Kulttuurikuuri Ranskassa 2/2: Lumiloma palmun alla – katso kuvat

Kulttuurikuuri tallustelee tällä kertaa ihmettelemässä ja ihailemassa ranskalaisia maisemia. Tarkemmin ottaen matkaamme Pyreneiden juureen Lounais-Ranskaan. Luvassa on paljon kuvia.

Reissu alkaa majapaikastamme. Historian siivet havisevat jo siellä, sillä ryhmällemme oli vuokrattu aivan ihana mutta hyvin kylmä kivitalo keskeltä maaseutua. Talo on rakennettu 1800-luvun alussa, mikä selvisi ulko-oven yläpuolelle kaiverretusta vuosiluvusta.

Vuokratalomme. Sen oven yläpuolelle on kaiverrettu luku 1823, eli ilmeisesti rakennusvuosi.

Ranskalaiseen tapaan talossa on yksilasiset ikkunat ja puiset ikkunaluukut. Seinät ovat jykevää kiveä, sisäkatto tehty paksusta puusta. Takkakin toki on, ja se tuli tarpeeseen. Monien lempipaikaksi valikoitui nojatuoli lähellä liekkien kotoisaa loimotusta ja lämpöä. Takapihalla oli hevosia ja tien toisella puolen maatila, jonka kukko hoiti tarkasti herätyskellon virkaa ja johti kanalaumaansa retkille välillä meidänkin pihaamme. Maisemissa ei ollut valittamista, Pyreneetkin näkyivät horisontissa selkeästi.

936
Vuokratalon takapihan maisemat auringonnousun aikaan. Tarkkasilmäinen erottaa kuvan oikealla puolella valkoisen hevosen tarhassaan.
IMG_8811
Kaunis Maya-niminen hevonen ei erityisemmin piitannut vieraista.

Myös päiväkävelyillä riitti nähtävää jo ihan lähiseuduilla. Kaikissa kirjoittajaoppaissa neuvotaan aina välttämään aloitusta ”jo muinaiset roomalaiset…”,  sillä se kuljettaa yleensä liian kauas itse aiheesta. Tässä se on kuitenkin kohdallaan. Nimittäin jo muinaiset roomalaiset kulkivat näissä maisemissa. He perustivat läheiselle kukkulalle oppidumin eli linnoitetun asutuskeskuksen. Sen jälkeen huipulla sijaitsi ilmeisesti jonkinlainen linna, joka tuhoutui vuonna 1399. Sittemmin paikka pysyi pitkään hylättynä. Vuosina 1674–1731 kukkulalla kuitenkin asuttiin erakkomajassa. Kaikki nämä mielenkiintoiset käänteet oli ikuistettu puutauluun polun viereen.

Itse en kukkulalla lopulta käynyt. Ystäväni mukaan siellä ei ollutkaan mitään ihmeempää nähtävää. Tuntui silti hauskalta ajatella, kuinka roomalaiset ovat jo aikanaan tallanneet näitä samoja polkuja.

Muinaisten roomalaisten jalanjäljissä.

Ranskassa on ylipäätään säilynyt tai säilytetty paljon vanhaa. Historiallista nähtävää riittää lähes minkä tahansa kylän tai kaupungin katuja kulkiessa. Näillä seuduin näki myös selvästi sen, kuinka kylät ja kaupungit on aikanaan perustettu kirkkojen tai katedraalien ympärille.

Toisena päivänä kävimme kävelyllä juuri sellaisessa kylässä. Kuljimme sieltä lenkin joen läheltä peltojen ja talojen ohitse. Niityllä laidunsi lampaita kaulassaan iloisesti kilkattavat kellot. Alhaalla joenuomassa kimalsi jadenvihreä, raikas vesi, joka virtasi vuorilta.

Onneksi meillä oli mukana myös paikallisia asukkaita, sillä heiltä kuulin paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Kuljimme muun muassa ohi rakennuksen, jossa kyläläiset ovat kuulemma aikoinaan kuuranneet pyykkejään puhtaaksi. Yhtä vuorta puolestaan kummastelin hiljaa itsekseni, se kun oli oudosti nakerretun näköinen ja huipultaan aivan tasainen. Yksi ”oppaistani” ehti kertoa siitä jo ennen kuin kysyin: sieltä oli louhittu kiveä rakennuksia varten.

131
Maisemia päiväkävelyltä. Oli niin lämmin, että toppatakki piti heittää pois päältä.

Päiväkävelyjen lisäksi reissuun kuului luonnollisesti myös laskettelua, kun kerran aivan vuoriston lähellä olimme. Näillä seuduin oli helppo poiketa myös Ranskasta Espanjan puolelle. Maisemat olivat sykähdyttävät. Suomalaisen järjenjuoksulle oli myös käsittämätöntä, miten samaan aikaan alhaalla laaksoissa saattoi kasvaa palmuja ja ylhäällä vuorilla olla reilusti lunta.

Laskiessa iski hiki, sillä pakkasta ei ollut paljoakaan. Rinteiden huipulla kuitenkin kävi navakka, hyytävä tuuli.
Gouretten koskematon lumi ja upeat maisemat miellyttävät konkarilaskijoitakin.
Yhtenä päivänä kävimme alueen suurimmassa kaupungissa Paussa. Palmupuut ja lumihuippuiset vuoret muodostivat erikoisen ja hauskan kontrastin.

Kävin nyt ensi kertaa Pyreneiden seudulla ja rakastuin täysin. Jylhä vuoristo ja sievät laaksot vanhoine kylineen muodostavat mieleenpainuvan kokonaisuuden. Eläinrakkaalle ihmiselle iloa tuottivat myös maaseudun lukuisat asukit: oli niin hevosia, poneja, aaseja, lampaita, lehmiä, kanoja, kukkoja kuin kissoja ja koiriakin. Erilaisia kotieläimiä näki todella paljon, sillä Pyreneiden juurella ilmasto on sen verran leuto, että eläimet voivat ilmeisesti olla talvellakin ulkona.

Kulttuurimatkaajia kehotan muuten ehdottomasti piipahtamaan sisällä kirkoissa ja katedraaleissa, vaikkei itse mihinkään uskontokuntaan kuuluisikaan. On mielenkiintoista verrata esimerkiksi katolilaista arkkitehtuuria perusluterilaiseen tai vaikkapa ortodoksiseen. Myös katolilaiset hautausmaat ovat kiinnostavaa nähtävää, ellei vierasta ajatusta hautausmaasta käyntikohteena.

Kirkko vuoriston kupeessa.
Katunäkymiä Pausta.

Tällä vaivattomalla aasinsillalla haluan myös vinkata Yle Areenaan ilmestyneestä ranskalaissarjasta, jota jopa kauhukirjailija Stephen King on suositellut Twitterissä näin: ”Watching THE RETURNED. Scary and sexy. Fun to see a foreign TV show that hasn’t been Americanized. That kid Victor’s giving me nightmares.” Itse ehdin jo katsoa kaikki kahdeksan jaksoa ja pidin kyllä. Sarjassa näkee ranskalaisia vuoristomaisemia , mutta Alppien reunalta. Sarja on nyt nähtävissä Yle Areenassa, ja se näytetään myöhemmin myös Teemalla. Lisätietoa Ylen sivuilla täällä.

Edellisviikon kirjoitukseeni (luettavissa täältä) liittyen vinkkaisin myös seuraavaa: joskus on hauska järjestää teemaillallisia tai vaikka kokonaisia teemapäiviä. Esimerkiksi ranskalaisia tuotteita saa nykyään kaupoista varsin helposti, eikä kokkailuun tarvita välttämättä mitään kovin erikoisia ainesosia. Rennon, iloisen ja vähän romanttisenkin illan resepti on varsin yksinkertainen.

Reissuni viimeisenä iltana kävin Pariisissa kävelyllä Montmartren kukkulalla, jolla sijaitsee kuuluisa Sacré-Cœurin basilika. Kauniilta kukkulalta näkee upeasti yli Pariisin. Montmarte taisi lisätä suosiotaan entisestään Amélie-leffan myötä.

Aluksi nautitaan rauhassa aperitiivi ja napostellaan juustotäytteisiä vohvelipalloja, jonka jälkeen siirrytään pöytään. Alkuruokana rohkea kokeilee vaikkapa etanoita tai sammakonkoipia, joista ensimmäiset ovat minun herkkuani ja helppoja valmistaa myös kotona. Pääruoaksi puolestaan jopa lähikaupan pakastealtaasta löytyy nykyään usein sinisimpukoita, joille on helppo kehitellä erilaisia liemiä. Simpukoiden kaveriksi sopivat ranskalaiset perunat. Usko tai älä, niin niitä yleensä syödään!

Toki muitakin vaihtoehtoja illallisruoiksi riittää, kuten vihannesmuhennos ratatouille, kalakeitto bouillabaisse, kinkkupiirakka quiche lorraine, kukkoa (tai kanaa) viinissä coq au vin. Nämä kaikki ovat hyvin periranskalaisia ja pidettyjä ruokalajeja. Raikasta salaattia kannattaa myös laittaa tarjolle, ja aterian kruunaavat tuore patonki, juustot ja halutessa myös viini.

Ruokakirjoituksestani unohdin muuten myös yhden ihanan jälkiruoan, paahtovanukkaan eli crème brûléen. Kaikkien makeasta pitävien kannattaa ehdottomasti maistaa sitä. Koto-Suomessa vietetty ranskalainen ilta voisikin ruokaelämyksiltään päättyä vanukkaan pehmeään makuun. Sen seurana tarjoilisin joko kahvia, teetä tai yrttiteetä. Myös macaron-leivoksia olisi kiva maistella. Makumatkan jälkeen voisi lähteä vielä kotisohvalta Pariisiin aina yhtä ihanan Amélie-elokuvan avulla.

Tämä tällä erää Ranskasta. Ensi viikolla Kulttuurikuuri palaa takaisin kotikulmilleen ja vierailee baletissa. Lähiaikoina luvassa on myös voimauttavia valokuvia ja piipahdus 1920-luvun New Orleansissa.

Huomautus: Kaikki tässä julkaistut kuvat ovat blogin pitäjän omaisuutta. Ethän kopioi niitä luvatta, kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s