Kumpi lopulta onkaan hullumpaa: se, että sairastuu nykypäivän sekopäisestä menosta vai se, että pysyy kaikesta huolimatta terveenä? Tämä kysymys nousee väistämättä mieleen helsinkiläisen Ryhmäteatterin uutuudesta Mielipuolen päiväkirja.
Näytelmä esittelee meille Putkosen: Excelin, tulostimen ja kopiokoneen kanssa operoivan, ihan tavallisen toimistorotan. Mies on puurtanut samassa firmassa jo pitkään. Työpaikalla häntä tai hänen kykyjään ei silti tunnuta arvostavan. Ylennyksen sijaan ropisee organisaatiouudistuksia ja tehostamisvaatimuksia, jotka kääritään imeliin kannustuspuheisiin. Rakkauselämässäkin on hiljaista, vaikka mies on ollut salaa ihastunut työkaveriinsa Kirstiin jo kauan.
Yhtäkkiä Putkosen elämä saa yllättävän käänteen, kun hänet valitaan johtotehtäviin kansainväliseen yritykseen. Mutta mikä onkaan totta: se, mitä Putkonen kokee vai jokin ihan muu?
Suomalaisten kovasti rakastama Vesa Vierikko viettää tämän tragikomedian myötä 35-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hän oli pääroolissaan Putkosena kerrassaan upea, samaan aikaan hullunkurinen ja hauras. Vierikon ilmeikkäät kasvot ovat kuin tehdyt tähän osaan.
Robin Svartström, Minna Suuronen ja Taisto Oksanen puolestaan vaihtoivat sujuvasti roolista toiseen. Myös he tekivät kauttaaltaan huikeaa työtä. Henkilöhahmot ovat karikatyyrisia, mutta silti kuin aivan oikeita ihmisiä monine erilaisine puolineen.
Esityksen sisältö puolestaan tuntui surullisen tutulta. Surullisinta oli se, ettei aiheiden käsittely oikeastaan vaikuttanut yliampuvalta. Kärjistyksiä toki oli, mutta jatkuvat organisaatiouudistukset, tehostamispaineet, toimintojen ulkoistamiset ja lopulta konkurssit ovat arkea todella monelle suomalaiselle. Käsittelyyn pääsivät myös muut monenkirjavat aiheet, kuten belfiet, poliisit, elämän kaikille osa-alueille ulottuva suorittaminen ja ulkoministerimme kohutwiitit.
’Mielipuolen päiväkirja onnistui kuvaamaan nykymaailman menoa erittäin osuvasti. Totuus paljastui niin karuna, että olisi varmaan pitänyt itkeä eikä nauraa. Mutta minkäs teit, kun yhteiskuntakritiikki tuotiin esiin niin hauskasti, että väkisinkin nauratti.
Myös mielenterveyden asteittainen järkkyminen on mielestäni kuvattu uskottavasti ja hyvin. Tällaisiakin tarinoita Suomessa riittää ikävä kyllä myös teatterilavan ulkopuolella. Pikkuhiljaa todellisuudentaju hämärtyy ja lopulta sitä elää aivan omissa harhoissaan. Ihmismieli kestää usein hämmästyttävän paljon, mutta ei mahdottomuuksia kuitenkaan. Kestokyky on hyvin yksilöllistä.
Esityksen parhaita hetkiä olivat absurdiksi hullunmyllyksi päätyneet kohtaukset, joissa tapahtui paljon. Rauhalliset puheosuudet taas tuntuivat osin turhan pitkiltä. Alussa Putkosen monologi sai toivomaan, että esitys lähtisi pian kunnolla käyntiin. Kirstin sinänsä herttainen nuoruuden muistelu toisessa näytöksessä taas jäi irralliseksi ja vähän kliseiseksi. Jälleen mietin ystäväni kanssa tosin sitä, olemmeko vain liian tottuneita ainoastaan nopeatempoiseen viihteeseen.
Esityksessä hyödynnettiin paljon niin etukäteen kuvattua kuin reaaliaikaista videota, jota heijastettiin isoille näytöille. Erinomainen ratkaisu! Näytelmä oli ylipäätään huolellisesti hiottu kokonaisuus, jossa kaikki elementit tukivat toisiaan. Yksinkertaisen oivaltava lavastus ei jättänyt parantamisen varaa, ja valaistus ja musiikki loivat hienosti tunnelmaa.
Mielipuolen päiväkirjan käsikirjoituksen on laatinut monille teatterin harrastajille tuttu parivaljakko Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen. Leskinen on myös ohjannut näytelmän. Teos perustuu vapaasti kirjailija Nikolai Gogolin kertomuksiin Nenä ja Hullun päiväkirja, joihin kumpaankaan en ole tutustunut. Gogol eli 1800-luvulla, joten aivan suoraan hänen teoksiinsa näytelmä ei voi perustua. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kirjailija menehtyi moskovalaisessa mielisairaalassa maaliskuussa 1852. Mielipuolen päiväkirja on osa Ryhmäteatterin Gogol-trilogiaa, jonka aloitti Päällystakki vuonna 2009.
Lopussa ainakin minulla meinasi nousta väkisin kyyneleet silmiin. Erityisesti silloin olin onnellinen siitä, että aiemmin esityksen aikana oli saanut nauraa oikein kunnolla.
Pohdittavaa jäi paljon. Erityisesti olen miettinyt nyt sitä, miksi maailmanmeno on nykyään niin järjetöntä ja mitä yksittäinen ihminen voi tehdä suojatakseen omaa mielenterveyttään tässä pyörityksessä. Jos joku ison firman pomo kävisi katsomassa näytelmän, tajuaisiko hän, miten päätöntä todellisuus usein on vai menisikö kaikki vain ohi? Entä mihin suuntaan kehitys vielä kulkee, tuleeko maailmasta entistäkin järjettömämpi? Näytelmä näyttää nykyhetken hulluuden, mutta sen voi nähdä maalaavan myös varsin synkkää kuvaa tulevaisuudesta.
Harvoin vakavista aiheista onnistutaan tekemään näin oivaltava ja aidosti viihdyttävä esitys, jossa säilyy silti myös syvällinen ja herkkä taso. Aika katsomossa kului hujauksessa. Ei ihme, että näytökset ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi. Mielipuolen päiväkirja tarjoaa vertaistukea oravanpyörässä juokseville ja ajateltavaa kaikille nyky-yhteiskunnan jäsenille.
Mielipuolen päiväkirja Ryhmäteatterissa toukokuun alkupuolelle asti. Kaikki tämän kevään esitykset ovat ainakin blogin kirjoittamishetkellä loppuunvarattuja, mutta mahdollisia peruutuspaikkoja voi seurata esityskalenterista tai tiedustella lipunmyynnistä. PÄIVITYS 6.3.: Keväällä 2016 lisäesityksiä, liput nyt myynnissä! Peruslippu 29 e, eläkeläinen 24 e, opiskelija, sivari, työtön, varusmies ja alle 25-vuotiaat 16 e. Kesto 2 h 40 min sisältäen yhden väliajan. Lisätiedot Ryhmäteatterin verkkosivuilta. Tsekkaa myös esityksen Facebook-sivut.
Kävin katsomassa ti 3.3. esityksen. Kiitos Ryhmäteatterille vapaalipuista! Tämän kirjoituksen pääkuva: Näyttelijät tekevät huikeaa työtä. Edessä Vesa Vierikko. Takana vasemmalta oikealle: Minna Suuronen, Robin Svartström ja Taisto Oksanen. Kuva: Mitro Härkönen / Ryhmäteatteri.
Aiemmin olen käynyt katsomassa Ryhmäteatterin version Liisasta Ihmemaassa, lue arvioni täältä.
KULTTUURIKUURI 
Tämän esityksen haluan todellakin nähdä!
TykkääTykkää