Nykysirkus pureutuu maahanmuuttoon hauskasti ja herättävästi

Tervetuloa laivaan! Nykysirkusryhmä Circo Aereon uusi teos vie katsojan risteilylle, jonka aikana tutkaillaan monia erittäin ajankohtaisia ja isoja yhteiskunnallisia ja inhimillisiä kysymyksiä. Julkisuudessa esitys on näkynyt erityisesti siksi, että siinä esiintyy maahanmuuttajataustainen rap-artisti Prinssi Jusuf. Suositun Camping-sarjan kolmas osa kantaa nimeä Camping 3 – Hyvä ja paha kieli. Ei hätää, jos et ole nähnyt sarjan aiempia osia, en … Jatka lukemista Nykysirkus pureutuu maahanmuuttoon hauskasti ja herättävästi

Kolme tuntia tamppausta aamubileissä

Uutenavuotena päädyin ensimmäistä kertaa elämässäni aamubileisiin. Olin jo suuntaamassa yöbussilla kotiin, kun kaveri houkutteli mukaansa Ääniwalliin Helsingin Vallilaan. Ääniwallissa oli alkamassa peräti 22 tunnin Total Pressing -tapahtuma: muun muassa teknon tahtiin pääsisi siis tanssimaan aamusta aamuun. Mikään ihan uusi juttu aamubileet ei Helsingissä ole. Ovet aukeavat yleensä viiden kieppeillä, niin tälläkin kertaa. Meidän kolmen hengen … Jatka lukemista Kolme tuntia tamppausta aamubileissä

Punkkarina fiinin yökerhon avajaisissa

Olen pitkästä aikaa seikkaillut Helsingin yöelämässä. Juuri ennen joulua tuli lähdettyä erikoisessa asussa uuden fiinin yökerhon avajaisiin, ja vuodenvaihdetta puolestaan juhlistin joraamalla kello viideltä alkaneissa aamubileissä. Aamubileistä kerron myöhemmin omassa kirjoituksessaan, nyt on punkkari-illan raportin vuoro. Sain joulun alla kutsun bileisiin, joiden teemana oli punk. Jouduin katsomaan Googlesta, mitä tyyliin oikein kuuluu. Omasta vaatekaapista ei … Jatka lukemista Punkkarina fiinin yökerhon avajaisissa

Ei ulkonäköpaineille: Voimauttava esitys ryöpsäyttää esiin aitoja naisia

Helsinkiläisessä Teatteri Takomossa pääsee nyt näkemään manifestin aitouden puolesta. Vain kauniit ja laihat naiset kritisoi vahvasti ulkonäköpaineita ja median tarjoamaa kuvaa siitä, millainen naisen tulisi olla. Esitys marssittaa esiin ne naiset, jotka eivät tähän muottiin istu – eli oikeastaan meidät kaikki. Teos näyttää ulkonäköpaineiden järjettömyyden. Onhan se nyt ihan hullua, että ajatuksemme pyörivät jatkuvasti oman napamme … Jatka lukemista Ei ulkonäköpaineille: Voimauttava esitys ryöpsäyttää esiin aitoja naisia

Kolme tuntia teatterissa: Scifiklassikko sai kunnianhimoisen toteutuksen

Teatteri Toivossa Helsingissä sai tänä syksynä ensi-iltansa hyvin kunnianhimoinen hanke, väliaikoineen yli kolme tuntia kestävä versio scifiklassikko Ender's Gamesta. En ole kovin perehtynyt fantasiagenreen enkä varsinkaan scifiin tai avaruusseikkailuihin. Ender's Game ei siksi herättänyt minussa nimensä perusteella minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Kyseessä on siis samannimiseen klassikkoteokseen pohjautuva näytelmäsovitus. Amerikkalainen kirjailija Orson Scott Card julkaisi romaaninsa vuonna 1985, ja … Jatka lukemista Kolme tuntia teatterissa: Scifiklassikko sai kunnianhimoisen toteutuksen

Kauheuksien metromatka: aistikauhuteatteri koetaan silmät peitettyinä

Helsingin Tapanilassa sai juuri ensi-iltansa teatteriesitys, jota ei nähdä, vaan koetaan. Teatteri Tuikkeen aistikauhuesitys Viimeinen vuoro vie kokijat mukanaan illan viimeiseen metrojunaan. Yhtäkkiä juna pysähtyy keskelle tunnelia kahden aseman väliin. Sitten tietysti alkaa tapahtua kauheita, eikä toivoa nopeasta poispääsystä ole. Yleisö kokee esityksen silmät naamiolla peitettyinä. Näköaistin sijaan näytelmä hyödyntää ääniä, tilan tuntua sekä tunto- … Jatka lukemista Kauheuksien metromatka: aistikauhuteatteri koetaan silmät peitettyinä

Lumikuningattaressa peikot saunovat ja satumaailma kimmeltää

Kansallisbaletti virittelee joulumieltä jo kolmatta vuotta peräjälkeen H. C. Andersenin satuklassikolla. Lumikuningatar on osoittautunut jättimenestykseksi, sillä sen lisäesityksetkin on myyty loppuun jo kahtena vuotena. Ei ihme: tämä koko perheen baletti tarjoaa upeaa visuaalista loistoa ja satumaista tunnelmaa koko rahan edestä. Rakastetun tanskalaiskirjailijan satu lienee useimmille hyvin tuttu. Minulle on jäänyt mieleen erityisesti sadun kotimainen, palkittu … Jatka lukemista Lumikuningattaressa peikot saunovat ja satumaailma kimmeltää

Maallikkokin innostui: monipuolista ja mielenkiintoista nykybalettia

Kansallisbaletissa Helsingissä pääsee tänä syksynä näkemään monta erilaista tanssiteosta yhden illan aikana. Horečná–Godani–Robbins – Tanssin urbaanit utopiat tarjoaa kolme koreografiaa, jotka kaikki nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Pidän tanssista ja tanssimisesta, mutta baletti kaikissa muodoissaan on minulle edelleen varsin tuntematonta aluetta. Tässä siis täyden maallikon raporttia illasta. Illan aloitti yhdysvaltalaisen Jerome Robbinsin (1918–1998) Glass Pieces. Se oli kolmesta teoksesta ainoa, jossa … Jatka lukemista Maallikkokin innostui: monipuolista ja mielenkiintoista nykybalettia

Hurja Ihanat ihmiset sai nauramaan ja jopa pelkäämään

Seksi, huumeet ja kuolema. Muun muassa näiden varsin myyvien aiheiden ympärille rakentuu helsinkiläisen Q-teatterin syksyn uutuusnäytelmä Ihanat ihmiset. Se on paikoin hyvin absurdi, mustaa huumoria viljelevä ja hurja esitys, joka tuskin jättää ainakaan laimeaa oloa. Sinänsä itse tarinassa ja sen henkilöissä ei ole kovin paljoa uutta: on varakas, menestyvä ja oikein hyvännäköinen aviopari (upeat Minna Haapkylä ja … Jatka lukemista Hurja Ihanat ihmiset sai nauramaan ja jopa pelkäämään

Muutakin kuin muumeja: näyttely paljastaa Janssonin monipuolisuuden

Kasvoin muumien parissa. Nyt aikuisena rakastan Muumilaakson hahmoja vähintään yhtä paljon kuin lapsena. Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely onkin ollut pakko nähdä -listallani reilut puoli vuotta, mutta vasta syyskuussa sain visiitin vihdoin aikaiseksi. Hyvä, että edes nyt, sillä Ateneumin näyttely Helsingissä avasi minulle aivan uusia näköaloja Janssonin elämään ja taiteeseen. Jos sinulta on vielä näyttely näkemättä ja haluat sinne mennä, … Jatka lukemista Muutakin kuin muumeja: näyttely paljastaa Janssonin monipuolisuuden