Loppukesällä ja alkusyksystä olen ehtinyt monenmoisiin kulttuuririentoihin. Nyt nostan niistä esiin muutaman.
Tiedekeskus Heurekassa kävin ihastelemassa plastinoituja ruumiita. Onneksi tajusin tehdä sen hyvissä ajoin, sillä supersuosittuun näyttelyyn sai sen viimeisellä viikolla jonottaa tuntikausia. Näyttely tarjosi havainnoillisen matkan ihmiskehoon ja sai minut miettimään omia elintapojani. Tätä kirjoittaessani tosin herkuttelen suklaalla, mutta tasapaino ja kohtuus kaikessa, eikös?

Taiteiden yössä puolestaan vaikutuin Eiranrantaan rakennetusta Soitinpuistosta, joka oli kerrassaan lumoava. Kyse oli siis erilaisista, toinen toistaan mielikuvituksellisimmista laitteista, jotka oli rakennettu tuulen soitettaviksi. Osa soittimista vaati kunnon puuskaa soidakseen, joten niistä pääsi nauttimaan vain kiireetön kulkija, jolla oli aikaa toimia luonnon sanelemassa tahdissa.
Toinen Taiteiden yön upeimmista elämyksistä oli yllättäen tarjolla Fredan torilla. Hurmaavassa Torikahvila Suksiissa soitteli ja lauloi kaksi aikuista apuorkesterinaan joukko lapsia. Soittimia riitti perinteisestä pyykkilaudasta bongo(?)rumpuihin. Meno oli täysin hulvatonta ja riemastuttavaa, pöydät täynnä ja tunnelma kohdillaan. Suksiita voin suositella muutenkin kaikille boheemista ja rennosta meiningistä pitäville. Pulla oli erinomaisen hyvää, ja teelaadut sai valita ja sekoittaa itse.
Tarkemmin kirjoitan vielä viikon sisällä muutamasta melko tuoreesta elämyksestä: viime maanantaina näkemästäni näytelmästä ja ensimmäisestä balettikokemuksestani kaksi viikkoa sitten. Tämän viikon kulttuurikuurin osanen taitaa myös jo olla tiedossani. Myöhemmin luvassa on muun muassa pohdintaa kulttuurin olemuksesta ja määritelmästä ylipäätään sekä asiaa ja ajatuksia tanssista. Monta kirja-aiheista blogausta polttelee myös jo mielessäni, samaten tarina saksalaisesta miniatyyrikaupungista.
Ja hoi, tämän blogin lukija: Jonotitko Heurekaan ruumisnäyttelyyn tai lumouduitko jostakin Taiteiden yönä? Entä onko ideoita siitä, mihin Kulttuurikuurin tulisi tänä syksynä ehdottomasti suunnata?