Kiirehdi, niin ehdit – Bella Figura kannattaa kokea

”VALTAVAN HIENO, oudolla ja erikoisella tavalla eroottinen, omituinen tanssimaailman kummajainen, alkukantaisen voimakas, paikoin rujonkaunis, MIELETÖN!” Nämä sanat kirjoitin tiistaina vaikuttuneena siitä, mitä olin juuri kokenut. Jos haluat kokea saman, kiirehdi – tällä erää viimeinen tilaisuus on lauantaina 1. helmikuuta.

Kansallisooppera yllätti minut mukavasti ja kutsui katsomaan paljon julkisuutta saanutta kolmen teoksen kokonaisuutta Bella Figuraa. Baletti on minulle vielä varsin vierasta aluetta, mutta viimeistään Bella Figuran myötä tajusin, että silläkin voi taiteenmuotona olla paljon annettavaa jopa kaltaiselleni maallikolle. Kävin myös ensimmäistä kertaa teosesittelyssä ja huomasin sen tuovan paljon lisäarvoa elämykselle, samaten kuin hauskaa knoppitietoa.

Illan aloitti George Balanchinen Neljä luonnekuvaa. Teosesittelystä mieleeni jäi erityisesti maininta, kuinka Balanchine tuntui aina ihastuvan kunkin balettinsa tanssijaan ja puolisoita kertyikin lopulta peräti viisi. Lapsia hänelle ei kuitenkaan tiettävästi syntynyt.

Miehen tarina oli ylipäätään mielenkiintoinen. Samaten on Neljän luonnekuvan innoittaja, jo antiikin aikainen käsitys siitä, kuinka ihminen koostuu neljästä perusnesteestä, jotka määrittävät hänen temperamenttinsa. Pitkä tarina lyhyesti: lavalla nähtiin melankolisia (synkeitä ja alakuloisia), sangviinisia (itsepäisiä ja intohimoisia) ja flegmaattisia (vaisuja ja passiivisia) luonteita sekä yksi koleerinen (huonotuulinen ja vihainen).

Näistä hienoin oli mielestäni Linda Haakana koleerisena, joka oli vahva heti sisääntulostaan lähtien. Muuten sain kylmiä väreitä eri temperamenttien yhteisistä kohtauksista. Epäilen kuitenkin, että Balanchinen teos aukeaa paljon paremmin muille kuin kaltaisilleni balettinoviiseille. Eri temperamenttien erot jäivät silmissäni turhan pieniksi, enkä osannut oikein erottaa sitäkään, millä kaikilla tavoin Balanchinen teos eroaa perinteisestä baletista. Esitys olisikin hyvä katsoa vielä joskus uudelleen, koska saisin siitä luultavasti silloin enemmän irti. Haluaisin nähdä uudestaan myös illan kaksi muuta teosta – niiden kun en olisi halunnut loppuvan ollenkaan.

Neljä luonnekuvaa oli vahvimmillaan joukkokohtauksissa. Edessä Antti Keinänen, Terhi Räsänen, Piergiorgio Regazzo ja Charlotte Schauman. Kuva: Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti

Miehen tarina oli ylipäätään mielenkiintoinen. Samaten on Neljän luonnekuvan innoittaja, jo antiikin aikainen käsitys siitä, kuinka ihminen koostuu neljästä perusnesteestä, jotka määrittävät hänen temperamenttinsa. Pitkä tarina lyhyesti: lavalla nähtiin melankolisia (synkeitä ja alakuloisia), sangviinisia (itsepäisiä ja intohimoisia) ja flegmaattisia (vaisuja ja passiivisia) luonteita sekä yksi koleerinen (huonotuulinen ja vihainen).

Näistä hienoin oli mielestäni Linda Haakana koleerisena, joka oli vahva heti sisääntulostaan lähtien. Muuten sain kylmiä väreitä eri temperamenttien yhteisistä kohtauksista. Epäilen kuitenkin, että Balanchinen teos aukeaa paljon paremmin muille kuin kaltaisilleni balettinoviiseille. Eri temperamenttien erot jäivät silmissäni turhan pieniksi, enkä osannut oikein erottaa sitäkään, millä kaikilla tavoin Balanchinen teos eroaa perinteisestä baletista. Esitys olisikin hyvä katsoa vielä joskus uudelleen, koska saisin siitä luultavasti silloin enemmän irti. Haluaisin nähdä uudestaan myös illan kaksi muuta teosta – niiden kun en olisi halunnut loppuvan ollenkaan.

Siirrynpä siis niihin. Tämän kirjoituksen alun kuvailut kirjoitin nähtyäni illan toisen teoksen, William Forsythen upean In the Middle, Somewhat Elevated.

In the Middle, Somewhat Elevated haastaa tanssijat äärirajoilleen asti. Kuvassa Zlata Yalinich ja Andrew Bowman. Kuva: Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti

Sen erottaa muista jo erikoinen elektroninen musiikki, joka soi kovalla eikä taatusti miellytä kaikkia. Se on hakkaavaa, jopa aggressiivista, osin karua ja toi minulle mieleen tehdasympäristön. Toisaalta musiikki osaltaan vangitsee katsojan täysin, niin kuin tekee esitys kokonaisuudessaankin. Teoksen intensiteetti vaihtelee taidokkaasti, mutta suvantokohtia ei silti ole eikä yleisön mielenkiinto herpaannu sekunniksikaan. Lavalla tapahtuu koko ajan valtavasti, joka puolella, varjoissakin.

Kansallisbaletin tanssijoiden vuorovaikutus ja eläytyminen musiikkiin oli tiistaina aivan ilmiömäistä. He eivät vain esittäneet koreografiaa vaan elivät sitä! Vieressäni istuneiden katsojien kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että teos toi mieleen breakdancen battlet: tanssijat tanssivat omia soolojaan ja koettivat ikään kuin leikkimielisesti peitota toisensa. Ihan kuin olisimme päässeet tirkistelemään toista ulottuvuutta tai ainakin joitain jännittäviä yksityisbileitä, joissa liike on ainoa kieli! Kaikki tanssijat olivat upeita ja persoonallisia, mutta aivan lopun yhdessä tanssineet mies ja nainen ansaitsevat mielestäni erityismaininnan.

Forsythen luoma liikekieli on häikäisevän monipuolista, hätkähdyttävää, voimakasta ja todella yllättävää. Esittelyssä kuulin teoksen olevan tanssijoille myös hyvin haastavaa harjoiteltavaa, koska sen sisältämä tanssi on niin omalaatuista ja vaatii erityisen rautaista kehonhallintaa ja uskallusta. Tanssija vie itsensä ääriasentoihin, tasapainon ulkopuolelle ja rajoilleen tai niiden yli. Tällaista taiteen tulee olla: herättää suuria tunteita ja koskettaa tavalla tai toisella!

In the Middle, Somewhat Elevated haastaa tanssijat äärirajoilleen asti. Kuvassa Zlata Yalinich ja Andrew Bowman. Kuva: Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti

Samanlaisen olon minussa herätti myös illan nimikkoteos, Jirí Kyliánin Bella Figura, joka nähtiin viimeisenä. Se tarjosi jälleen jotain aivan muuta kuin illan muut esitykset. Musiikkina kuultiin barokkiajan säveltäjiä, kuten Vivaldia. Jo pelkkä musiikki tuntui syvällä. Teos oli valtavan koskettava, monimerkityksinen, upea, samanaikaisesti niin herkkä kuin vahva. Ja unohtumaton ja mykistävän kaunis. Voisin selostaa sen sisällön tähän, mutta en halua. Osa taiasta on sen yllättävyydessä.

Kylián on kuitenkin avannut teoksensa merkityksiä, kuten kysymystä siitä, missä menee esityksen ja todellisuuden raja. Itse koen vahvasti, että jokainen katsoja luo runsaasti myös joitain aivan omia tulkintojaan. Minulle Bella Figura on muun muassa syvällinen tutkielma ihmisyydestä, ihmiskehosta ja inhimillisyydestä; siitä, millaisia rooleja ja puolia meillä on niin omassa elämässämme kuin toisten kanssa. Se kertoo minusta myös siitä, miten vaikutamme toisiimme niin hyvässä kuin pahassa, tuemme ja painamme alas, samoin kuin mieheydestä ja naiseudesta, syntymästä ja kuolemasta sekä siitä, miten olemme lopulta kaikki yhtä. Valtavan suuria teemoja siis.

Lopuksi voin vain todeta, että In the Middle, Somewhat Elevated ja Bella Figura ovat sellaisia teoksia, jotka tuntuvat ja herättävät ajatuksia varmasti vielä pitkään niiden näkemisen jälkeen. Niitä ei katsota, vaan koetaan.

Bella Figura Kansallisbaletissa vielä lauantaina 1. helmikuuta klo 14. Liput alkaen 21,50 euroa. Lisätiedot täältä. Lue myös arvioni Kansallisbaletissa aiemmin näkemästäni teoksesta Seitsemän veljestä.

Kiitos Kansallisbaletille vapaalipusta esitykseen! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Bella Figura -teoksen Samuel Števik, Kailey Kaba ja Auri Ahola. Kuva: Suomen Kansallisbaletti / Sakari Viika.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s