Maallikkokin innostui: monipuolista ja mielenkiintoista nykybalettia

Kansallisbaletissa Helsingissä pääsee tänä syksynä näkemään monta erilaista tanssiteosta yhden illan aikana. Horečná–Godani–Robbins – Tanssin urbaanit utopiat tarjoaa kolme koreografiaa, jotka kaikki nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Pidän tanssista ja tanssimisesta, mutta baletti kaikissa muodoissaan on minulle edelleen varsin tuntematonta aluetta. Tässä siis täyden maallikon raporttia illasta.

Illan aloitti yhdysvaltalaisen Jerome Robbinsin (1918–1998) Glass Pieces. Se oli kolmesta teoksesta ainoa, jossa sai nauttia elävästä musiikista. Oopperan orkesteri onnistui jälleen kerran hienosti.

Pidin kovasti teoksen monipuolisuudesta. Musiikki oli vuorotellen niin iloista, herkkää kuin hyvin miehekkään oloista ja istui saumattomasti tanssiin. Kokonaisuudesta jäi iloinen, pirteä, leikkisä ja värikäs kuva.

Alussa ja lopussa oli erityisen vaikuttavia yhteiskohtauksia. Ylipäätään kaikissa illan teoksissa lavalla on monesti samanaikaisesti hyvin paljon tanssijoita tekemässä joko samaa tai eri liikettä. Glass Piecesissä olin havaitsevinani pientä haparointia, mutta illan kaksi muuta teosta sujuivat tanssijoilta mallikkaasti.

Toisena teoksena nähtiin italialaissyntyisen Jacopo Godanin Spazio-Tempo. Se imi tehokkaasti mukaansa heti ensitahdeista lähtien.

Yllätyin teoksen liikekielestä. Mielestäni miehillä oli paljon sellaista liikettä, joka perinteisesti mielletään varsin naiselliseksi ja pehmeäksi. Teos ylipäätään häivytti hieman eri sukupuolten merkitystä. Tämä alkoi jo asuista, jotka olivat niin naisilla kuin miehillä varsin samanlaiset.

Spazio-Tempoa kuvailisin sanoilla vaikuttava, voimakas, väkevä ja tyylikkäästi eroottinen. Valot olivat erittäin tärkeässä roolissa ja toivat tanssijat upeasti esiin niin siluetteina kuin muuten. Ihastelin erityisesti naisen tanssimaa sooloa, jossa oli valtavan upeaa heittäytymistä tanssiin. Etenkin pareilla oli myös todella oivaltavia ja mielenkiintoisia liikkeitä ja asentoja.

Käsiohjelma kertoi, että Spazio-Tempo on Godanin näkemys ajan- ja paikantajun käsittämiseen.  Itse en kuitenkaan oikein tätä näkökulmaa osannut teoksesta hahmottaa.

Teoksen musiikki puolestaan toi mieleeni keväällä näkemäni William Forsythen teoksen In the Middle, Somewhat Elevated. Käsiohjelmasta selvisi, että Godani onkin työskennellyt paljon Forsythen kanssa ja kuvaa sitä ”elämänsä tärkeimmäksi kokemukseksi”. Godani tulee myös toimimaan The Forsythe Companyn taiteellisena johtajana ensi vuoden syyskuusta lähtien.

Illan päätti Natália Horečnán Utopia of Another Continent, joka osui näistä kolmesta teoksesta minuun eniten tunnetasolla. Sen aikana minulle tuli olo, että jatkuisipa esitys vielä pitkään. Pidin todella paljon teoksen vaihtelevista tunnelmista ja musiikista. Yllätyin monesti siitä, mitä lavalla tapahtui. Tanssi taas toi minulle ajoittain mieleen jopa brasialialaisen tanssillisen taistelulajin capoeiran.

Teoksessa oli muutama hyvin koskettava kohta, joissa lähes jouduin pyyhkäisemään silmäkulmiani. Tarina jätti minulle kuitenkin hieman ristiriitaisen olon. Toisaalta pidin siitä, toisaalta koin sen tekosyvällisenä ja yliampuvana.

Luin teoskuvauksen käsiohjelmasta jo illan alussa. Juoneen on mahdutettu muun muassa Lapsi, joka syntyy uudelleen Valona, sekä Korkeampi voima, vieraita planeettoja ja muutenkin varsin korkealentoisia elementtejä. Käsiohjelmassa koreografi kertoo teoksen olevan kunnianosoitus sille valolle, joka löytyy meistä jokaisesta.

Antti Keinänen ja Sara Saviola tekivät mielestäni hienoa työtä pääosien Ihmisenä ja Lapsena. Teos vaati tanssitaitojen lisäksi erinomaisia näyttelijäntaitoja. Keinänen sai Ihmiseen aitoa tunnetta, joka välittyi vahvasti katsomoon asti. Ihmisen tuskaa oli riipaisevaa katsoa. Saviolan Lapsi taas oli ihanan kujeileva.

Kaikki illan esitykset olivat keskenään varsin erilaisia. Ne tanssittiin mielestäni juuri oikeassa järjestyksessä: kepeän iloisesta Glass Piecesistä oli luontevaa siirtyä aivan erilaisten tunnelmien Spazio-Tempoon ja siitä edelleen Horečnán juonellisen kertomuksen pariin. Monipuolista ja kiehtovaa!

Olen tosiaan edelleen melkoinen balettinoviisi, mutta on minullakin jokin vertailukohta nyt näkemilleni teoksille. Tämän vuoden alussa kävin Kansallisbaletissa katsomassa toisen kolmen erilaisen tanssiteoksen illan, joka oli nimetty teoksista yhden, Bella Figuran, mukaan. Tämä nyt näkemäni Tanssin urbaanit utopiat ei ikävä kyllä herättänyt aivan samanlaista ihastusta. Toisaalta olinkin Bella Figurasta niin vaikuttunut, että niitä tuntemuksia on vaikea enää ylittää.

Suosittelen kuitenkin Kansallisbaletin uutuutta erityisesti kaikille niille, jotka eivät oikein perusta perinteisestä baletista. Tanssin urbaanit utopiat ainakin tarjoaa jotain muuta, ja kolmen eri esityksen joukosta luulisi löytyvän jokaiselle mieluista nähtävää.

Illan teoksista minulle heräsi myös kysymys siitä, missä meneekään eri tanssilajien välinen raja. Milloin baletti muuttuu vaikkapa moderniksi tanssiksi? Kuinka joustavasti muista genreistä voi hakea vaikutteita ilman, että baletista tuleekin jotain muuta?

Lopuksi täytyy sanoa, että Kansallisbaletin huipputanssijoita on aina ilo katsoa. Lippupisteen verkkosivuilla illan teosten kerrotaan ylistävän tanssijan vartaloa, sen ulottuvuuksia, energiaa ja taidokkuutta. Olen tästä aivan samaa mieltä.

Horečná–Godani–Robbins – Tanssin urbaanit utopiat Oopperatalossa Helsingissä la 18.10.2014 asti. Lisätiedot ja näytösajat Kansallisoopperan kotisivuilta. Kesto 2 h 25 min väliaikoineen. Tämän kirjoituksen pääkuvassa näkyy, kuinka valaistus on tärkeässä roolissa Spazio-Tempo-teoksessa. Kuva: Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kävin katsomassa tiistain 23.9. esityksen. Kiitos Kansallisbaletille lipusta!