Lomailin vuodenvaihteessa Ranskassa. Nyt haluan viedä teidät lukijat mukanani sinne. Ensimmäisenä pääsemme herkuttelemaan à la française eli tutustumme ranskalaiseen ruokakulttuuriin.
Olen ollut Ranskassa vuoden vaihto-oppilaana lukioaikoinani ja reissannut siellä sen jälkeen muutamaan otteeseen. Tunnenkin maan ruokakulttuurin jo varsin hyvin ja osaan aina odottaa vesi kielellä tiettyjä ruokia. Ensinnäkään yleinen mielikuva patonki kainalossa kulkevista ranskalaisista ei ole väärä: tuoreella leivällä tuli tälläkin kertaa täytettyä vatsaa päivittäin. Ranskalainen patonki on päältä ihanan rapsakkaa ja sisältä sopivan ilmavaa.
Toiseksi myös erilaisia juustoja tuli viikon aikana syötyä varmaan kilotolkulla. Eikä nyt ole kyse mistään kevytversioista. Nautiskelin muun muassa voimakkaita homejuustoja, hikoilevia kovia juustoja ja pehmeää vuohenjuustoa joko pääaterioilla tai välipaloilla – tai molemmilla.
Erityisesti vuoristoalueilla herkutellaan myös kahdella omalaatuisella juustoruoalla: fonduella tai fondyylla ja racletella eli suomalaisittain rakletilla. Koska matkamme suuntautui Pyreneiden kupeeseen, oli meidänkin suorastaan pakko maistella niitä. Juustofonduessa juusto-viinisekoitus kuumennetaan ja sulaan seokseen kastetaan haarukkaan iskettyjä leipäpaloja. Seos pysyy juoksevana, sillä se tarjoillaan pöydässä suoraan kuumennettavasta padasta.
Racletessa taas juusto sulatetaan pienissä pannuissa erityisessä sähkögrillissä ja nautitaan perunoiden ja erilaisten kinkkujen kanssa. Kinkkua tai vaikkapa pekonia voi myös paistaa joidenkin grillien yläosan paistotasolla. Vaikka pidän fonduesta, on raclette minusta vielä sitäkin parempaa. Molemmat ovat myös erinomaisia seurusteluruokia.
Ranskasta puhuessa ei tietysti voi ohittaa maan viini- tai alkoholikulttuuria ylipäätään. Ranskalaiset juovat ennen ateriaa mielellään aperitiivin (l’apéritif tai kotoisammin l’apéro) jonka tarkoitus on herätellä ruokahalua. Yksi perinteisistä juomista on anisviina, le pastis, jota sekoitetaan yleensä veteen. Muutkin juomat käyvät viskistä siideriin ja viineistä olueen. Toki on myös alkoholittomia vaihtoehtoja: jotkut juovat vaikkapa lasillisen limua, mehua tai makusiirapilla maustettua muuta juomaa. Aperitiivin kanssa napostellaan myös usein jotain pientä suolaista, kuten perunalastuja.
Pöydässä taas nautitaan yleensä jotakin ruoan kanssa sopivaa viiniä. Määrät jäävät lasilliseen tai kahteen, eikä missään vaiheessa tavoitteena ole humalatila. Ranskalainen juomakulttuuri onkin tunnetusti hyvin erilainen kuin suomalainen. Vaikka alkoholismia esiintyy myös Ranskassa, ovat ranskalaiset juomatavat yleisesti varsin sivistyneet, eikä niihin kuulu ylenpalttinen ryyppääminen. Vahvojakin alkoholijuomia myydään marketeissa, mutta kaduilla näkee hyvin harvoin humalaisia kulkijoita.
Aterian päätteeksi puolestaan söimme juustoa ja leipää, kakkua, leivoksia tai jotain kevyempää. Toki varsinkin raskaamman puoleisen syömingin jälkiruokana suosittu vaihtoehto oli myös joko jokin hedelmä, jogurtti tai omenasose.
Ranskassa on kuitenkin paljon todella herkullisia leivonnaisia. Suomalaisillekin tuttuja ovat ainakin kroisantit eli voisarvet (les croissants), joita syödään usein aamupalalla. Le pain au chocolat, ”suklaaleipä”, puolestaan on kuin leivänmuotoinen kroisantti suklaahipuilla. Aamupalalla tuli nautittua myös ihanasti voinmakuista briossia (la brioche) hillon tai suklaalevitteen kera. Pehmeän ilmavaa, lievästi makeaa leivonnaista kului meillä pussikaupalla.
Munanvalkuaisesta, mantelijauheesta, tomusokerista ja sokerista tehty macaron on varsin trendikäs pikkusyötävä Suomessakin. Niitä on monia eri makuja, oma suosikkini on suorastaan ällömakea, hauskan vihreä pistaasipähkinä. Pitkulaisilla éclair-leivoksilla puolestaan en tällä reissulla ehtinyt herkutella, mutta suosittelen maistamaan niitäkin.
Oma lukunsa on lehtitaikinasta tehty ja mantelimassalla täytetty la galette des Rois, ”Kuninkaiden piiras”, jota syödään loppiaisena. Perinteisesti nuorin paikallaolijoista menee pöydän alle ja luettelee sieltä muiden nimiä siinä järjestyksessä, jossa haluaa heille piirakkapaloja jaettavan. Piirakkaan on piilotettu pieni yllätys, kuin riisipuuroon manteli. Yllätyksen löytäjä kruunataan päivän kuninkaaksi tai kuningattareksi, ja hän saa kantaakseen pahvisen kruunun. Tällä kertaa yllätys osui minulle.
Suomalaisena on mukava esitellä myös oman maan ruokia ulkomaalaisille, ja niin tein myös tällä kertaa. Muiden suomalaisten kanssa valmistimme ranskalaisille maisteltavaksi aterian, jossa alkuruokana oli ruisnappeja tuorejuuston, kylmäsavulohen ja tuoreen tillin kera, pääruokana perunamuussia, lihapullia ja vihersalaattia ja jälkiruokana muun muassa glögiä, pipareita homejuuston ja omenaviipaleiden kera sekä lakkalikööriä ja suomalaisia makeisia. Glögi miellytti poikkeuksetta jokaista sitä maistanutta. Jos siis mietit, mitä viedä ranskalaisille tuliaiseksi, jokin hyvä ja mausteinen glögitiiviste ei ole laisinkaan huono vaihtoehto.
Erikseen maistatimme yhtenä iltana myös salmiakkia, joka sai aikaan lähinnä kauhistuneita ilmeitä. ”C’est déguelasse”, ”se on ällöttävää”, oli yleinen arvio. Lakritsi sentään maistui paremmin, mutta suolainen salmiakki herätti vahvaa vastustusta. Erityisen yököttäviksi monet kokivat pienet, ruudun muotoiset pastillit, mutta useat muutkin versiot päätyivät suusta suoraan roskikseen.
Vastineeksi pahoista teoistamme me suomalaiset jouduimme sitten syömään ostereita (les huîtres). Ranskassa nuo elävänä nieltävät nilviäiset ovat tyypillinen uudenvuodenaaton herkku. Reissulla läheiseen supermarkettiin huomasin, ettei ostereiden hankkimista ole ainakaan tehty liian vaikeaksi: mereneläviä makoili joukoittain altaissa, ja myytiinpä niitä jopa kaupan sisäänkäynnin vieressä erillisestä kojusta. Perinteisesti osterit nautiskellaan suoraan kuorestaan sitruunamehun kera.
Wikipedia tietää kertoa, että osterit ovat ravintoarvoiltaan arvokasta ruokaa. Varsin kalliita ne ovat myös, ja varmaan siksikin niillä on maine hienostosapuskana. Ostereita on myös perinteisesti pidetty afrodisiakkeina eli sukuviettiä kiihottavina ruokina.
Olen maistanut ostereita nyt kahteen kertaan. Välissä ehti kulua 12 vuotta, mutta molemmilla kerroilla osteri oli yhtä pahaa. Vika on varmaan maistajassa, mutta en nauttinut meriveden aromista ja nilviäisen niljakkaasta tunnusta. Purrahan näitä ei kuulu, niellä vain. Myöskään ajatus siitä, että osteri syödään elävänä, ei erityisemmin innostanut. Ranskalaiset saivat kostonsa.
Simpukoista puolestaan pidän paljon, mutta niitä en tällä kertaa syönyt. Sen sijaan viikon aikana tuli toki rouskuteltua kasviksia ja hedelmiä raskaamman ruoan vastapainoksi. Minulle uusi tuttavuus oli pikkuruinen litsi, jonka piikikkään kuoren alle kätkeytyy herkullinen hedelmäliha ja jättimäinen kivi. Myös esimerkiksi tuoreita viikunoita myydään Ranskassa paljon yleisemmin kuin Suomessa.
Toivottavasti mahat ovat nyt täynnä ranskalaisia herkkuja. Mikä muuten maistuisi Sinulle niistä parhaiten? Parasta tankata kunnolla ja varata jalkaan kunnon kengät, sillä pian Kulttuurikuuri ihastelee ranskalaisia maisemia ja kulkee roomalaisten jälkiä.
Huomautus: Kaikki tässä julkaistut kuvat ovat blogin pitäjän omaisuutta. Ethän kopioi niitä luvatta, kiitos! Pääkuva: Osterit avataan valmiiksi ennen niiden tarjoilua pöydässä. Kyytipojaksi niille tarvitaan sitruunamehua, joka saa elävän nilviäisen yleensä liikahtamaan kuoressaan silmin nähden.
KULTTUURIKUURI 