Hämmentävä performanssi: ”Näytät sieneltä”

Taas uusi aluevaltaus! Performanssitaide on minulle vähintään yhtä outoa ja tuntematonta kuin gallerioiden nykytaide. Nyt olen kokemusta rikkaampi. Pääsin katsomaan monikansallisen performanssitaiteen ryhmän Oblivian uutta esitystä, joka kantaa nimeä Ka-Boom.

Annika Tudeer ja Timo Fredriksson _photo_Eija_M+ñkivuoti
Annika Tudeer ja Timo Fredriksson. Tämän kirjoituksen kuvissa taiteilijoilla ei ikävä kyllä ole esiintymisvaatteita päällä. Kuva: Eija Mäkivuoti

Etukäteen en tiennyt koko ryhmän olemassaolosta mitään. Esityskuvauksesta luin, että Ka-Boom on kolmas osa Museum of Postmodern Art -sarjaa, joka tutkii tunteen ja älyn käsitteitä. Aiemmat teokset tarkastelivat menneisyyttä ja sen jättämiä jälkiä, uusin taas katsoo tulevaisuudesta käsin nykypäivää. Tai niin ainakin kuvauksessa sanotaan.

Ka-Boom onnistui hämmentämään tämän katsojan aivan täysin. Ilmeistäni olisi varmaan saanut hauskaa kuvamateriaalia. Välillä mietin kauhuissani, mitä ihmettä osaan esityksen sisällöstä sanoa. Enhän minä ymmärrä tästä mitään! Stage-festivaalin verkkosivujen mukaan esitys käsittelee muun muassa seuraavia kysymyksiä: ”Mitä on tehtävissä, jos kaikki on jo ehtinyt tapahtua? Voiko kontrollin menettää sellaisesta, jota ei vielä ole olemassa? Pitääkö teatterin vastata kysymyksiin, joita kukaan ei tule koskaan kysymään?”

On siinä sisäistettävää. Huh. Omat aivonystyräni saivat kovasti jumppaa, kun yritin hahmottaa niin kysymyksiä kuin itse esityksen sisältöä. Pieniä vastauksia alkoi kuitenkin tupsahdella sieltä ja täältä. Mitään tulevaisuusteemaa en vahvasti hahmottanut, vaikka asut toki kiiltävine pintoineen olivat varsin futuristisia. Sen sijaan esitys toi mieleeni monenlaisia muita, varsin hajanaisia ajatuksia. Kas, tuo kohtaushan kuvaa selvästi yksisuuntaista palvomista sekä läheisyyden vaikeutta ja tärkeyttä. Tämä kohtahan taas on suoraa kritiikkiä nykypäivän alati kiireistä ja suorittavaa, väkinäistä hymyä hymyilevää ihmistä kohtaan. Ja tuo taas kuvaa naurettavuuksiin menevää kilvoittelua asiassa kuin asiassa. Sitä, kun aina täytyy nokittaa keskustelukumppani.

Anna-Maija Ter+ñv+ñ ja Magnus Logi Kristinsson_photo_Eija_M+ñkivuoti
Anna-Maija Terävä ja Magnus Logi Kristinsson. Kuva: Eija Mäkivuoti

Ajoittain esitys oli niin absurdi, ettei voinut kuin nauraa –ja tapittaa silmät pyöreinä kaikenlaisia kummallisuuksia, joita lavalla tapahtui. Taiteilijat todella laittoivat itsensä likoon.

Ka-Boom on hyvin fyysinen teos. Erilaiset liikehdinnät ja ylipäätään vahva kehollisuus ovat siinä tärkeässä roolissa. Yhdessä vaiheessa olo oli kuin hyvin psykedeelisissä ja omituisissa ravebileissä, joissa osallistujina on neljä aikuista hypnoottisen rytmikkäinä toistuvine liikkeineen. Pidin erityisesti Annika Tudeerin esiintymisestä. Hänen katseessaan, ilmeissään ja kehonkielessään oli sellaista syvyyttä, joka todella tuntui.

Taiteilijoiden mukaan esityksen lähtökohtana ovat toimineet valot ja äänet. Yleensä taas lähdetään liikkeelle siitä, mitä näyttämöllä tapahtuu. Eron huomasi selvästi. Basso murisi kunnolla penkeissä asti. Valaistus ja musiikki kulkivat luontevasti yhdessä läpi esityksen. Esiintyjien liikehdintä tuntui seuraavan musiikkia ja valoa eikä suinkaan toisinpäin.

Oma keskittymiseni kuitenkin hieman herpaantui välillä, sillä osa kohtauksissa tuntui selvästi pitkitetyiltä. Jäin tosin jälleen kerran miettimään, mitä ajatusteni harhailu kertoo tästä ajasta ja siitä, millaiseen viihteeseen olen itseni tainnut totuttaa.

Magnus Logi Kristinsson_photo_Eija_M+ñkivuoti
Magnus Logi Kristinsson. Kuva: Eija Mäkivuoti

Jäin myös miettimään sanojen merkitystä esityksessä. Puhetta oli melko vähän, sekin englanniksi. Otsikon lausahdus on suora käännös kohdasta, joka sai aikaan naurun purskahduksia yleisössä.

Taidan ylipäätään tarvita vähän sulatteluaikaa vielä. Tämä on hyvin todennäköisesti niitä esityksiä, jotka uppoavat jonnekin alitajuntaan ja putkahtavat sieltä yllättävissä paikoissa takaisin mieleen.

Muutama kysymys kuitenkin vaivaa minua: Oppiiko performanssitaidetta ymmärtämään kokemuksen karttuessa? Entä tarvitseeko sitä ylipäätään ymmärtää vai onko pääasia se, että jokaiselle katsojalle muodostuu edes jonkinlainen henkilökohtainen elämys? Voiko taidetta ymmärtää pahasti väärin?

Mitä mieltä olette?

Oblivian Ka-Boom esitettiin Mediakeskus Lumessa mm. ti 19. elokuuta. Ka-Boomin voi nähdä vielä Taiteiden yönä to 21. elokuuta. Silloin Lumessa esitetään MOPMA-esityssarjan kaikki kolme osaa alkaen klo 18.00. Väliaika 20 minuuttia, esityksen kokonaiskesto noin 3 tuntia 40 minuuttia. Liput 16,50-27 euroa. Lisätietoa Korjaamon verkkosivuilta ja performanssiryhmä Oblivian kotisivuilta

Esitys on osa Korjaamo Teatterin Stage-festivaalia. Stage jatkuu vielä sunnuntaihin 24. elokuuta asti. 

2 vastausta artikkeliin “Hämmentävä performanssi: ”Näytät sieneltä”

  1. Yhtenä kyseisen esityksen tekijöistä voin vastata aika moneenkin esittämääsi kysymykseen.

    Oblivian kaltainen usein abstrakti – ja välillä myös absurdi – taide herättää todellakin helposti kysymyksiä teoksen ymmärtämisestä. Blogikirjoituksesi perusteella itseasiassa ymmärsit esityksestä hyvinkin paljon.

    Tilanne on hyvin samankaltainen kuin monesti nykytanssin tapauksessa: välillä esityksen ainoa sisältö onkin esteettinen kokemus, josta on vaikea nauttia mikäli murehtii ymmärtääkö esityksen sisältöä. Silloinkin kun esityksessä käsitellään konkreettisia teemoja, on sisältö usein melkoista tajunnanvirtaa. Tästä virrasta voi itse kukin sitten poimia omaa mielikuvistaan kutkuttavat assosiaatiot ja merkitykset.

    Ainakaan omassa esityksessämme emme edes ole tarjoamassa mitään selkeitä vastauksia tai väitteitä. Tuomme vain esille erilaisia teemoja ja kokemuksia, jotka meistä itsestämme ovat tuntuneet merkittäviltä. Nämäkin kumpuavat pitkälti alitajunnasta, joten katsoessaan esitystä katsoja saattaa jopa oivaltaa joistain teemoista enemmän kuin tekijät itse. 😉

    Blogissa luettelemasi havainnot ovat juuri niitä sisältöjä, joita teokseen on upotettu. Sci-fi ja futuristiset teemat ovat enemmänkin teoksen yleistä estetiikkaa ja näkökulmaa kuin sisältöä sinänsä. Näistä ei siis kannatakaan etsiä sen kummempaa sisältöä.

    Kun lopettaa ymmärtämisen murehtimisen, voi nauttia esityksestä sinänsä. Joskus anti on ”vain” esteettinen kokemus, joskus taas saattaa saada isonkin oivalluksen tai havainnon omasta elämästä.

    Yleensä itselle sopivan katsomistavan oppii helposti, kun käy katsomassa pari tanssi- ja/tai performanssiesitystä: mitä ikinä niistä saakaan kokemuksena irti on aina ”oikein”.

    Tykkää

  2. Juuso, kiitoksia kommentistasi ja myös itse esityksestä! Onpa mielenkiintoista kuulla tekijän näkemys asiaan. Omaa katsomiskokemustani taisi vähän liikaa ohjata se, mitä etukäteen esityksestä kuulin. Minusta on kuitenkin mukavaa, että esitys herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Niin taiteen kuuluukin mielestäni tehdä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s