Maailman syntyä pohtiva esitys: Varikset perivät ihmisten maailman?

Blogissa on ollut jälleen turhan hiljaista, vilpittömät pahoittelut teille lukijoille! Netin ulkopuolella, ihan oikeassa elämässä on sentään tapahtunut myös kulttuuririntamalla niin paljon, että kirjoitusten luonnoksia on kertynyt jonoksi asti. Aloitetaan jonon purkaminen niinkin vaatimattomasta aiheesta kuin maailman synty. Mistä olemme tulleet ja miten? Miten maailmamme on syntynyt? Näihin universaalisti pohdituttaviin kysymyksiin tarttuivat tänä keväänä Metropolia-ammattikorkeakoulun esittävän taiteen ja musiikin opiskelijat Helsingissä.

Big Mystery -esitys jakaantui kahteen osaan. Ensimmäinen puolisko alkoi kuvitteellisella seminaarilla, jossa historioitsija, evoluutiobiologi ja teoreettisen fysiikan tutkija luennoivat värikkäästi maailman synnystä ja tulevaisuudesta. Kutakin puheenvuoroa luonnollisesti seurasi keskusteluosuus, kuten seminaareissa yleensä. Paikoin hyvinkin herkullisista pohdinnoista päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että varikset tulevat vielä perimään ihmisten maailman. Käsien tilalla olevat siivet tosin voivat aiheuttaa pieniä ongelmia.

12031476_175958269408187_54053272254194419_o
Big Mystery -esitys juhlisti Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelman 20 toimintavuotta. Kuva: Metropolia

Seuraavaksi nähtiin esitys esityksen sisällä. Seminaariin kuuluvana toivotettiin lavalle tervetulleeksi teatteri- ja tanssiryhmä, joka esitteli luomismyyttejä tanssin ja muun liikkeen keinoin. Muusikot säestivät lavan tapahtumia erinomaisen taidokkaasti. Liike ja ääni oli osin improvisoitua, mikä toi esitykseen raikkautta, luonnollisuutta ja myös tietynlaista ainutkertaisuuden tuntua. Näyttelijät tekivät hyvää työtä. Upeimpia olivat kohtaukset, jossa he pääsivät todella heittäytymään ja liikkumaan.

Big Mysteryn toinen puolisko puolestaan oli varmasti niiden mieleen, jotka ovat aina halunneet kurkata teatterin kulissien taa. Yleisö pääsi muun muassa seuraamaan näyttelijöiden ja muusikoiden improvisointia, kun heidän piti pienissä ryhmissä ideoida lyhyt esitys yhteisestä aiheesta, joka muistaakseni oli meidän iltanamme ”galaksien törmäys”. Katsojat tapittivat suunnitteluprojektia ja mininäytöksiä lähietäisyydeltä, esiintyjien ympärille laitetusta tuoliringistä.

Kokonaisuudessaan esitys oli mielenkiintoinen ja raikas. Pidin seminaaritekstin älyllisyydestä. Jollekin muulle samat repliikit tosin saattaisivat kuulostaa turhankin akateemisilta. Olisin kuitenkin toivonut, että aiheen käsittelyssä olisi menty vielä piirun verran pidemmälle ja haastettu niin tekijöitä kuin yleisöä. Tarjotuissa näkökulmissa kun ei juurikaan ollut minulle uutta. Tanssi- ja musiikkiosuudessa puolestaan eri maailmankolkkien luomiskertomukset esiteltiin mielenkiintoisesti ja näyttävästi, mutta olisin kaivannut vielä rohkeampaa otetta suureen aiheeseen.

Minusta Big Mystery loppui hieman kesken. Toisaalta tämä on myös melkoisen osuvaa monella tasolla, sillä eihän maailmankaikkeuskaan pysähdy saati ole päättymässä. Ensimmäinen näytös jätti halun nähdä lisää, mutta sitä lisää ei lopulta tullutkaan ainakaan teatterin lavalta. Toisaalta esityksen luomisprosessiin tutustuminen sopi Big Mysteryn aiheeseen erinomaisesti.

Esitys juhlisti esittävän taiteen koulutusohjelman 20. toimintavuotta ja oli samalla yksi maailman syntyä käsittelevän monipuolisen tapahtumakokonaisuuden osa. Tapahtumakokonaisuuden kotisivuilla kerrotaan, että lähtökohtana on ollut historioitsija  David Christianin kansainvälinen oppimateriaalikokonaisuus Big History Project. Big Mysteryn pohja koostui tämän lisäksi myös monista ohjaaja Pieta Koskenniemen keräämistä tekstikokonaisuuksista. Näitä materiaaleja Koskenniemi muovasi yhdessä toisen ohjaajan, erityisesti monologeistaan tunnetun Juuso Kekkosen kanssa. Musiikki puolestaan oli osin improvisoitua ja osin lehtori Ari-Pekka Korhosen ja Metropolian musiikin opiskelijoiden säveltämää. Koreografian ohjauksesta vastasi tanssija-koreografi Metsälintu Pahkin.

Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelma lopetetaan ensi vuoden keväällä, mikä on todella ikävä uutinen. Big Mystery on jäämässä koulutusohjelman viimeiseksi suureksi tuotannoksi. Vaikka Big Mysterylle onkin jo jätetty hyvästit, on opiskelijoilla paljon muita teatteriesityksiä tuloillaan vielä tänä keväänä. Listaa esityksistä voi tarkastella Metropolian verkkosivuilla. Niin Big Mysterysta kuin koko maailman syntyyn liittyvistä asioista voi puolestaan lukea lisää Big History -tapahtumakokonaisuuden verkkosivuilta.

Big Mystery -esitystä esitettiin Metropolia-teatterissa Helsingin Arabianrannassa la 19.3. asti. Ensi-ilta oli to 18.2.2016.  Olimme ystäväni kanssa katsomassa to 3.3. näytöstä. Lämmin kiitos Metropolialle vapaalipuista!  Niin Big Mysterysta kuin koko maailman syntyyn liittyvistä asioista voi lukea lisää Big History -tapahtumakokonaisuuden verkkosivuilta. Tunnelmia esityksistä ja kulissien takaa puolestaan näkee Big Mysteryn Instagram-tililtä.

Jos historioitsija David Christianin ajatukset kiinnostavat, netissä voi katsoa muun muassa hänen englanninkielisen, suomeksi(kin) tekstitetyn esityksensä The history of our world in 18 minutes.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s