Ei ulkonäköpaineille: Voimauttava esitys ryöpsäyttää esiin aitoja naisia

Helsinkiläisessä Teatteri Takomossa pääsee nyt näkemään manifestin aitouden puolesta. Vain kauniit ja laihat naiset kritisoi vahvasti ulkonäköpaineita ja median tarjoamaa kuvaa siitä, millainen naisen tulisi olla.

Esitys marssittaa esiin ne naiset, jotka eivät tähän muottiin istu – eli oikeastaan meidät kaikki. Teos näyttää ulkonäköpaineiden järjettömyyden. Onhan se nyt ihan hullua, että ajatuksemme pyörivät jatkuvasti oman napamme ympärillä, kun maailmassa on paljon muutakin.

Vain kauniit ja laihat naiset sivuaa myös miehen ja naisen suhdetta, ihmissuhteita muutenkin ja miehille kasattuja paineita. Mies on kuitenkin sivuroolissa, enimmäkseen vain tuomassa esiin joitakin puolia naisesta.

15647928677_2b0141ed9c_z
Anne-Mari Alaspää. Kuva: Emilia Erfving

Esityksen on ohjannut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelija Alma Lehmuskallio taiteellisena opinnäytteenään. Myös koreografiat ovat hänen tekemiään. Kuudesta näyttelijästä kahdelle esitys on niin ikään taiteellinen opinnäyte, samoin kuin äänisuunnittelijalle. Vain kauniit ja laihat naiset on ylipäätään syntynyt muun muassa Teatteri Takomon ja oppilaitosten yhteistyönä.

Kaksi tuttuani kävi katsomassa näytöstä jo jonkin aikaa sitten ja kuvaili sitä muun muassa oudoksi, vähän erilaiseksi, jännäksi mutta myös hauskaksi. Näiden kommenttien pohjalta odotin näkeväni kenties jotain elokuussa kokemani performanssin kaltaista, joka tapauksessa jotakin vielä oudompaa ja repäisevämpää kuin mitä lopulta näin.

15647269789_1a2df4a770_z
Annika Aapalahti ja Pihla Viitala. Kuva: Emilia Erfving

Esitys lähti kyllä käyntiin vahvasti ja vangitsevasti. Myös monissa yksittäisissä hetkissä oli hienoja, tuoreita näkemyksiä jo varsin käsiteltyyn aiheeseen.

Erilaisia aineksia oli kuitenkin liikaa ja taso siksi epätasaista. Esitysmuotojen runsaus ja tunnelmien vaihtelu liki karnevalistisesta omakohtaisen surulliseen toki sopivat hienosti samalle lavalle. Ongelma oli ennemminkin teksteissä.

15809425586_cd1df8cc51_z
Timo Ruuskanen edustaa esityksen mieskuvaa. Tai sitten ei. Vatsaan heijastettuna näyttelijä Kai Vaine. Kuva: Emilia Erfving

Osa puhekohtauksista tuntui pitkitetyiltä, hieman kliseisiltä ja alleviivaavilta eikä oikeastaan tuonut mitään uutta aiheen käsittelyyn. Kohtauksia olisi voinut viilata vielä tai sitten leikata kokonaan pois ja mennä rohkeasti vain jaksoilla, jotka jättivät tilaa katsojan omille tulkinnoille ja ajattelulle. Mukana nimittäin oli paljon sellaisia kohtauksia, jotka aidosti kohauttivat, järkyttivät, naurattivat, herkistivät tai ylipäätään herättivät vahvoja tunteita. Ehdottomasti parhaiten toimivat toiminnalliset kohdat, kuten huikeaan raivokohtaukseen päättynyt kysymys.

Yleisö pääsi myös hämmästelemään ajoittain varsin roisiakin menoa. Oli esimerkiksi vessajuttuja, levinneitä meikkejä, suklaan ahmimista ja jokunen kirosana. Tekijät olisivat silti voineet luottaa vielä enemmän yleisön oivallus- ja kestokykyyn.

Näyttämöllä nähtiin viisi naista ja yksi mies, eikä heidän näyttelemisessään ole suuremmin moitittavaa. Pidin erityisesti Annika Aapalahden esiintymisestä kokonaisuudessaan ja Pihla Viitalan monologista. Anne-Mari Alaspää puolestaan loisti etenkin raivokohtauksessa.

Kaikki näyttelijät tulivat rohkeasti lähelle katsojaa, ottivat intensiivisesti katsekontaktia yleisöönsä ja hoitivat roolinsa raikkaasti ja luontevasti. Lopussa esitys alkoi kuitenkin minusta vaikuttaa hieman liikaa näyttelijöiden oman porukan jutulta kysymys-vastaus-pelailuineen. Aivan loppukohtaus onneksi tarjosi upean päätöksen teokselle ja antoi ajateltavaa. Moni varmaan tunnistaa siitä omat pelkonsa.

Loppukohtaus onneksi tarjosi upean päätöksen teokselle ja antoi ajateltavaa. Moni varmaan tunnistaa siitä omat pelkonsa.

Näyttämöllä oli usein paljon nähtävää samaan aikaan, mikä osoittautuikin mainioksi ratkaisuksi. Varsin yksinkertainen lavastus sopi tähän esitykseen hyvin. Puvustus puolestaan toi hienosti esiin naisena elämisen eri puolia, niitä kätkettyjä varsinkin. Aiheen käsittelyä tuki myös se, että näyttelijät vaihtoivat asujaan pääosin yleisön edessä.

Kokonaisuudessaan esitys oli minulle hyvin voimauttava kokemus. Se manifestoi median yksipuolista naiskuvaa vastaan ja yllytti hyväksymään itsensä ja muut ainutlaatuisina yksilöinä. Esitys antoi lisäksi mukavaa lisäbuustia itsetunnolleni illaksi, kun piti pukeutua piukkaan pikkujoulumekkoon.

Suosittelen teosta lämpimästi etenkin aivan kaikille naisille iästä tai ulkonäöstä riippumatta. Toki myös miesten kannattaa suunnata rohkeasti teatterin katsomoon, sillä Vain kauniit ja laihat naiset tuskin jättää ketään täysin kylmäksi.

Vain kauniit ja laihat naiset Teatteri Takomossa to 18.12.2014 asti. Liput 20/13 euroa. Kesto 1,5 tuntia, ei väliaikaa. Kävin katsomassa pe 5.12. esityksen. Kiitos teatterille vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuva: Juha Hämäläinen.

2 vastausta artikkeliin “Ei ulkonäköpaineille: Voimauttava esitys ryöpsäyttää esiin aitoja naisia

  1. Heh, kävin katsomassa tämän esityksen pressilipulla ensi-illassa ja kirjoitin siitä myös arvion tänne blogiini. Meillä oli paljon samanlaisia huomioita. Oli kiinnostavaa lukea sun rehellisiä ajatuksia. Mua harmittaa vain, että unohdin omassa tekstissäni mainita Anne-Mari Alaspään vaikuttavan raivokohtauksen. Olen iloinen siitä, että Helsingissä esitetään feminististä teatteria!

    Tykkää

  2. Esityksen aihe on ihan mainio. Tuntuu tosiaan niin hassulta, miten paljon ulkonäköasioita pohditaan, kun maailmassa olisi niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Ja asioiden pohtiminen ja epäkohtien muuttaminen ihmisen vasta syvästi kauniiksi tekeekin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s