Vimmainen ja runsas Neon Macbeth sinkoaa ajatuksia ja lukitsee katseella

Ihminen on todella olemassa vain silloin, kun joku katsoo häntä. Tämäntapaisen ajatuksen olen tainnut joskus jostain poimia, ja taitaapa sitä pyöritellä myös helsinkiläinen Ilves-Teatteri uudessa esityksessään.

Neon Macbeth sisältää paljon katseita. Ohjaaja Eero Leichner kertoo käsiohjelmassa osuvasti: ”Neon Macbeth on runsas kolmetuntinen, epä-shakespearilainen esitys, sisällöltään pursuava kokonaisuus, jossa näyttelijä tuijottelee menemään.”

Neon Macbethistä on hankala kirjoittaa juuri siksi, että esitys todella on hyvin runsas ja pursuava. Sitä on vaikea survoa juonenkuvauksiin tai muihin selkeisiin selostuksiin. Sisältöä saattaa olla jopa liikaa. Näyttämöllä lausutaan jatkuvasti hienoja ajatuksia, mutta niitä ei aina oikein ehdi sisäistää saati sulatella. Esityksestä poimii William Shakespearen Macbethistä tuttuja kohtia, mutta ympärillä on rutkasti muutakin. Runsaudessa piilee toisaalta osa teoksen lumosta.

Esityksen yhtenä lähtökohtana on ohjaajan ahdistus länsimaisen kulttuurin nykyisestä tilasta. Saman ahdistuksen jakavat monet ympäri maailmaa, ja tunnistan sen myös itsessäni. Näyttämöilläkin sitä on toki käsitelty aiemmin.

Neon Macbethissä isot teemat limittyvät ja täydentyvät. Tärkeitä kysymyksiä ryöppyää esiin. Kaikesta runsaudesta poimin muun muassa väkivaltaan, vallanhimoon, työn palvomiseen ja ihmisyyden syvimpään olemukseen liittyviä ajatuksia. Esitys läväyttää katsojan kasvoille asioita, joiden ajattelua helposti välttelee. Pakolaisuus, sota, kuolema. Mitä olen tehnyt sen eteen, että tästä maailmasta tulisi parempi paikka? Millainen on hyvä ihminen, millaista hyvä elämä?

Epäkohtien ruotimiseen liittyy aina riskejä. Neon Macbeth on kuitenkin aidosti älykäs, filosofinen ja virkistävän suorasti kriittinen. Se ei sorru tekotaiteellisuuteen, ylemmyydentuntoiseen viisasteluun saati kauniisiin sanoihin vailla sisältöä. Se välttää myös saarnaamisen sudenkuopan, vaikka käykin kurkkimassa sen reunoilla.

Näyttelijät sinkoavat katsomoon ajatuksia kovaan tahtiin, mutta teksti on sujuvaa. Katsoja nappaa, minkä ehtii ja mikä tuntuu itsestä merkitykselliseltä. Ydinajatuksia toistetaan ja syvennetään. Jäin makustelemaan erityisesti lausetta: ”Tässä ajassa on kaikki aika.”

neon macbeth 3
Kuva: Mari Kaakkola

Teos on myös visuaalisesti näyttävä. Yhtenä tehokeinona on valkokankaalle heijastettava videokuva, toisena dramaattinen valaistus tai täysi pimeys. Esitys tapahtuu useassa eri tilassa. Päänäyttämöä hallitsee pitkä mutta matala laatikollinen turvetta, joka ei jää pelkäksi koristeeksi. Ulkona on hyödynnetty hienosti teatteritilan läheistä luontoa, eikä katsojia turhaan kehoteta pukeutumaan säänmukaisesti. Lavastajat ovat luoneet onnistuneesti useita erihenkisiä tiloja.

Neon Macbethissä on jotakin hyvin elokuvallista, mikä näkyy osin näyttelijöiden liikkeissä ja eleissä. Näin esityksessä ehdottomasti yhden elämäni realistisimmista kamppailukohtauksista. Kasperi Hulkkosen ja Roderick Kabangan kohtaus Hevosia ja ihmisiä oli muutenkin vangitseva. Muissa kohtauksissa kiinnitin huomiota myös muun muassa rääväsuisten mielipuolten Rossin ja Lennoxin (Pinja Pieski ja Iida-Sofia Luusua) tapaan liikkua. Puvustus on rohkeaa.

Äänimaailma on kokonaisuudessaan onnistunut ja iskevä. Musiikki tukee vahvasti kunkin kohtauksen tunnelmaa. Esityksessä kuullaan myös muutama laulu näyttelijöiden esittämänä. Harvoin saa kuulla teatterissa yhtä kaunisäänisiä laulajia ja hienoja stemmoja.

neon macbeth 2
Kuva: Mari Kaakkola

Esityksessä pääsee ylipäätään seuraamaan lahjakkaita, valovoimaisia ja rohkeasti heittäytyviä näyttelijöitä. Kohtaukset ovat monesti intensiivisiä ja tunnelma intiimi. On mahdotonta nimetä vain yhtä tai muutamaa näyttelijää, jotka nousisivat rooleissaan yli muiden. Hahmot eivät ole erityisen moniulotteisia, mutta se ei haittaa. Niin monologit kuin isot yhteiskohtaukset osuvat kohdilleen. Nuorten näyttelijöiden eläytyminen johtaa siihen, että katsojakin uppoaa teoksen maailmaan.

Blogin alkuaikoina olisin varmasti kiemurrellut vaivaantuneena penkissäni, jos näyttelijä olisi hakenut suoraa katsekontaktia ja viipynyt siinä. Nyt tuijotin välillä sen verran pitkään takaisin, että vähän rupesi mietityttämään, miten outona näyttelijät minua kulissien takana pitävät. Ujo katsoja selviää siirtämällä katseensa suoraan siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu.

Neon Macbethiä voisi ajatella myös tutkielmana katsojien ja näyttelijöiden vuorovaikutuksesta sekä katseen ja katsomattomuuden voimasta. Fyysisesti eri tilojen välillä liikkumisessa piilee aina vaara siitä, että katsoja tipahtaa pois esityksen maailmasta, mutta ainakaan minulla tätä ongelmaa ei ollut. Siirtymät sujuivat sulavasti ja antoivat sinänsä ihan kaivatunkin mahdollisuuden hetken pohtia kokemaansa.

neon macbeth 1
Kuva: Mari Kaakkola

Tässä vaiheessa arviota lukija saattaa jo ihmetellä, että mitenkäs se Macbeth siis oikeastaan näkyy esityksessä. Aiemmassa blogikirjoituksessani taisin mainostaa meneväni katsomaan nimenomaan uutta versiota Shakespearen klassikkonäytelmästä.

Ohjaaja itse toteaa käsiohjelmassa lopuksi näin: ”PS. Onpa muuten mahtavaa, etten lähtenyt tekemään Shakespearen Macbethiä!” Totta onkin, että jos odottaa Shakespearen Macbethiä, joutunee pettymään. Klassikon tuntemisesta on silti hyötyä, sillä se tarjoaa tarttumapintaa, jonka avulla on helpompi hahmottaa esityksen rakennetta, sanomaa ja hahmoja. Macbeth toimii jonkinlaisena raamina, ponnahduslautana ja innoittajana, ja sitoo myös yhteen historiaa ja nykyaikaa. Shakespearen 1600-luvun alussa kirjoittama tragedia on aiheiltaan ja teemoiltaan yhä ajankohtainen.

Loppuun vielä sananen Ilves-Teatterista. Ilves-Teatteri on harrastajateatteri, joka toimii Helsingin Käpylässä kerrostalon alakerrassa. Sillä ei ole taiteellista johtoa tai muuta palkattua henkilökuntaa, vaan jokainen jäsen saa mahdollisuuden vaikuttaa toimintaan ja toteuttaa itseään. Jäseneksi voi päästä pääsykokeiden kautta seuraavan kerran nyt elo-syyskuun vaihteessa. Ilves-Teatteri on yksi Helsingin kolmesta ylioppilasteatterista, mutta jäsenten ei tarvitse olla ylioppilaita tai edes opiskelijoita.

20170804_185021
Ilves-Teatteri sijaitsee idyllisellä alueella Käpylässä.

Neon Macbeth kannattaa käydä kokemassa varsinkin jos tuntuu, että kesän teatteritarjonta on ollut yllätyksetöntä ja tasaisen varmaa. Raikas ja ravisteleva esitys jää elämyksenä taatusti mieleen. Sen rohkeat elementit jakanevat mielipiteitä, mutta tuskin kukaan jää täysin vaille tuntemuksia. Teos kestäisi useitakin katselukertoja, siitä saisi varmasti aina jotain uutta irti.

Tämän kirjoituksen kommenttiosiossa olisi mukava kuulla jälleen teidän lukijoiden kokemuksia ja ajatuksia. Minulle Ilves-Teatteri on uusi tuttavuus. Millaisia kokemuksia teillä on sen esityksistä? Puhutteleeko Neon Macbethin tematiikka? Heräsikö muita mietteitä? Erityisesti kiinnostaisi tietää, mitä muut Neon Macbethin nähneet tuumaavat esityksestä.

Neon Macbeth Ilves-Teatterissa (Sampsantie 50, Käpylä, Helsinki) to 24.8. asti. Liput 16/10/8 e, teatterilla käy vain käteismaksu. Kesto noin 3 tuntia, yksi väliaika. Varaudu säänmukaisin varustein, osa kohtauksista tapahtuu ulkona. Lavastuksessa käytetään turvetta. Lisätiedot ja lippuvaraukset Ilves-Teatterin kotisivuilta.

Ensi-ilta oli to 3.8.2017. Kävin katsomassa pe 4.8. näytöksen. Kiitokset Ilves-Teatterille vapaalipusta esitykseen! Tämän kirjoituksen pääkuva: Mari Kaakkola.

Esityksen työryhmä:

Ohjaus ja esitysteksti: Eero Leichner
Apulaisohjaaja: Ville Niemi
Koreografia: Laura Faarinen
Lavastus: Aino Johansson
Äänisuunnittelu: Leo Mokkala
Avustava äänisuunnittelija: Jaakko Jäntti
Videosuunnittelu: Santtu Salminen
Valosuunnittelu: Eero Leichner & Eeva Lietonen
Musiikin sovitus: Minne Mäki & Otto Rokka
Valokuvat ja juliste: Mari Kaakkola

Näyttämöllä: Laura Faarinen, Markku Harju, Otto Henriksson, Mona Huczkowski, Kasperi Hulkkonen, Atte Hänninen, Roderick Kabanga, Benjamin Klemettinen, Riikka Koskinen, Iida-Sofia Luusua, Minne Mäki, Pinja Pieski, Anna Reini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s