Kulttuuribloggaajat kaipaavat Turussa myös apetta rinnan alle. Ratkaisuksi löytyi pöydän varaaminen kasvisravintola Kuoresta, joka avautui viime vuoden loppupuolella. Kuoren perustaja Marjaana Pohjola on pitänyt Turun Kauppahallissa kasvisravintola Roots Kitcheniä kaksi ja puoli vuotta. Extempore Kulttuuriblogien bloggaajat kävivät Turussa yhteisellä kulttuurimatkalla helmikuussa 2017. Elisa Helenius / Sateenkaarenmaalari: Kuori teki itseeni vaikutuksen jo ulkoapäin eleettömän tyylikkäällä ulkonäöllään ja … Jatka lukemista Kulttuurimatka Turkuun, osa 4/4: Kasvisravintola Kuoren alta paljastuu mehevä ydin
Avainsana: ravintolat
Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat
Kreikan-reissuni toinen kohde oli suomalaisille varsin tuntematon saari, Milos, joka kuuluu Kykladien saariryhmään. Toukokuu ja kesäkuun alku on erinomainen aika saaren tutkimiseen, sillä silloin siellä ei ole paljoa turisteja ja hinnat ovat edullisemmat kuin kuumimpaan sesonkiaikaan heinä-elokuussa. Miloksesta saa eniten irti, jos jaksaa ja haluaa kävellä myös paikoin hieman haastavassa maastossa. Mäkiä on paljon ja … Jatka lukemista Kulttuurikuuri Kreikassa 2/2: Tarunomaisen kaunis Milos – katso kuvat
Kulttuurikuuri testasi uutuuskonseptin: Yllätysillallinen ilahduttaa kokeilunhaluisia
Maistuisiko yllätyslounas tai -illallinen? Minulle maistui, joten tällä kertaa leikin täällä Kulttuurikuurissa ravintola-arvostelijaa. Pääsin kokeilemaan Extemporen tänä keväänä lanseeraamaa konseptia Yllätysillallista. Kun koko blogin ideana on kokea jotain uutta, ei kieltäytyminen käynyt mielessäkään. Lisäksi rakastan ruokaa ja söisin mielelläni paljon nykyistä useammin ulkona, jos rahatilanne sen sallisi. Kulttuurin äkkilähdöt lienevät Extemporen kävijöille jo tuttuja, mutta tästä … Jatka lukemista Kulttuurikuuri testasi uutuuskonseptin: Yllätysillallinen ilahduttaa kokeilunhaluisia
Punkkarina fiinin yökerhon avajaisissa
Olen pitkästä aikaa seikkaillut Helsingin yöelämässä. Juuri ennen joulua tuli lähdettyä erikoisessa asussa uuden fiinin yökerhon avajaisiin, ja vuodenvaihdetta puolestaan juhlistin joraamalla kello viideltä alkaneissa aamubileissä. Aamubileistä kerron myöhemmin omassa kirjoituksessaan, nyt on punkkari-illan raportin vuoro. Sain joulun alla kutsun bileisiin, joiden teemana oli punk. Jouduin katsomaan Googlesta, mitä tyyliin oikein kuuluu. Omasta vaatekaapista ei … Jatka lukemista Punkkarina fiinin yökerhon avajaisissa
Brunssitestailu jatkuu: Café Lasipalatsille pisteitä tilasta ja terassista
Tammikuun lopussa sain kokea karvaasti, ettei brunssipaikan löytäminen Helsingissä ole välttämättä erityisen helppoa. Moni paikka täyttyy ääriään myöten ja pöytävaraukset pitää tehdä viikkokausia etukäteen. Tällä kertaa suuntasin tutussa seurassa toiveikkaana paikkaan, jonne ei pöytävarauksia edes oteta vastaan: Café Lasipalatsiin.Huhtikuun viimeisenä lauantaina, kello 11 jälkeen kahvilaan mahtui hyvin istumaan minne halusi. Muutamaa tuntia myöhemmin jonoa kassalle … Jatka lukemista Brunssitestailu jatkuu: Café Lasipalatsille pisteitä tilasta ja terassista
Streat-katuruokafestarit: herkkuja, tungosta, tunnelmaa ja jonoja
Helsingissä päästiin lauantaina nauttimaan uudesta katuruokatapahtumasta, kun Streat Helsinki levittäytyi Torikortteleihin Kauppatorin laidalle. Tapahtuman Facebook-sivuilla kerrotaan, että herkut houkuttelivat paikalle yli 20 000 katuruoan ystävää – puolet enemmän kuin järjestäjillä oli tavoitteena! Streat Helsingille on siis selvästi tilausta. Ruoan ympärille tuntuu muutenkin nykyään rakentuvan aina vain uusia tapahtumia, mikä on tietysti lähtökohtaisesti hyvä asia. Ravintolapäivä lienee jo vakiinnuttanut asemansa. Siinä kyse on … Jatka lukemista Streat-katuruokafestarit: herkkuja, tungosta, tunnelmaa ja jonoja