Ajattele jotakin yksiselitteisen kauheaa asiaa. Ajattele sitten, että asialle nauretaan. Tässä ovat tiivistetysti helsinkiläisen Teatteri Kultsan kevään uutuusnäytelmän ainekset. Family Affairs läväyttää katsojan silmille tabuja toisensa jälkeen ja käsittelee niitä armotta. Kultsan verkkosivujen kuvaus näytelmästä osuu oikeaan: ”Family Affairs on karnevalistinen huonon maun ilotulitus, klassisen musiikin (siis Elvis ja Abba) höystämä epäkorrekti komedia perheestä.”
Näytelmän on kirjoittanut pitkän linjan kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom. Hän lienee monille tuttu varsinkin Finlandia-palkitun romaaninsa Hytti nro 6 ansiosta. Family Affairs puolestaan sai ensi-iltansa KOM-teatterissa jo vuoden 1993 alussa, mutta sen esiin nostamat teemat ovat yhä hyvin ajankohtaisia. Käsiohjelmassa kolmeksi keskeiseksi teemaksi nimetään muukalaispelko, tasa-arvo ja lastenkasvatus. Minusta Family Affairs on myös omalaatuinen tutkielma muun muassa ihmissuhteista, sukupuolirooleista ja siitä, miten monella tavalla elämä voi mennä pieleen. Kultsassa vuorosanoja on päivitetty tuomalla niihin nykyajan ilmiöitä ja ihmisiä, kuten suosittu pop-tähti Antti Tuisku.
Näytelmässä seurataan erikoisen ihmisjoukon eloa Suomessa. Suomisen perheeseen kuuluu lääkeriippuvainen koti-isä Reiska, rasvaimu- ja huumebisneksiä pyörittävä äiti Jaana, 16-vuotias puurtajapoika Mika, yliseksuaalinen 13-vuotias Isadoora, moniongelmainen prostituoitu 8-vuotias Tiina ja jalkaraudoistaan eroon haluava teknomummo. Heidän lisäkseen lavalla nähdään vuoden party girl Niina, tummaihoinen pilveä poltteleva Neekeri ja miesasialiikkeen mies Masa.
Koko sakista on täysin normaalia nöyryttää toisia tai naureskella vierestä, kun perheen tytär käy jälleen itsetuhoiseksi. Jollakin vinksahtaneella tavalla koko homma menee niin överiksi, että sysimusta huumori naurattaa.
Kaikissa rooleissa on aikuisia, eipä tämä lapselle sopivaa nähtävää olisikaan. Hahmot käyttäytyvät niin ikävästi, että niitä kohtaan on vaikea tuntea sympatiaa ainakaan näytelmän alkupuolella. Samaistuminenkaan ei oikein onnistu. Toisaalta esitys tarjoaa mainion mahdollisuuden tarkastella ihmismielen huonoja puolia ja heikkouksia. Hahmot ovat kuin oikeita ihmisiä, joilta kultakin muutama ominaisuus on kasvatettu täysin absurdeihin mittoihin ja muita häivytetty.
Näyttelijäntyö ei minusta ollut vielä ensi-illassa niin rohkeaa kuin se voisi olla. Uskon, että esiintyjät kasvavat rooleihinsa pikkuhiljaa näytösten myötä, ja saavat hahmoihin lisää sävyä ja syvyyttä. Noora Nyyssönen teki kuitenkin räväkän roolin Tiinana. Hän puhui useassa kohtauksessa yksin suoraan yleisölle. Lavakarismaa riitti, ja Nyyssönen rakensi hienosti kuvaa elämässään täysin kadoksissa olevasta hahmosta. Mika Ryhäsen Reiska, lääkeriippuvainen koti-isä, oli puolestaan hahmoista ainoa, joka selkeästi kehittyi näytelmän aikana. Jussi Vehkasalo taas onnistui hienosti hillittömässä poukkoilussaan hahmosta toiseen. Vuoden party girl Niina ja Masa useissa peiteasuissaan olivat huikeaa katsottavaa.
Esityksessä on myös useita musiikkinumeroita, joista valtaosaa säestää basisti. Osa kappaleista sopii puheen lomaan mainiosti, mutta esimerkiksi Michael Jacksonin Thrillerin yhteys esitykseen jää mielestäni turhan löyhäksi. Tanssikohtauksissa kieli tuntuu olevan vielä enemmän poskessa kuin muuten.
Family Affairsia voisi pohdiskella monesta eri näkökulmasta. Ajatuksia herää niin perheen sisäisestä dynamiikasta kuin yhteiskunnan toiminnasta ylipäätään. Pinnalta osin jopa vastenmielinen esitys tuo esiin niin hengästyttävän määrän asioita, ettei niitä oikein ehdi sisäistää. Seuralaiseni tulkitsi ja eritteli näytelmää ennen kaikkea hahmojen kautta, minä taas jäsensin sitä varsinkin yhteiskunnallisena kuvauksena, perhettä isomman yksikön isoina teemoina. Muiden aiheiden sekaan on ympätty vielä ihmisen vastuuta ympäristöstään ja muista elävistä.
Toteutus on kliseisistä kliseisin: Tiina-tytär saarnaa milloin brasialaista kahvia vastaan, milloin eläinten puolesta. Minua kyllästyttää se, että vastuullisten valintojen puolesta puhuvat kuvataan jatkuvasti mustavalkoisina fanaatikkoina. Jäi myös vähän epäselväksi, mikä oikein oli tarkoituksena: puolustaa ihmisen oikeutta tehdä osin itsekkäitäkin valintoja? Kerskakulutuksen sekä epäeettisten ja -ekologisten päätösten kritiikkinä tämä ei ainakaan toiminut.
Käsiohjelmassa ohjaaja Jalmari Jalonen kirjoittaa, ettei Family Affairsilla olisi enää mitään mahdollisuutta päästä Suomessa eturivin ammattiteatterin ohjelmistoon. Hänen mukaansa näytelmä pelottaisi liikaa sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita. Jalonen toteaa myös, että kaikkea hallitsee nykyään poliittinen korrektius eikä räävitöntä suvaita, vaikka taiteessa sitä pitäisi tavoitella. Rohkenen olla eri mieltä siitä, etteikö kulttuurissamme olisi edelleen tilaa myös vahvasti kantaa ottaville ja rajuille esityksille. Turhan usein tosin kyse on vain pintahötöstä, halusta sokeerata sokeeraukseen vuoksi. Silti mieleeni tulee 2,5 vuoden ajalta useita näytelmiä ja muita kulttuurielämyksiä, joissa on kolkuteltu hyvän maun rajoja.
Teatteri Kultsa on minulle uusi tuttavuus, vaikka tietämättäni olen pyörinyt teatterin lähistöllä useaan otteeseen. Kultsa sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien päässä Helsingin Sörnäisissä, Käenkujan uudistetussa väestönsuojassa. Pienteatteria pyöritetään vapaaehtoisvoimin, ja yhdistyksen toiminnassa on mukana kotisivujen mukaan pääasiassa pitkän linjan teatterintekijöitä.
Kultsan näytelmä piti hyvin otteessaan koko ajan. Joutokäynnille ei jäänyt sijaa. Parhaimmillaan Family Affairs nauratti, kauhistutti tai ällötti aidosti. Jos hyvän maun rajoissa pysyminen on sinulle tärkeää, tämä ei ole näytelmäsi. Jos taas huumorintajuusi vetoaa sarjakuva Saako tälle edes nauraa, esitys on kuin tehty sinulle. Rankoista aiheista huolimatta teatterista poistuu yllättävän keveillä fiiliksillä. Ajatukset surraavat, kun pää yrittää analysoida juuri näkemäänsä.
Family Affairs Teatteri Kultsassa (Katri Valan puiston väestönsuoja, Käenkuja 6-8) la 11.6. asti. Liput 15 e. Esityksen kesto 2 h 15 min yksi väliaika mukaan lukien. Lisätiedot Kultsan kotisivuilta, tsekkaa myös Facebook-sivu. Kannattaa tutustua varsinkin roolihahmojen esittelyyn. Rosa Liksomista voi lukea lisää Liksomin kotisivuilta.
Kiitos Kultsalle vapaalipuista esitykseen! Kävimme katsomassa ensi-illan la 7. toukokuuta. Tämän kirjoituksen pääkuvassa Jaana (Virve Laasonen) pyörittää bisneksiään, ja vuoden party girl Niina (Jussi Vehkasalo) pohtii visaisia vaatekysymyksiä. Kuva: Jorma Hellström.
KULTTUURIKUURI 