUUNNITTELU Saku Nurmiranta, Sampo Korrensalo, Christopher Helle, Joonas Vainiola
OHJAUS- JA TEKSTIASSISTENTIT: Onerva Helne, Pauli Patinen, Anna Estola
VALOKUVAT Niko Hallikainen
GRAAFINEN SUUNNITTELU Sofia Palillo
TUOTANTO Heidi Yli-Yrjänäinen, Aliisa Rinne, Topi Patjas, Suvi Ahoniemi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s