Maaliskuussa ensi-iltansa Helsingissä saanut Jemina – The Great American Show pääsi yllättämään minut. Odotin glitteriä, keveää ja osin räävitöntäkin drag-tunnelmaa, huoletonta iloittelua ja värikkyyttä. Näitä kaikkia sain, mutta samalla show käsitteli kuitenkin myös hyvinkin vakavia yhteiskunnallisia aiheita. Jos haluat nähdä tämän pinkin eri sävyissä hohtavan teoksen, varaa lippusi pian: esityksiä on enää huhtikuun ensimmäisen viikon ajan.
Show pyörii Kaapelitehtaalla Pannuhallissa. Heti tilaan astuessa huomio kiinnittyy valtavaan tekotäytekakkuun ja muihin ihanan övereihin, kitsch-henkisiin lavasteisiin. Vakavailmeiset univormuihin pukeutuneet virkailijat tekevät satunnaisia turvatarkastuksia katsojille. Perinteisen katsomon sijaan yleisö istuu eri puolilla salia pyöreiden pöytien äärellä. Ulko-oven lähellä on baari, josta voi ostaa myös alkoholijuomia.
Seuraavan kahden tunnin aikana Jemina pistääkin sitten varmaan jokaisen katsojan pään pyörälle runsaudellaan. Tämä on niitä esityksiä, joita voisi hyvin katsoa useaan kertaan, ja joka kerralla luultavasti aukeasi aina vain uusia tasoja. Show suorastaan pakottaa ajatukset liikkeelle ja paneutuu hätkähdyttävällä tavalla ajankohtaisiin aiheisiin. Kun muotinäytöksen lavalle marssiikin hukkuvat pakolaiset -tyyliin (!) sonnustautuneita malleja, on hymy yhtäkkiä hukassa.
Jemina ei silti sorru paasaamaan. Drag-estetiikasta ammentavassa esityksessä vain aidosti pyöritellään isoja kysymyksiä, kuten sitä, mihin tämä maailma on menossa, mitä meille kaikille käy tai millaisia stereotypioita eri ihmisryhmiin liitetään ja miten se vaikuttaa heidän elämäänsä.
Esitys levittäytyy koko tilaan. Esiintymislavoja on eri suunnissa, ja yleisö saakin kääntyillä ahkerasti tuoleillaan nähdäkseen kaiken, mitä tapahtuu. On todella virkistävää istua vaihteeksi muualla kuin perinteisessä katsomossa, ja tämän esityksen mahtipontisuuteen tilan monipuolinen hyödyntäminen sopii erinomaisesti.
Jemina – The Great American Show on Helsingin kaupunginteatterin, Helsinki Dance Companyn ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksen yhteistuotanto. Koreografian ja konseptin on luonut tanssija-koreografi Jyrki Karttunen. Hän myös luotsaa yleisön läpi koko illan päähenkilö Jeminana. Karttusen Jemina on räävitön, sielukas ja koskettava, eikä häneen voi olla ihastumatta. Ylipäätään koko kymmenhenkinen esiintyjäkaarti hoitaa lukuisat roolinsa upeasti ja tanssii hätkähdyttävän hienosti. Koko ilta on ihmiskehon liikkeen juhlaa. Musiikit ja tanssityylit vaihtelevat, ja koreografiat ovat ilahduttavan oivaltavia.
Jemina ei koreasta ulkoasustaan huolimatta todellakaan ole helppoa ja pinnallista taiteen pikaruokaa, vaan kiehtovan monitasoinen ja iloisesti rönsyilevä. Samalla esityksestä tulee myös paikoin haastavaa tulkittavaa, mistä olisin varmaan blogini alkuaikoina jopa ahdistunut. Sittemmin olen alkanut ajatella, että välillä täytyy vain irroittautua tarpeesta ymmärtää kaikki ja antautua nauttimaan elämyksestä. Monesti esitykset saattavat myös lähettää kaikuja arkeen, eli jokin niiden herättämä ajatus pulpahtaa mieleen jopa viikkoja jälkikäteen.
Jemina tarjoilee myös huikean värikylläisen ja näyttävän visuaalisen matkan Amerikkaan eri vuosikymmenille. Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelemat puvut, Henri Karjalaisen naamioinnit sekä Jukka Huitilan valot ja lavastus muodostavat rikkaan ja elämyksellisen kokonaisuuden. Tuomas Fräntin äänet sopivat esitykseen erinomaisesti. Henkilöohjaus ja käsikirjoitus ovat Heidi Räsäsen käsialaa. Koko esiintyjäkaarti todella heittäytyy rooleihinsa.
Miehet pukeutuvat naisiksi, naiset miehiksi, ja lopulta sukupuolella ei ole mitään väliä. Yhdessä koko esityksen hulvattomimmista kohtauksista Hitlerin tapaan puhuva Karttunen opettaa yleisöäkin tanssimaan ja puhuu naispalleista. Rajoja koetellaan ja ylitetään. Pohjalla on silti lämminhenkinen pohjavire, ja illan aikana saa nauraa useasti. Loppu herkistää ja jättää isoja kysymyksiä ilmaan.
Esitys on jatkoa vuonna 2012 kantaesitetylle teokselle Jeminan monta elämää. Tuon teoksen näkeminen olisi ehkä voinut auttaa tajuamaan paremmin tätäkin esitystä, mutta välttämätöntä se ei suinkaan ole. Sen verran vaikutuin, että jos Jeminan tarinaa saa tästä vielä jatkoa tai tuo ensimmäinen osa tulee uudelleen nähtäväksi, olen ensimmäisten joukossa varaamassa lippuja.
Onko Kulttuurikuurin lukijoissa ihmisiä, jotka ovat jo tutustuneet Jeminaan joko tuossa ensimmäisessä osassa tai tässä toisessa? Onko joku nähnyt peräti molemmat? Olisi hauska kuulla kokemuksistanne.
Jemina – The Great American Show Kaapelitehtaan Pannuhallissa la 8.4. asti. Ensi-ilta oli ke 22.3.2017. Liput 15–30 e. Kesto noin 2 h, yksi väliaika. K-18, sillä tilassa on alkoholitarjoilua. Lisätiedot ja liput Helsingin kaupunginteatterin verkkosivuilta.
Olin avecini kanssa katsomassa esitystä la 25. maaliskuuta. Kiitokset Helsingin kaupunginteatterille vapaalipuista! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Jyrki Karttunen. Kuva: Marko Mäkinen / Helsingin kaupunginteatteri.
Esitystiedot:
Jyrki Karttunen
JEMINA – THE GREAT AMERICAN SHOW
Kantaesitys 22.3.2017 Kaapelitehtaan Pannuhallissa
Koreografia, konsepti: Jyrki Karttunen
Ohjaus: Heidi Räsänen
Sävellys, äänisuunnittelu: Tuomas Fränti
Valosuunnittelu, lavastus: Jukka Huitila
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Naamioinnin suunnittelu: Henri Karjalainen
Esiintyjät: Auri Ahola, Anne Hiekkaranta, Jyrki Karttunen, Jyrki Kasper, Aksinja Lommi, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Kalle Pulkkinen (Teak), Kaisa Torkkel
KULTTUURIKUURI 