Venäjä on jälleen hyvin ajankohtainen maa monella tapaa. Ei siis ihme, että Kansallisteatterin liki kolmetuntinen musiikki-iloittelu SLAVA! Kunnia. – Oligarkkien ooppera on myynyt tänä keväänä katsomon täyteen ilta illan jälkeen.
Ennen teatteriin astumista olin ehtinyt kuulla esityksestä jo jotain kavereilta ja perheeltäni. Odotin jotain hyvin mielenkiintoista mutta myös hieman valkeaselkoista ja vaativaa. Ennakko-oletuksiini nähden SLAVA! olikin yllättävän selkeä. Toki esitys sekoittaa nykyisyyttä, tulevaisuutta ja historiaa sekä totta ja tarua. Perustarina tuntuu silti etenevän suhteellisen kronologisesti ja loogisesti.
Tarinan keskipisteessä ovat kaksoset Obeda (Puntti Valtonen) ja Pobeda (Juha Muje). Obeda on tuomittu markkinatalouden häirinnästä vankileirille keskelle tuulista tasankoa. Pobeda tutustuu sattumalta maan isokenkäisiin tyyppeihin ja rientää vapauttamaan veljensä leiriltä.
Tämän jälkeen hän auttaa veljeään näkemään, miltä synnyinmaa nyt näyttää. Sitten seuraa jälleen yksi mielenkiintoinen käänne: valtakunnan ankara ja omalaatuinen hallitsija Volodja (Timo Tuominen) saa päähänsä määrätä Obedan kadonneeksi veljekseen, joka on viimein löytynyt pitkän ajan ja runsaiden kärsimysten jälkeen.
Toki juoneen kietoutuu paljon muitakin henkilöitä, kuten vankilasta vapautettu Julija Tee (Tiina Weckström), avaruuslentäjä Juri Gagarin (Leo Honkonen) ja tsaari Iivana Julma (Markku Maalismaa). Erilaisia käänteitä ja kohtauksia tulvii suorastaan hengästyttävissä määrin. Esityksen on kirjoittanut Pirkko Saisio, säveltänyt Jussi Tuurna ja ohjannut Laura Jäntti. Tarinasta ja tekijöistä voi lukea lisää SLAVA!-esittelystä Kansallisteatterin sivuilta.
Musiikki on esityksessä todella suuressa roolissa. Hyvä niin, nautin valtavasti monista näytöksen hetkistä. En oikeastaan muista, milloin viimeksi olisin ollut näin haltioitunut musiikista. Erityisesti jäi mieleen Tiina Weckströmin huikean sensuelli ja voimakas kohtaus, jossa Julija Tee lauloi punaisista tanssisaappaistaan. Toinen hyvin vaikuttava hetki oli, kun äidit etsivät poikiaan Tuonelan virran lähistöltä.
Kaikki esiintyjät hoitivat roolinsa erittäin laadukkaasti ja vaikuttavasti. Lavalla nähtiin myös kerrassaan huikea kahdeksanhenkinen kuoro, jossa esiintyi joukko Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoita. He lauloivat upeasti. Myös ilmeet, eleet ja koreografiat olivat vahvasti hallussa.
Yhtye puolestaan oli jatkuvasti ajan tasalla ja soitti tarkasti ja erittäin ammattimaisesti. Yhteistyö laulajien ja bändin välillä oli saumatonta.
Saisio on kirjoittanut uskaliasta ja häpeilemätöntä tekstiä. Esikuvaa hallitsija Volodjalle ja monille esityksen tapahtumille ei tarvitse etsiä kaukaa. Oli pysäyttävää huomata, miten kiinteästi esitys liittyy todellisuuteen ja miten hullua tuo todellisuus on. Olisin kuitenkin toivonut, että joitakin kliseitä olisi pöllytelty vielä rajummin. SLAVA! toi silti paljon uutta mietittävää. Katsomossa on selkeästi hyötyä siitä, jos on hyvin perillä Venäjän historiasta ja nykytilanteesta. Jos tietämys on kovin heikkoa, jää jokin taso esityksestä väistämättä havaitsematta ja koko show voi tuntua varsin työläältä seurattavalta.
Henkilöhahmot olivat kovin herkullisia, ja niitä oli paljon. Parrakas nainen, euroviisuvoittaja Conchita Wurst (Janne Marja-aho) otti jeesusmaisen roolin ja ilmestyi levittämään rakkauden sanomaa. Ranskalaisnäyttelijä Gerard Depardieu (Juhani Laitala) tuli mukaan propagandaoperaatioon. Hirmuhallitsija toisensa jälkeen astui esiin. Yleisö sai yllättyä jatkuvasti, sillä lavalla saattoi tapahtua ihan mitä vain.
Mukaan oli liitetty myös yksi minusta jo vähän kulunut metataso, teatteria teatterissa. Lopussa esiintyjät jopa soittavat Saisiolle ja kysyvät, miten esitys pitäisi lopettaa. Minulle tämä ja loppu muutenkin oli pettymys. Kirjoitin jo Q-teatterin Jotain toista -esityksen yhteydessä siitä, kuinka olen jo kyllästynyt teatteria teatterissa -ilmiöön. Metataso on kyllä selvästi muodissa, ja joitakin se varmasti miellyttää. Periaatteessa se myös sopii SLAVA!-näytelmään hyvin, sillä sen voi ajatella omalla tavallaan kuvaavan myös sitä, kuinka paljon Venäjän julkisissa esiintymisissä on kyse kulissien ylläpidosta.
Sain teatteriin seurakseni ystäväni Hannan. Esitys jätti avecini aika hämmentyneeksi. Hän totesi, että iltaa täytyy sulatella hetki. Olen aivan samaa mieltä. Kolmetuntisessa musikaalissa on niin hurjasti aineksia, että siinä riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. Päällimmäisenä minulle kuitenkin tulee jatkuvasti mieleen se, kuinka paljon nautin musiikkinumeroista. Esityksestä jäi myös yllättävän keveä fiilis. Raskaita asioita osattiin lähestyä hienosti mutta terävästi huumorilla. Hieno, kunnianhimoinen idea ja upea toteutus!
Kevään näytökset on jo loppuunmyyty. Syksylläkään tuskin katsomoon jää kovin montaa tyhjää paikkaa, joten kannattaa hankkia liput ajoissa.
SLAVA! Kunnia. Suomen Kansallisteatterissa nyt. Loppukevään esitykset ovat loppuunmyytyjä, mutta ei hätää: esityskausi jatkuu elokuussa. Liput ovat jo myynnissä. Hinnat 8.8.2015 alkaen 45/42/23 euroa. Kesto yhden väliajan kanssa noin 3 h 10 min. Lisätiedot Kansallisteatterin verkkosivuilta.
Kantaesitys Suurella näyttämöllä 25.2.2015. Olimme katsomassa ma 20.4. näytöstä. Kiitokset Kansallisteatterille vapaalipuista! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Iivana Julma ja Juri Gagarin. Kuva: Stefan Bremer / Kansallisteatteri.
KULTTUURIKUURI 
Mielenkiintoinen tosiaan tämä metateatterin virtaus, joka on liikkeellä. Minusta jotkin vaikuttavimmista teatteriesityksistä ovat olleet juuri metateatteria. Mutta täytyy myöntää, että olen katsonut perinteistä ”tarinavetoista” teatteria hävettävän vähän (itse olen ollut sellaista tosin tekemässä 🙂
Yleistän nyt rankasti, mutta metateatteri on mielestäni jollain tavalla aidompaa, sillä siinä tullaan tietoiseksi esitystilanteesta eikä pyritä häivyttämään teatterin asetelmallisuutta. Itselleni vaikkapa pieni pala metateatteria esityksen alussa auttaa hyppäämään tarinatunneliin ja sisätarinaan.
Hassua on, että elokuvissa en pidä metatasoista tai episodimaisesti etenevistä elokuvista yleensä, sillä ne rikkovat mielestäni tarinatunnelin ja älyllistävät kokemusta, jonka pohjimmiltaan toivoin olevan elämyksellinen ja tunteita herättävä.
Ja tätä kirjoittaessani tajuan, että tv-sarjathan etenevät episodimaisesti, eikä se liiemmin tunnu häiritsevän. Mielenkiintoista. Taitaapi olla niin, että kaikki riippuu siitä mitä yrittää kommunikoida. Slavassa sillä saatetaan tosiaan tehdä vertaus ohjaajan ja johtajan roolien samankaltaisuuteen ja siihen kuinka kaikki on lavastettua.
TykkääTykkää
Hei, kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Toit esiin monia näkökulmia, joita en juurikaan ollut itse ennen pohtinut. Slavassa metateatterille oli tosiaan nähtävissä suora oikeutus, sillä se oli myös keino tuoda esiin kulissien rakentamista itänaapurissamme.
Nämä taitavat olla aika pitkälti mielipideasioita. Ystäväni ovat pitäneet metateatterista. Itse taas jotenkin tykkäisin pitää vähän joka paikassa tekijät piilossa ja tavallaan säilyttää teatterin illuusion.
TykkääTykkää