Hurja ja hauska Noitavaino paljastaa ihmisen lempeimmät ja pimeimmät puolet

Jos käyt tänä syksynä katsomassa vain yhden näytelmän teatterissa, tässä yksi potentiaalinen vaihtoehto: Noitavaino Teatteri Takomossa Helsingissä. Lokakuun puolivälissä ensi-iltansa saanut näytelmä avaa hienosti ihmisten välisiä ja ryhmissä syntyviä ilmiöitä, kuten sitä, että haluamme ulkoistaa pahuuden emmekä nähdä sitä itsessämme tai omassa yhteisössämme. Esitys on sekä hyvin mustanpuhuva että älyttömän hauska.

Näytelmän nimi johdatti minut odottamaan jotain varsin perinteistä tarinaa entisajan inkvisiosta ja rovioista, mutta väärässäpä olin. Toki niitä noitiakin lavalla näkyy, ja ajassa hypätään välillä taaksepäin.

Esitys on Teatteri Takomon ja Klockriketeaternin yhteistuotanto. Siinä käytetään useaa eri kieltä, mutta pelkkä suomen kielen taito toki riittää enimmäkseen kärryillä pysymiseen. Taiteellisena johtajana ja ohjaajana on Akse Pettersson Takomosta.

30279766646_397c382a5a_k
Kun kaikki on taas hetken hyvin. Kuva: Laura Karén

Nykyteatterille ominaiseen tapaan Noitavainossa seurataan teatteriryhmää teatterissa ja näyttelijöiden erilaisia rooleja niin näytelmissä kuin itsenään. Metateatteria siis. Aluksi vähän pelkäsin esityksen jäävän sisäpiirivitseiksi, jotka aukeavat lähinnä teatterialan ammattilaisille. Pelko osoittautui turhaksi. Noitavaino kertoo toki teatteriryhmästä, mutta ennen kaikkea se kertoo meistä kaikista yksilöinä ja meidän muodostamistamme yhteisöistä.  Esitys kuvaa myös riipaisevasti sitä, miten kova tarve meillä jokaisella on olla osa yhteisöä ja toisaalta taivuttaa muut osaksi sitä.

Esimerkiksi kun yksi ei osaa päättää, turhautuvat muut lavalla lopulta väkivaltaan asti. Meissä jokaisessa on niin hyvää kuin pahaa, vaikka kuinka yrittäisimme uskotella toisin. Käsiohjelmassa sanotaankin, että työryhmä on tullut siihen lopputulokseen, että meissä jokaisessa on sekä noita että se, joka on valmis polttamaan noidan.

Näytelmä koostuu yksittäisistä kohtauksista, jotka kuitenkin nivoutuvat teemallisesti hienosti yhteen. Tunnelmat vaihtelevat yllättäen, ja katsojalla onkin edessään melkoinen ajatusten ja tunteiden vuoristorata. Välillä tehdään taikoja ja määrätään noidille rangaistuksia, välillä hypätään Harry Potterin (!!!) maailmaan tai omituiseen yöradioon, sitten taas sukelletaan suorastaan inhorealistisiin tilanteisiin ja absurdiin iloitteluun. Koskaan ei osaa aavistaa, mitä seuraavaksi voisi tulla. Kokonaisuus on silti eheä ja ehdottomasti hyvin mielenkiintoinen.

30198917372_294c6708ea_k
Joskus kohtaus päättyy traagisesti. Kuva: Laura Karén

Näyttelijätkin ovat erinomaisia. Tuntuu, että olen tänä syksynä toistanut tätä samaa lausetta jatkuvasti, mikä toisaalta kertoo myös siitä, että olen saanut ilon katsoa mielestäni hyvinkin onnistuneita esityksiä. Näyttämöllä nähdään Klockrikestä Carl Arm ja Matti Raita, Takomosta Marc Gassot, Niina Hosiasluoma, Ella Lahdenmäki, Hanna Raiskinmäki ja Jukka Ruotsalainen, sekä vierailevana näyttelijänä Eeva Soivio.

Yleisö istuu lähellä näyttelijöitä, kahdessa rivissä ympäri salia. Ratkaisu on onnistunut ja erityisen perusteltu tällaisessa näytelmässä, jossa tarkkaillaan yksilöiden suhdetta itseensä, toisiinsa ja yhteisöönsä. Näyttelijät eivät arastele tulla lähelle ja ottaa katsekontaktia tai puhutella suoraan.

Tänä syksynä olen nähnyt teatterissa monia poikkeuksellisen hienoja loppuja. Yhdistävänä tekijänä niissä on ollut musiikki. Noitavainokin päättyy kauniiseen kappaleeseen, jonka sanoja tulee mietittyä vielä teatteri-illan jälkeenkin. Musiikista vastuussa oleva Matti Raita musisoi ylipäätään onnistuneesti läpi koko näytelmän.

Noitavaino on yllättävä, naurattava ja koskettava sekä herättää paljon ajatuksia. Illan ajaksi ulkomaailma ja arkimurheet unohtuvat, sillä näytelmä tempaa täysin mukaansa. Tässä on ehdottomasti yksi tämän syksyn teatterihelmistä.

Teatteri Takomon ja Klockriketeaternin yhteistuotanto Noitavaino Teatteri Takomossa ke 30.11.2016 asti. Liput 28/14 e. Kesto noin 2,5 h, 1 väliaika. Lisätiedot Teatteri Takomon ja Klockriketeaternin verkkosivuilta. Noitavainolla on oma sivunsa myös Facebookissa.

Kiitokset Teatteri Takomolle ja Klockriketeaternille vapaalipuista! Kävimme katsomassa ensi-illan pe 14.10.2016. Tämän kirjoituksen pääkuvan on kuvannut Laura Karén, kuvassa keskellä Jukka Ruotsalainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s