Nuori Anna Liisa kantaa synkkää salaisuutta, sillä hän on sekavassa tilassa tappanut vastasyntyneen lapsensa. Vuosia on mennyt, mutta teko vainoaa häntä yhä. Lähipiiri ei aavista tästä mitään. Omien vanhempiensa edessä hän on nuoruuden elämäniloa pulppuava, kiltti ihannetytär, joka valmistautuu menemään naimisiin kaikin puolin kunnollisen miehen kanssa. Salaisuuden pitäminen alkaa käydä pian mahdottomaksi, kun paikalle saapuu yhä Anna Liisan haluava, … Jatka lukemista Sekopäistä hauskuutta, kuolemanvakavia aiheita: Uusi tulkinta Canth-klassikosta viehättää raikkaudellaan
Tekijä: Meri / Kulttuurikuuri
3D-videoita ja näyttelijäntyötä: Kiroilevat Mannerheim ja hevonen odottavat maailmanrauhaa vuosikymmenestä toiseen
Tämän blogin alkuaikoina istuin katsomossa ajoittain epätoivon valtaamana, kun tuntui, etten ymmärtänyt näkemääni saati osaisi kirjoittaa siitä. Sittemmin olen oppinut suhtautumaan rauhallisemmin siihen, jos en tajua. Taidolle tuli käyttöä hiljattain käyttöä teatteriesityksessä Varjot syvenevät – komedia Mannerheimista ja hevosesta. Uutta tekniikkaa teatteriin tuovan PSF-kollektiivin ja KokoTeatterin yhteistuotanto sai ensi-iltansa Helsingissä KokoTeatterin tiloissa syyskuun lopussa. Tämä esitys on … Jatka lukemista 3D-videoita ja näyttelijäntyötä: Kiroilevat Mannerheim ja hevonen odottavat maailmanrauhaa vuosikymmenestä toiseen
Ruotsinkielinen esitys vie ruokahalun mutta herättää ajatuksia
Kerrostalon alakerroksen itämaisessa ravintolassa tapahtuu kummia. Mutta sitä eivät asiakkaat helposti näe, sillä kaikki verhotaan iloisen palvelun ja herkullisten annoskuvien taakse. Samaan aikaan yhden ravintolatyöntekijän läheinen yrittää selviytyä vieraassa maassa ja joutuu julmasti kaltoinkohdelluksi. Helsinkiläisen teatteriryhmän Sirius Teaternin esittämä Den Gyllene Draken piirtää nyky-yhteiskunnasta varsin armotonta kuvaa. Näytelmän on kirjoittanut saksalainen Roland Schimmelpfennig ja ohjannut … Jatka lukemista Ruotsinkielinen esitys vie ruokahalun mutta herättää ajatuksia
Upean CircOperan hurjimmat temput salpaavat hengityksen – esityksen voi nähdä myös netissä
"Apua, en pysty katsomaan!" kuiskaan ystävälleni. Kuolemanpyörä rullaa korkeuksiin ja takaisin, Gengis van Gool hyppii hyppynarulla pyörän päällä todella hurjan näköisesti. Orkesteri soittaa Gustav Holstin dramaattista kappaletta Mars, joka sopii henkeäsalpaavaan ohjelmanumeroon saumattomasti. Pidätän huomaamatta hengitystäni, koska jännitän van Goolin puolesta liki sietämättömän paljon. Lopulta hän hyppää pyörän päältä alas. Samalla ensimmäinen näytös päättyy raikuviin … Jatka lukemista Upean CircOperan hurjimmat temput salpaavat hengityksen – esityksen voi nähdä myös netissä
Karuksi äänestetyn kaupungin teatteri tarjoaa ajankohtaisen musikaalielämyksen
Amerikkalainen seurapiirirouva Florence Foster Jenkins (1868–1944) lauloi suoraan sydämestä mutta täysin nuotin vierestä. Tämä yhdistelmä nosti hänet yllättäen yleisön suosikiksi, vaikka arvostelijoitakin toki riitti. Jenkinsin elämään perustuvaan tarinaan voi nyt uppoutua Kouvolan teatterin musikaalissa Suurenmoista. Tarina on ajankohtainen myös elokuvateattereissa, sillä nyt syksyllä sai ensi-iltansa uusi dramatisointi Florence. Elokuvan pääosissa nähdään suositut näyttelijät Meryl Streep … Jatka lukemista Karuksi äänestetyn kaupungin teatteri tarjoaa ajankohtaisen musikaalielämyksen
Shrek-musikaali vakuuttaa: Olet rakkauden arvoinen, vaikka olisit pieruja päästelevä, vihreä jätti
Vihreän jätin, Shrekin, tarina on monille tuttu suositusta animaatioelokuvasta. Tänä syksynä Shrek on tömistellyt Helsingin kaupunginteatterin lavalle Shrek-jättimusikaalissa. Esitys on kotimainen versio musikaalista, jonka kantaesitys oli vuoden 2008 lopussa kuuluisalla Broadwaylla. Tunnustan odottaneeni jotain ennen kaikkea lapsille suunniteltua. Mutta ehei: tämä musikaalihan sopii mainiosti aikuisille! Ikäsuosituksena on kouluikäiset ja sitä vanhemmat. Tarina on varsin yksinkertainen: … Jatka lukemista Shrek-musikaali vakuuttaa: Olet rakkauden arvoinen, vaikka olisit pieruja päästelevä, vihreä jätti
Kansallisbaletin uusi Romeo ja Julia jätti hämmentyneen olon – esityksen voi katsoa myös etänä
Nenäliinat esiin, on jälleen aika seurata Romeon ja Julian traagista rakkaustarinaa! Tällä kertaa William Shakespearen klassikkoteoksesta on tehnyt uuden version koreografi Natália Horečná. Ensi-ilta oli Suomen kansallisbaletissa elokuun lopussa. Jos Helsinki ja Oopperatalo tuntuvat olevan aivan liian kaukana, seuraava uutinen ilahduttaa: esityksen voi katsoa myös internetistä! Lisätiedot tämän kirjoituksen lopussa. Sitten itse arvioon. Ensinnäkin niistä nenäliinoista: niitä … Jatka lukemista Kansallisbaletin uusi Romeo ja Julia jätti hämmentyneen olon – esityksen voi katsoa myös etänä
Vielä ehdit: Särkyneiden sydänten museossa muistot tiivistyvät esineiksi
Rakkautta on vihreä vati peräpukamaleikkauksen jälkeen. Näin ainakin yhdessä niistä tarinoista, joita pääsee lukemaan päättyneitä suhteita käsittelevässä näyttelyssä. Toki itse vatikin on näytillä. Heti alkuun täytyy myös mainita kolme mainiota asiaa tästä Helsingin kaupunginmuseon näyttelystä: Ensinnäkin näyttelyyn pääsee aivan ilmaiseksi, sillä museoon ei ole pääsymaksua. Toiseksi sinne on todella helppo vaikkapa vain pistäytyä, sillä näyttely … Jatka lukemista Vielä ehdit: Särkyneiden sydänten museossa muistot tiivistyvät esineiksi
Miehet mekoissa ja muita huomiota Suomenlinnan kesäteatterin Kesäyön unesta
Rakastetun näytelmäkirjailijan ja runoilijan William Shakespearen kuolemasta tuli toukokuussa kuluneeksi 400 vuotta. Englantilaislegendan työt eivät kuitenkaan tunnu peittyneen hämähäkin seitteihin. Päinvastoin: niistä tehdään jatkuvasti uusia versioita. Myös helsinkiläinen Ryhmäteatteri tarttui kirjailijan merkkipäivän kunniaksi yhteen hänen tunnetuimmista teoksistaan ja toi Suomenlinnan kesäteatterin lavalle oman tulkintansa Kesäyön unesta. Alkuperäisteos A Midsummer Night's Dream on muuten suomennettu ainakin … Jatka lukemista Miehet mekoissa ja muita huomiota Suomenlinnan kesäteatterin Kesäyön unesta
Ilon hetkiä ja univelkaa: Provinssi talkoolaisen näkökulmasta – katso myös musavinkit
Harva, jos yksikään, suomalainen kesäfestari syntyisi ilman vapaaehtoisia talkootyöläisiä. Itse olin tänä vuonna ekaa kertaa talkoilemassa, enkä ole festivaaleja muutenkaan kolunnut kovin paljoa. Vietin intensiiviset ja hauskat neljä päivää Seinäjoella Provinssissa kesä–heinäkuun vaihteessa. Palkkioksi yhteensä 18 tunnin työpanoksesta hostellin vastaanotossa ja vikan päivän siivoiluista sain ilmaisen rannekkeen kaikille kolmelle festaripäivälle, ilmaisen majoituksen, staff-ruokalassa yhden lämpimän … Jatka lukemista Ilon hetkiä ja univelkaa: Provinssi talkoolaisen näkökulmasta – katso myös musavinkit









