Olenkohan nyt jotenkin tavallista kriittisemmällä päällä? Odotin paljon helsinkiläisen Q-teatterin esitykseltä Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö. Näytelmää on kehuttu todella paljon ja katsomot täyttyneet ilta toisensa jälkeen. Minut esitys kuitenkin jätti aika kylmäksi.
Tiiviisti sanoen Jotain toista kertoo seksuaalisesta halusta, estyneisyydestä, naisen suhteesta naisiin ja miehiin sekä ohjaajan suhteesta näyttelijöihin. On lapsiperheen arkea naisen kanssa elävä ohjaajanainen, jonka on vaikea päästää omaa puolisoaan lähelle. Nainen kertoo kohtauksittain elämästään ja kerii samalla seksuaalihistoriaansa auki. Välillä hypätään puimaan teatterimaailman asioita eräänlaiseen metatarinaan. Esityksen on kirjoittanut ja ohjannut Milja Sarkola, dramaturgiasta vastaavat Heini Junkkaala ja Henriikka Himma.
Katsojat luultavasti tunnistavat ainakin ihmissuhteita ja seksuaalisuutta koskevista kohtauksista jotain itselleen henkilökohtaisesti tuttua. Kuinka pitkälle ihminen saattaakaan mennä, jotta ei tulisi hylätyksi? Kuinka riipivää on olla ihastunut ilman vastakaikua! Kuinka seksuaalihistoriaan mahtuu niin kovin erilaisia tapahtumia ja hetkiä… Nyt liikutaan niillä elämänalueilla, joihin liittyy samanaikaisesti niin ihanuutta kuin kamaluutta, noloutta ja ylpeyttä kuin monia muitakin ristiriitaisia asioita ja tunteita. Esitys onnistuu varsin hienosti paneutumaan raadollisiin ja vaikeisiin asioihin niin, ettei katsojaa ala ahdistaa.
Teatteriasioiden puiminen puolestaan ei minua innostanut. Olen kyllästynyt siihen, miten radiojuontajat jauhavat jatkuvasti itsestään lähetyksissä tai miten kirjoissa seikkailee toimittajia ja muita kirjoittajia. Vähän samanlainen kyllästyminen iski myös, kun lavalla käsiteltiin näyttelemistä työryhmineen ja illanviettoineen.
Toinen näytös keskittyi mielestäni aivan eri asioihin kuin ensimmäinen. Olisin kaivannut lisää syventymistä tiettyihin teemoihin, kuten naisen seksuaalisuuteen, läheisyyden samanaikaisen kaipuun ja pelon väliseen ristiriitaan tai seksuaalisen identiteetin etsimiseen ja hyväksymiseen. Toisaalta ystäväni piti juuri siitä, että pääsi kurkistamaan teatterin kulisseihin.
Toki katsojana en voi tietää, mikä osa esityksestä perustuu suoraan sen tekijöiden elämään ja mikä ei. Olisin kuitenkin kaivannut lisää jonkinlaista etäännyttämistä. Tommi Korpela muuten puhui lavallakin suoraan tästä samasta asiasta roolissaan. Samoin koin joidenkin kohtausten toistavan samaa viestiä aivan tarpeettomasti – toinen asia, josta Korpela kritisoi kuvitteellisena näyttelijänä kuvitteellista ohjaajaa.
Näyttelijät ansaitsivat todella taputuksensa, sillä he kaikki heittäytyivät rooleihinsa hyvin rohkeasti ja antaumuksella. Erityisesti pidin Sanna-Kaisa Palosta, joka vaihtoi erinomaisesti osasta toiseen ja vakuutti niin teininä kuin äitipuolena. Hän näytteli myös yhden esityksen mieleenpainuvimmista kohtauksista, jossa ihastuminen vie suorastaan hulluuteen. Hänessä oli mielestäni myös eniten syvyyttä. Toki muutkin naisnäyttelijät (Lotta Kaihua, Iida Kuningas, Elena Leeve ja Emmi Parviainen) loistivat, ja porukan ainoa mies Korpela hoiti hommansa juuri niin kuin piti.
Paikoin suorastaan rivot kohtaukset vaativat kanttia, vaikka vaatteet pysyivätkin enimmäkseen tiukasti päällä. Loppukohtauksessa paljasta pintaa nähtiin sitten enemmän kuin tarpeeksi. Minusta vähempikin olisi riittänyt viestin perille saamiseen. Lopussa tuntui olevan päälleliimattua ja vaivaannuttavaa shokeeraavuutta, ei niinkään raikasta rohkeutta.
Jotain toista toi mieleeni viime vuoden lopussa näkemäni esityksen Vain kauniit ja laihat naiset. Myös siinä naiseutta ja seksuaalisuutta lähestyttiin osin hyvin omakohtaisesta näkökulmasta. Jokin esitysten toteutustavoissa ylipäätään muistutti kovasti toisiaan.
Q-teatterissa kävin ensimmäistä kertaa viime syksyn alussa. Silloin näkemäni Ihanat ihmiset oli näköjään nostanut odotukseni liian korkealle. Q-teatteri tuntuu silti tarjoavan taattua laatua eikä ainakaan mitään turhan sovinnaista ja jo nähtyä.
Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö Q-teatterissa toukokuun 22. päivään asti. Peruslippu 29 e, eläkeläinen 24 e, opiskelija tai työtön 16 e. Esitys kestää 2,5 tuntia väliajan kanssa. Tarkat esitysajat ja muut lisätiedot Q-teatterin verkkosivuilta.
Kävimme katsomassa ma 9.3. näytöksen. Kiitokset Q-teatterille vapaalipuista! Tämän kirjoituksen pääkuvassa meneillään on hetki elokuvateatterissa: katsojina Elena Leeve, Tommi Korpela, Lotta Kaihua ja Sanna-Kaisa Palo. Kuva: Pate Pesonius / Q-teatteri.
KULTTUURIKUURI 
Minusta taas teatterimaailman valottaminen oli todella makoisaa. Yhtenä syynä varmasti se, etten ole aiemmin aiheeseen lavalla kunnolla törmännyt. Lopun suhteen olen samoilla linjoilla. Sanoma tuli hyvin esiin vaatteet päällä, joten lopun paljastelu ei tuonut minustakaan hirveästi lisäarvoa. Silti minusta kokonaisuudessaan herkullinen esitys. Seuralaiseni ei puolestaan laillasi kauheasti innostunut.
TykkääTykkää