Kulttuurimatka Turkuun, osa 4/4: Kasvisravintola Kuoren alta paljastuu mehevä ydin

Kulttuuribloggaajat kaipaavat Turussa myös apetta rinnan alle. Ratkaisuksi löytyi pöydän varaaminen kasvisravintola Kuoresta, joka avautui viime vuoden loppupuolella. Kuoren perustaja Marjaana Pohjola on pitänyt Turun Kauppahallissa kasvisravintola Roots Kitcheniä kaksi ja puoli vuotta. Extempore Kulttuuriblogien bloggaajat kävivät Turussa yhteisellä kulttuurimatkalla helmikuussa 2017. Elisa Helenius / Sateenkaarenmaalari: Kuori teki itseeni vaikutuksen jo ulkoapäin eleettömän tyylikkäällä ulkonäöllään ja … Jatka lukemista Kulttuurimatka Turkuun, osa 4/4: Kasvisravintola Kuoren alta paljastuu mehevä ydin

Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat

Kreikan-reissuni toinen kohde oli suomalaisille varsin tuntematon saari, Milos, joka kuuluu Kykladien saariryhmään. Toukokuu ja kesäkuun alku on erinomainen aika saaren tutkimiseen, sillä silloin siellä ei ole paljoa turisteja ja hinnat ovat edullisemmat kuin kuumimpaan sesonkiaikaan heinä-elokuussa. Miloksesta saa eniten irti, jos jaksaa ja haluaa kävellä myös paikoin hieman haastavassa maastossa. Mäkiä on paljon ja … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat

Kulttuurikuuri Venäjällä, osa 2/2: Näyttävä ja länsimainen Pietari

Vihdoin on aika pyörähtää hetkeksi Pietariin. Kävin tosiaan toukokuussa viikon opintomatkalla Venäjällä, ja vierailin niin maan pääkaupungissa kuin monelle suomalaiselle tutussa Pietarissa. Kokemuksistani Moskovassa voit lukea täältä. Jo Moskovassa pääsin ihmettelemään sitä, miten suurta ja ylläkylläistä Venäjällä monesti on. Pietarissa tähän alkoi jo vähän turtua. Yksi maailman suurimmista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista, Eremitaasi, loksautti kuitenkin … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Venäjällä, osa 2/2: Näyttävä ja länsimainen Pietari

Kulttuurikuuri testasi uutuuskonseptin: Yllätysillallinen ilahduttaa kokeilunhaluisia

Maistuisiko yllätyslounas tai -illallinen? Minulle maistui, joten tällä kertaa leikin täällä Kulttuurikuurissa ravintola-arvostelijaa. Pääsin kokeilemaan Extemporen tänä keväänä lanseeraamaa konseptia Yllätysillallista. Kun koko blogin ideana on kokea jotain uutta, ei kieltäytyminen käynyt mielessäkään. Lisäksi rakastan ruokaa ja söisin mielelläni paljon nykyistä useammin ulkona, jos rahatilanne sen sallisi. Kulttuurin äkkilähdöt lienevät Extemporen kävijöille jo tuttuja, mutta tästä … Jatka lukemista Kulttuurikuuri testasi uutuuskonseptin: Yllätysillallinen ilahduttaa kokeilunhaluisia

Kulttuurikuuri Ranskassa 1/2: Ostereita, yöks

Lomailin vuodenvaihteessa Ranskassa. Nyt haluan viedä teidät lukijat mukanani sinne. Ensimmäisenä pääsemme herkuttelemaan à la française eli tutustumme ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Olen ollut Ranskassa vuoden vaihto-oppilaana lukioaikoinani ja reissannut siellä sen jälkeen muutamaan otteeseen. Tunnenkin maan ruokakulttuurin jo varsin hyvin ja osaan aina odottaa vesi kielellä tiettyjä ruokia. Ensinnäkään yleinen mielikuva patonki kainalossa kulkevista ranskalaisista ei ole väärä: … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Ranskassa 1/2: Ostereita, yöks