Ihastuttava Polku osui tunteisiin

Joskus kokee jotain niin hienoa, että joutuu kunnon tunnekuohun valtaan. Koin erityisen koskettavan esityksen tiistai-iltana, kun pääsin katsomaan Gnab Collectiven Polku-näyttämöteosta. Teos tutkailee muun muassa sitä, mikä vaikuttaa elämänpolkuihimme ja miten oman polun oikein voisi tunnistaa.

13956335949_496732859d_c
Martina Marti ja huuto. Kuva: Emma Suominen

Polkua esitetään Tanssiteatteri Hurjaruuthin tiloissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Teoksesta on vaikea kertoa ilman, että paljastaa siihen sisältyviä yllätyksiä. Polku kuitenkin jakautuu oikeastaan kahteen osaan.

Ensimmäisessä osassa katsojat pääsevät seuraamaan kahden vaeltajan kulkua luonnossa ja pohtimaan vastauksia mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Tunnelma on enimmäkseen seesteinen, lämminhenkinen ja intiimi. Lattialle levitetty puuhake tuoksuu ihanasti ja kuulostaa mukavalta näyttelijöiden askelten alla. Kaunis ja pelkistetty musiikki sopii esitykseen erinomaisesti. Kulkijoiden tarinat ja kipupisteet avautuvat hiljalleen. Mitään ei osoitella, katsoja saa ymmärtää itse.

Toinen osa on kuin eri maailmasta. Se vie modernin viihteen sykkeeseen ja luentosaliin ja kutkuttelee nauruhermoja. Katsojatkin siirtyvät värikkäiltä tuoleilta metsän keskeltä ihan toiseen paikkaan. Vaihtelu on hyvästä, sillä pelkkä kävelijöiden seuraaminen olisi saattanut käydä 1,5 tunnin esityksessä tylsäksi.

14143200124_a1e1ce52f5_c
Martina Marti ja Cécile Orblin. Kuva: Emma Suominen

Aivan teoksen loppupuolella käännytään jälleen uuteen suuntaan. Viimeiset minuutit jouduin pidättelemään kyyneleitä, sillä tunnelma muuttui kovin herkäksi ja kauniiksi. Pidin lopun symboliikasta ja rauhallisuudesta.

Ihailen esiintyjien huikeaa heittäytymiskykyä. Erityisesti Gnab Collectiven vetäjä Martina Marti oli kerrassaan huikea, mutta en kyllä löydä kritisoitavaa Cécile Orblininkaan esiintymisestä. Marti ja Orblin ovat muuten vastuussa myös esityksen käsikirjoituksesta ja dramaturgiasta.

Musiikista huolehtinut säveltäjä Juuso Voltti hoiti roolinsa miellyttävän vähäeleisesti ja täysin esityksen rytmiin mukautuen. Hänellä oli oma paikkansa lavan etureunassa. Valaistus, lavastus ja puvustus toimivat myös erittäin hyvin. Yllättävän vähillä elementeillä saatiin aikaan vahvoja ja autenttisia tunnelmia.

Teoksessa leikitellään monilla eri kielillä. Katsojan on hyvä osata suomen lisäksi englantia, mutta esimerkiksi saksan- tai ranskankieliset kohdat avautuvat kyllä kyseisiä kieliä taitamattomillekin.

Polun käsittelemät aiheet ovat sinänsä universaaleja eivätkä kovin uusia. Ne kuitenkin koskettavat kaikkia ihmisiä ainakin joissakin elämänvaiheissa. Polku onnistuu kokoamaan yhteen paljon vanhaa, mutta myös luomaan uutta ja ennen kaikkea herättämään tunteita ja ajatuksia. Koko teos tulee katsojaa lähelle monella tapaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Jokainen joutuu väistämättä itsekin miettimään, mitä vastaisi vaikeisiin kysymyksiin tai millaisia polkuja kulkee ja miksi.

14140092242_b5fb1246da_c
Cécile Orblin polulla, Martina Marti seurana oikealla. Kuva: Emma Suominen

Minulle koko Gnab Collective on uusi tuttavuus. Kollektiivi perustettiin vuonna 2009 BANG!-esityksen yhteydessä, ja sen kokoonpano muuttuu projektien mukaan. Polku on toinen osa Gnab Collectiven Päätös-trilogiaa, joka käsittelee päätöksentekoa, empimistä ja omien elämänvalintojen pohtimista. Ensimmäinen osa Hamlet private sai ensi-iltansa vuonna 2012, ja päätösosa on luvassa vuonna 2015.

Polkuun on kollektiivin mukaan haettu inspiraatiota Krzysztof Kieślowskin elokuvista. Koska minulle kyseisen ohjaajan teokset eivät ole kovin tuttuja, en osaa arvioida niiden vaikutusta näyttämöteokseen.

Verkkosivuillaan kollektiivi kertoo kuitenkin pyrkivänsä muun muassa luomaan vahvoja henkilökohtaisia kokemuksia sekä yleisölle että tekijöille. Ainakin minun osaltani taiteilijat onnistuivat tässä tavoitteessaan erinomaisesti. Esityksen päätteeksi teki mieli mennä halaamaan näyttelijöitä kiitoksena ihanasta kokemuksesta. Halaaminen jäi, mutta kiittää voi onneksi myös näin julkisesti. Kiitos koko työryhmälle hienosta teoksesta!

Gnab Collective: Polku. Ensi-ilta oli 9.5.2014, arvio on ti 26.8. esityksestä. Viimeiset esitykset elokuun 28. ja 29. päivä Tanssiteatteri Hurjaruuthissa Kaapelitehtaalla Helsingissä. Liput alk. 20/15/12 euroa. Lisätietoa Gnab Collectiven kotisivuilta ja Facebook-sivuilta, liput ennakkoon Tiketistä

3 vastausta artikkeliin “Ihastuttava Polku osui tunteisiin

  1. Olen nähnyt Polun aiemmin ja esityksen loppu kosketti minuakin. Itse asiassa näytelmä sai minut kokemaan vaikka minkälaisia tunteita; mm. turhautumista, helpotusta, iloa ja lopulta herkistymistä.

    Tykkää

  2. Polku oli todella vaikuttava kokemus, näin sen kevätkaudella kahdesti. Erityisesti lopun tunnelma jäi mieleen, mutta ihastelin sinun laillasi puuhakkeen tuoksua ja metsän tunnelmaa esityksen alussa. Mies ihaili erityisesti Juuso Voltin työskentelyä.

    Nyt lokakuussa on mahdollisuus nähdä Hamlet Private Madhouse Helsinki -tapahtuman yhteydessä, itse olen menossa sitä katsomaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s