Kirjoitin muutama viikko sitten lehtiartikkelin zombeista. Juttu poiki minulle iloisena yllätyksenä kutsun Conduksen (eli Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan) zombiaiheiseen speksiin Mullattuja unelmia. Tulevat opettajat elävinä kuolleina – eihän sellaista näkyä voi jättää väliin!
Ennen zombimaailmaan matkaamista kertaan vielä nopeasti speksin perusidean. Kyse on siis kokonaan opiskelijavoimin toteutetusta näytelmästä, johon sisältyy useita laulu- ja tanssinumeroita. Yleisö voi osallistua huutamalla ”omstart” aina kun näkee jotain, jonka haluaa nähdä uudestaan. ”Omstartin” perään voi lisätä vielä määreen. ”Omstart, hitaasti” esimerkiksi saa näyttelijät hidastelemaan.
Pääsin katsomaan Mullattujen unelmien ensi-iltaa sunnuntaina. Ensi-ilta on tietysti näyttelijöille erityisen jännittävä, ja tämä näkyikin jonkin verran haparointina. Esitys venyi lopulta reiluun kolmeen tuntiin väliaikoineen, mikä oli liian pitkä aika. Puhekohtaukset olisivat kaivanneet tiivistämistä ja tempon vaihtelua. Toisaalta yleisö huusi mielestäni nyt turhankin tiheästi omstartia. On hyvä haastaa näyttelijöitä, mutta tällä kertaa huutoja tuli niin paljon, ettei juoni usein päässyt edes laahustamalla eteenpäin.
Mullattuja unelmia alkaa hautajaisista, joissa maan lepoon saatetaan Unski Keskisarja, mies, joka ei saanut eläessään oikein mitään aikaan. Haudasta matka jatkuu yllättäen vielä syvemmälle, ja Unski saa toisen mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan zombijoukon kannustamana. Ongelmia elävien kuolleiden eloon aiheuttavat kuitenkin ihmisten taloudellinen katastrofi ja Wirtasten katalat suunnitelmat zombien valjastamisesta pakkotyöhön.
On pakko mainita, että Glorian lavalla laahustaa aivan omanlaisiaan zombeja. Joidenkin määritelmien mukaan kyse ei edes ole zombeista, vaan joistakin muista hahmoista, mutta minusta sen pohtiminen ei ole kovin oleellista. Alkuperäinen haitilainen zombihan oli voodoopapin noituma ja hallitsema surumielinen hahmo, jolla ei ollut omaa tahtoa. Se joutui usein orjatyöhön pellolle tai kaivokseen. Myöhemmin Hollywood muokkasi elävästä kuolleesta lihanhimoisen pedon, jollaisina zombit nykyään parhaiten tunnetaan.
Mullatuissa unelmissa zombit muistuttavat puolestaan ehkä eniten ranskalaissarja Kuolleista palanneiden eläviä kuolleita. Ne, tai oikeastaan he, eivät ole väkivaltaisia ja ovat säilyttäneet henkisesti ihmisyytensä. Oikeastaan he ovat monella tapaa ihmismäisempiä kuin ihmiset itse, hyväntahtoisempia varsinkin. Fyysinen puoli kuitenkin tuottaa Mullattujen unelmien zombeille haasteita, sillä esimerkiksi raajojen irtoilu herättää ihmisten parissa samoillessa turhaa huomiota.
Esityksen zombinäkemyksestä kirjoittaisi helposti pitkänkin esseen, mutta säästän teidät siltä. Analysoitavaa riittäisi muun muassa elävien kuolleiden ominaisuuksissa, arvomaailmassa ja keskinäisissä suhteissa verrattuna tietysti ihmisten vastaaviin. Käsikirjoitus sisältää hienosti monenlaisia tasoja, vaikka perusjuoni onkin varsin yksinkertainen ja helppo seurata.
Zombiuden tarjoamilla mahdollisuuksilla olisi kuitenkin voinut leikkiä laajemminkin. Irtoavista raajoista, tahattomasta nytkähtelystä ja oudoista ilmeistä olisi saanut helposti lisää huumoria. Myös tanssinumeroissa olisi ollut hauska nähdä enemmän zombimaista irrottelua. Toisaalta joissakin kohtauksissa pysähdyin ihailemaan sitä, kuinka hyvin osa näyttelijöistä ja tanssijoista oli sisäistänyt roolihahmonsa elekielen. Esimerkiksi Janne Illin Kauno Lempilampi tarjosi jatkuvaa huvitusta raahautuvalla jalallaan.
Pidin myös Repe Zorhosesta (Sara Väätäjä), jonka meno oli iskevän chilliä ja coolia alusta loppuun. Pahiksista parhaimmaksi nousi mielestäni Noora Novitsky Sisko Wirtasena, vaikkei mulkoileva Una Wirtanen (Hanna Viinanen) paljoa tämän jälkeen jäänytkään. Pääosien näyttelijöiden työssäkään ei oikeastaan ole suuresti kritisoitavaa. Vastentahtoisesti zombiksi muuttuva Unski Keskisarja (Tuomas Määttä) ei vain henkilönä oikein iskenyt minuun, tosin hahmon ideanakin oli olla varsin harmaa ja hajuton mies. Teini-ikäinen zombi-intoilija Anni Ernunen (Katri Järvinen) taas jostain syystä suorastaan ärsytti, mikä ei välttämättä ole kuitenkaan huono asia. Lisäksi seuralaiseni piti erityisesti juuri hänestä.
Musiikki ja tanssi ovat aina tärkeä osa speksiä. Pidin paljon Mullattujen unelmien biisilistasta. Se tarjosi monipuolisen kattauksen hyvin erityylisiä kappaleita, joiden sanoitukset oli mukautettu mukavasti teemaan. Tanssijat puolestaan olivat viimeistelleet lavaolemuksensa ilmeitä myöten. Koreografioita oli mielenkiintoista seurata, ja joissakin kohtauksissa tanssijoilla näki myös upeaa kehonkieltä sivuosien zombeina.
Maskeeraus puolestaan oli näytelmässä tavallista isommassa roolissa. Räiskyvät värit ja kimalle saattavat kuulostaa varsin erikoiselta zombeihin yhdistettynä, mutta toimivat lavalla mainiosti. Esimerkiksi Unski-zombin meikit väliajan jälkeen ansaitsevat erityismaininnan, samaten Repe Zorhosen koko ulkonäkö. Puvustus ja maskeeraus myös sopivat hienosti yhteen ja tukivat toisiaan. Lavastukseen olisin kaivannut lisää näyttävyyttä.
Esitys tuntui pääsevän kunnolla käyntiin väliajan jälkeen. Näyttelijät näyttivät rentoutuvan ja juonikin rullasi alkua paremmin eteenpäin. Keskenään hyvin erilaisissa hahmoissa riitti seurattavaa. Etenkin ison porukan breikkibattle oli hieno idea ja toimi erinomaisesti. Unski Keskisarjan olisi voinut laittaa tanssimaan enemmänkin.
Draaman kaari oli käsikirjoitustiimillä hallussa varsinkin esityksen lopetuksessa. Loppu oli yksi parhaimmista, mitä olen näytelmissä koskaan nähnyt, ja jätti hyvän fiiliksen koko illasta. Hieno, hieno lopetus!
Mullattuja unelmia ei ikävä kyllä silti onnistunut nostattamaan yhtä innostuneita tunteita kuin humanistispeksi Magian mestari helmikuun alkupuolella. Tekijäporukkakin taisi tosin olla jonkin verran pienempi. Ihailen kuitenkin sitä, miten rohkeasti opiskelijat olivat lähteneet luomaan aivan omanlaistaan näkemystä koko zombigenrestä. Omaa komiikkaansa loi tietysti tieto siitä, että lavalla on paljon tulevia opettajia. Alan ajankohtaisista aiheista ja opiskelusta tietysti ammennettiin aineksia myös esitykseen. Luokkahuoneessa improvisointitaidoista ja heittäytymiskyvystä on varmasti hyötyä.
Monet yritykset voisivat muuten ottaa Conduksen speksiltä mallia markkinoinnista sosiaalisessa mediassa. Zombit laahustavat vakuuttavasti niin Facebookissa, Twitterissä kuin Instagramissa. Pidin myös Mullattujen unelmien julisteiden ja käsiohjelman visuaalisesta ilmeestä. Ei mitään turhaa zombailua!
Conduksen speksi 2014: Mullattuja unelmia Kulttuuriareena Gloriassa (Pieni Roobertinkatu 12) ma 24. – to 27.2. klo 18. Ovet avataan tunti ennen esityksen alkua eli klo 17.00, saliin pääsee klo 17.30. Liput 12–20 euroa. Alle 18-vuotiaat pääsevät esitykseen vain täysi-ikäisen seurassa, eikä esitys sovi perheen pienimmille. Ensi-ilta oli su 23. helmikuuta. Lisätietoja Conduksen speksin kotisivuilta ja Facebook-sivuilta. Lue myös blogikirjoitukseni humanistispeksistä.
Tämän kirjoituksen pääkuvassa ovat Pahat Wirtaset (Noora Novitsky, Kasper Mobarak ja Hanna Viinanen) sekä presidentti (Emilia Kesseli). Kuva: Tuukka Salminen.
KULTTUURIKUURI 