Lukisitko teini-iässä kirjoittamiasi päiväkirjoja ääneen salille täynnä tuntemattomia ihmisiä? Jotkut rohkeat onneksi lukevat, ja siksipä pääkaupunkiseudulla on jo jokusen vuoden pyörinyt Päiväkirjaklubi.
Todella suosituksi osoittautuneen klubin konsepti on yksinkertainen mutta toimiva. Lavalle nousee eri-ikäisiä ihmisiä lukemaan nuoruusaikojensa päiväkirjamerkintöjä ja muita tekstejä. Osallistuin helmikuun klubille katsojana. Saimme päiväkirjojen lisäksi kuulla muun muassa noin 30 vuotta ystävinä olleen kaksikon kirjeitä toisilleen ja kirjoituksen, jonka nuori tyttö oli kynäillyt ”aikuiselle minälleen” eli 15-vuotiaalle itselleen parin vuoden päähän.
Klubiemäntänä Kulttuuritehdas Korjaamon Vintillä Helsingissä toimi tällä kertaa koomikko Eeva Vekki, joka myös luki otteita omista nuoruusajan kirjoituksistaan. Vekin kanssa vetäjänä vuorottelee koomikko Risto K. Järvinen. Vekki ja Järvinen ovat myös klubin perustajat. Alla olevalla Päiväkirjaklubin videolla Järvinen lukee tekstejään yleisölle muutama vuosi sitten.
Lavan taustalla näkyi esiintyjien nuoruuskuvia, ja välillä soitettiin nostalgisia muistoja herättäviä hittejä. Illan päätti runobattle, jossa osallistujat lukivat nuoruudessaan kirjoittamiaan runoja ja yleisö äänesti huutoäänestyksellä voittajan.
Yllätyin siitä, miten henkilökohtaisia asioita esiintyjät jakoivat. Oli paljon juttuja jätkistä, koulusta, bileistä, ihastuksista ja seksuaalisuudesta, mutta myös koskettavia kohtia, joissa nuori kertoja kuvaili yksinäisyyttään tai kertoi kokevansa itsensä rumaksi. Moni saattaa myös muistaa sen valtavan mustasukkaisuuden tunteen, kun hyvän ystävän joutuu yhtäkkiä jakamaan tämän poikaystävän kanssa.
Yleisö sai nauraa yhdessä esiintyjän kanssa mutta myös tuntea myötätuntoa. Pystyin samaistumaan moniin teksteihin. Nuoruuteen kuuluva naiivius, dramaattisuus ja mustavalkoisuus saattavat hävettää jälkikäteen, mutta tämän illan aikana sitä viimeistään huomasi, että näitä noloja juttuja jakaakin iso joukko ihmisiä.
Jaan tässä vielä muutaman sivun omasta päiväkirjastani. Olen nuorena kirjoittanut päiväkirjaa usein silloin, kun olen ollut allapäin ja halunnut saada ajatukseni sensuroimattomina ulos. Toki olen purkanut tunteitani myös silloin, kun on tapahtunut jotain erityisen hienoa. Hypätäänpä siis aikakoneella kesään, jolloin olen 14-vuotiaana partioleirillä Ruotsissa ja ihastunut Fredrik-nimiseen poikaan.
11.7.1999
On tapahtunut niin paljon, että mä en oikein tiedä, mistä aloittaa. No, mä aloitan siitä TÄRKEIMMÄSTÄ: MÄ oon tanssinut elämäni ekat hitaat pojan kaa!
No, back to earth. Mä siis tanssin ruotsalaisen Fredrikin kanssa Nordträffin discossa lauantaina 3.7.-99 n. 22.45 sen-jonkun-laulajan biisin ”Unforgivable sinner”. Tanssin jälkeen mä hädin tuskin pystyin seisomaan! Kaikki alko siitä kun Mirka ja Laura (meidän telttalainen) kysy haluaisinko mä tanssii Fredrikin kanssa. Mä mietin, sanoin lopulta ”joo” ja ne meni kysyy siltä ”My friend Meri wants to dance with you…” Se oli hymyillen sanonut ok ja seuraavan hitaan alkaessa Mirka ja Laura noutikin sen mun luo… Sitten mä vaan menin tanssimaan… Fredrik oli aika pitkä (mun huulet oli sen solisluun kohdalla) ja mä nojasin itteeni sitä vasten. Eka mä olin ihan hermostunut ja jäykkä, mutta lopulta vähän rennompi.
Lene Marlinin Unforgivable Sinner on muuten edelleen minusta kaunis kappale. Kirjoittelin pitkän, vaalean ja oih, niin ihanan Fredrikin kanssa sähköposteja vielä leirin jälkeenkin.
Se minusta. Päiväkirjaklubi on varmasti silmiä avaava kokemus heille, jotka ovat jo ehtineet unohtaa, millaista on olla teini-ikäinen. Esimerkiksi New Kids on the Block -yhtyeen nuoren fanin kirjoitukset toivat hienosti esiin sen tunteenpalon, joka nuoruuteen kuuluu. Miten aikuisesta pienet asiat voivatkaan olla teinistä kerrassaan valtavia!
Teinien vanhemmille klubi-illat tarjoavat varmaan myös hyvää tukea. Kamalat äidithän muun muassa joutuvat epäsuosioon, kun menevät pilaamaan lapsensa rakkaan fanipaidan pesemällä sen puhtaaksi.
Korjaamon Vintti osoittautui erinomaiseksi paikaksi klubille. Baarista sai ostaa juotavaa, ja katsomoon mahtui paljon muttei liikaa ihmisiä. Tunnelmasta muodostui yllättävänkin intiimi ja lämmin. Klubeja järjestetään välillä myös muissa paikoissa, joten kiinnostuneiden kannattaa pitää silmät auki ja seurata Päiväkirjaklubin Facebook-sivua.
Kaikki illan esiintyjät olivat naisia. Olisin mielelläni kuitenkin kuullut myös nuoren pojan näkökulmaa elämäänsä. Muuta lisää en iltaan kaivannutkaan kuin miehiä lavalle. Avecini kanssa mietimme tosin, että aika harva poika taitaa kirjoittaa päiväkirjaa.
Mitäs mieltä te lukijat olette: Oletteko kirjoittaneet päiväkirjaa? Jos olette, olisitteko valmiita jakamaan tekstejänne tuntemattomien kanssa? Entä onko Päiväkirjaklubi teille jo tuttu? Kokemuksia ja ajatuksia aiheesta voi jälleen kirjoittaa julkisesti tähän alle kommentteihin.
Päiväkirjaklubi tänä keväänä Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51) vielä 17.3., 13.4. ja 13.5. Liput ennakkoon ja ovelta 15 e. Klubi on usein loppuunmyyty, joten kannattaa varata liput ajoissa. Lisätiedot Korjaamon verkkosivuilta ja Päiväkirjaklubin Facebook-sivuilta. Jos haluat lukemaan omia tekstejäsi klubilla, ota yhteyttä osoitteeseen paivakirjaklubi (miuku) gmail.com. Päiväkirjaklubi on myös mukana Rakkauden tiloja -näyttelyssä Vantaan kaupunginmuseossa. Tämän kirjoituksen pääkuva: Päiväkirjaklubi. Ethän kopioi kuvia tästä blogista luvatta, kiitos!
Kävin avecin kanssa Päiväkirjaklubilla la 25. helmikuuta. Kiitokset vapaalipuista klubin järjestäjille!
KULTTUURIKUURI 
Kuulostaa tosi hauskalta! Kävin myös päiväkirjaklubilla kesän 2015 Kallio Block Partyssä, ja kokemus oli hervoton. Yksi mukana olleista ystävistäni innostui niin paljon, että hänen kesäisten tupareidensa aihe oli sitten päiväkirjaklubi, jossa jokainen sai lukea vanhoja päiväkirjojaan tai kirjeitään. Hauskaa on huomata, kuinka nuorena vakavat asiat ovat nykyperspektiivistä käsin vain hassuja. Itse pidin lapsena päiväkirjaa pariin otteeseen, mutta kiinnostukseni lopahti aina jo noin viikon jälkeen. Olin kuitenkin koko lapsuuteni ja teini-ikäni innokas kirjeenvaihtaja kavereideni ja tuntemattomien ulkomaalaisten kanssa. Mulla ei tosin tietenkään ole itselläni yhtään kirjettäni, mutta vintillä on tallessa kaikki saamani kirjeet.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista, Elisa! Vautsi, onpa hauska tuo bileidea! Voisin harkita samaa teemaa vaikka seuraaville synttäreilleni. 🙂 Varmasti tuttujen tekstit ovat vielä mielenkiintoisempia kuin tuntemattomien, vaikka toisaalta löysin tosiaan paljon yhteistä kaikkien klubin puhujien kanssa. Jotkin nuoruuden kokemukset ja tuntemukset lienevät liki universaaleja.
Mäkin olin myös kirjeenvaihdossa välillä. Päiväkirjaa olen taas kirjoittanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti alakouluikäisestä asti. Ekassa päiväkirjassa mulla oli kunnon suoritusmeininki. Halusin kirjoittaa joka päivä, mutta merkinnöistä tuli sitten tyyliin tällaisia: ”Rakas päiväkirja. Tänään oli ihan kiva päivä. Loppu.” Välillä toki kirjoitin enemmänkin, kun pikkutytön kiireiltäni ehdin.
Hauskaa, että olet säilyttänyt saamasi kirjeet! Mä vähän ajattelin, että voisin yhdelle alakoulukaverille viedä mm. hänen mulle käsin piirtämänsä lehdet yms. ainakin näytille. 🙂
TykkääTykkää
Kiva, että innostuit bileideasta! On tosiaan hupaisaa kuulla, mitä kavereiden päässä on liikkunut teineinä tai jopa lapsina. On tosiaan hassua, kuinka universaaleja jotkin kokemukset ovat, kuten että teiniä ja lapsena todella pienet jutut tuntuvat valtavan isoilta, ja että esimerkiksi muiden tekemisiin reagoidaan todella mustavalkoisesti.
Mulla oli myös päiväkirjoissa suoritusmeininki – kaikki piti kirjata ylös – minkä takia uuvahdin nopeasti. Nyt aikuisena aloin Bangkokissa pitää lokikirjaa päivän tapahtumista, ja jaksoin pitää sitä 2,5 vuotta (lopetin kun aloitin nyt opiskelut Haaga-Heliassa kun aika tuntui loppuvan kesken). Lokikirjan avulla seurailin myös sitä, kuinka edistyin kirjoittajan / toimittajan urallani, koska pyrin joka päivä tekemään jotain sen eteen (bloggaamaan, myymään juttuideoita, hakemaan alan töitä, kirjoittamaan jotain juttua jne.). Lokikirja kyllä motivoi ja rohkaisi.
Ihana idea tuo, että veisit alakoulukaverillesi näytille hänen kirjeensä! Kyllä siitä varmasti riemu repeää. 😀
TykkääTykkää
Hei, en ole nähnyt päiväkirjaklubia, mutta olen nähnyt alkuperäisen Mortified Finland -esityksen. Aidosti en muista, koska olisin nauranut niin paljon. Esiintyjänä oli mm. nykyisin äidinkielenopettajana työskentelevä mies, joka oli aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen pakotettuna, kun kyseessä oli koulutehtävä. Hän oli kirjannut elämäänsä minuutintarkasti sivutolkulla. Hervotonta todella!
TykkääTykkää
Hei Laura! Kiitos kommentista. 🙂 Olipa hyvä, että otit esiin tuon Mortified Finland -esityksen myös. Esitykset jatkuvat tänä keväänä, täältä lisätietoa kiinnostuneille: http://suomenkomediateatteri.fi/mortifiedfinland/. Ilmeisesti Päiväkirjaklubi on kuitenkin Suomessa järjestyksessään ensimmäinen tällä idealla toimiva klubi, koska ainakin tuon sivujen tietojen mukaan ensimmäinen Mortified Finland -ilta järjestettiin viime syksynä? Katsojia luulisi kyllä riittävän molemmille, ja itse ideahan on ilmeisesti ollut maailmalla suosittu jo vuosien ajan. Mahtava tapa viettää iltaa, sai tosiaan nauraa oikein kunnolla! Tuota mainitsemaasi nykyisen äikänopen päiväkirjaa olisi ollut hauska kuulla. Voisitko muuten itse ajatella nousevasi lavalle lukemaan vanhoja tekstejäsi? 😀
TykkääTykkää
En voisi ikinä ajatellakaan lukevani. En tajua miten ihmiset on niin rohkeita, en uskalla avata päiväkirjojani edes yksinäni saati muille. 🙂
En tiedä yhtään mikä on ollut ensin, mutta Mortifiedin esityksestä vaan ymmärsin, että se on osa sitä kansainvälistä formaattia, josta Netflixissäkin on dokkari. Päiväkirjaklubi kaiketi on ihan joku oma juttunsa. Päiväkirjaklubi voi muuten olla osa sitä malmössä olevaa juttua, vai onkohan sekin Mortified? Ei näistä tiiä 🙂 Niin tai näin, niin oli kyllä hulvatonta menoa. Ja niin moni vanha-asia tuli mieleen kuten esimerkiksi Ofelian omenaviini.
TykkääTykkää