Ajatuksia herättävässä Minävauriossa miniyleisö seuraa esityksen minää lähietäisyydeltä

Kuka minä olen? Muun muassa tämän kysymyksen ympärillä pyörii nyt lokakuussa Helsingissä nähtävä tuore esitys Minävaurio, jota esitetään 15 hengen minikatsomolle. Pääasiassa yhden näyttelijän näytelmä yhdistää monia nykyteatterille ominaisia elementtejä, kuten metateatteria ja kokonaisuuden rakentamista palasista, joita ei sido yhteen kronologisesti etenevä juoni. Mukana on lisäksi nykyteatterille käsittääkseni varsin uusia ja kokeilevia ominaisuuksia, kuten suoraa interaktiivisuutta yleisön kanssa.

Minävaurio-näytelmä on sen ohjaajan Joonas Veijasen työharjoittelu Metropolia-ammattikorkeakoulun esittävän taiteen tutkinto-ohjelmassa. Veijanen opiskelee teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Kaverikseen hän on saanut näyttämölle harrastajanäyttelijä Alf Blomquistin. Blomquist on esityksen minä: hän, kenen ympärillä kaikki pyörii, ja kenen elämää pääsemme seuraamaan. Mutta kertooko ”minä” loppujen lopuksi juuri mitään itsestään vai jääkö hän arvoitukseksi? Nopean nettisurffailun tuloksena sain selville, että minävauriolla terminä voidaan viitata ilmeisesti esimerkiksi narsismiin.

Blomquistin lyhyt haastattelu on julkaistu Minävaurion Facebook-tapahtumassa, ja hän kertoo siinä muun muassa, ettei ole tehnyt teatteria sitten lukion. Tästä huolimatta Blomquist on roolissaan hämmentävänkin luonnollinen ja intensiivinen. Tila on intiimin pieni ja näyttelijä lähellä yleisöä. Varsinkin harrastajanäyttelijäksi Blomquist pärjää erinomaisesti varsin vaativassa roolissa, joka vaatii kanttia, vahvaa karismaa ja läsnäoloa sekä kykyä improvisoida ja heittäytyä hahmosta ja tunnelmasta toiseen. Räppi sujuu, samoin ketterä ja ilmeikäs liikehdintä. Välillä hätyytellään ylinäyttelemisen rajaa, mutta tyyli hiotunee, kun esityskertoja tulee lisää.

Ohjaaja Veijanen puolestaan hoitaa itse valaistuksen ja äänet, ja taitavasti hoitaakin. Hänen käsialaansa ovat myös näytelmän teksti ja tuotanto, ja hänet nähdään myös näyttämöavustajana. Ohjaavana opettajana on toiminut Severi Haapala.

Varsinkin ensimmäiseksi ohjaukseksi ja tuotannoksi Minävaurio on hyvin onnistunut. Jäin pohtimaan sitä, että ainakaan minulle esityksen keskeisin sanoma ei tainnut silti ihan täysin aueta. Sitä olisi ehkä voinut vielä terävöittää. Lisäksi jotkin kohtaukset lipuvat sille rajalle, että ne ovat pitkitettyjä. Toisaalta kyllä pidinkin siitä, miten esityksen ”minä” otti rohkeasti ja rauhassa katsekontaktin yleisöön ja antoi muissakin kohtauksissa tunnelmalle aikaa kehittyä. Reilu tunti hujahti hetkessä.

Kävin juuri Minävaurion näkemistä edeltävänä iltana katsomassa Teatteri Takomon ja Klockriketeaternin yhteistuotannon Noitavaino, josta on toki myös arvio tulossa pian. Molemmissa näytelmissä käsitellään osin samoja teemoja, kuten yksilön suhdetta muihin sekä sitä, miten meissä kaikissa on paitsi valoa oma pimeä puolemme.

Minävaurion parhaisiin puoliin lukeutuu Veijasen ja Blomquistin aito tekemisen ilo ja katsomoonkin leviävä luonnollisen välitön tunnelma. Virkistävä ja erilainen kokemus! Suosittelen kaikille, jotka haluavat nähdä jotain uudenlaista ja sujahtaa reiluksi tunniksi seuraamaan minän elämää. Liput tuntuvat käyneen kaupaksi, ja monet näytökset on jo loppuunvarattu. Lipputilannetta päivitetään muun muassa esityksen aktiiviseen Facebook-tapahtumaan.

Minävaurio Metropolia-ammattikorkeakoulun Esityslaboratoriossa (Hämeentie 161) pe 28.10. asti. Normaalihintainen lippu 5 e, eläkeläiset, opiskelijat ja yli kahdeksan hengen ryhmä 3,5 e. Lisätiedot Metropolian verkkosivuilta ja Minävaurion Facebook-tapahtumasta. Tämän blogikirjoituksen pääkuvassa Alf Blomquist, kuvaaja Joonas Veijanen. Aiemmin olen nähnyt Metropolia-ammattikorkeakoulussa esityksen Big Mystery.

Kiitokset Joonas Veijaselle vapaalipusta! Kävin katsomassa la 15.10. esityksen.