Harvalla teatterilla on käytössään yhtä veikeää tilaa kuin Vantaan Näyttämöllä. Nykyisin Navethalia-nimellä tunnetussa rakennuksessa Vantaan Jokiniemessä eleli vielä 1980-luvun alussa maatalouden tutkimuskeskuksen lehmiä. Ylisillä puolestaan säilöttiin tonnikaupalla heinää ja olkia. Tutkimuskeskus muutti Jokioisiin, ja vuonna 1987 Vantaan Näyttämö otti tilat käyttöönsä ja rupesi uudistamaan niitä. Nyt navetan ylisillä toimii katettu ja tunnelmallinen 140 katsojan kesäteatteri, ja lämmitetyssä alakerrassa on muun muassa noin 40 katsojan pieni näyttämö.
Vantaan Näyttämö on varsinkin harrastajateatteriksi aktiivinen. Tänä kesänä ylisillä on päässyt katsomaan Viulunsoittajaa katolla, jonka on ohjannut Simo Lappalainen. Vantaan Näyttämön versiota klassikkomusikaalista oli miellyttävää seurata: draaman kaari kantoi hienosti eikä näytelmä jäänyt missään vaiheessa polkemaan paikalleen. Erityisen maininnan ansaitsevat harvinaisen kekseliäät tavat ilmoittaa väliajasta ja saattaa koko esitys loppuun. Harvoin olen kokenut yhtä vaikuttavaa loppua.
Itse tarina on taas surullisen ajankohtainen. Ollaan Venäjällä juutalaisessa Anatevkan pikkukylässä, jossa asukkaat elävät rauhassa perinteitään kunnioittaen. Köyhällä maitokuski Tevyellä ja hänen topakalla vaimollaan Goldella on viisi tytärtä, jotka pitäisi saada hyviin naimisiin. Illan kuluessa seurataankin tytärten aviopuuhia ja ylipäätään kylän monenlaisten, toinen toistaan persoonallisempien asukkaiden elämää. Synkän varjon Anatevkan ylle heittää ympäröivä maailma, jossa vähemmistöjä aletaan vainota ja ahdistaa kohti tuntematonta.
Lavalla nähtiin varsin vaihtelevan tasoista näyttelemistä ja laulamista. Koko työryhmästä välittyi kuitenkin aito tekemisen ilo ja innostuneisuus. Anatevkassa eleli liuta mitä sympaattisimpia ja huvittavimpia hahmoja, joista ei voinut olla pitämättä. Vaikka henkilöitä oli paljon, heidät erotti vaivatta toisistaan. Ihastuin näytelmän lempeään huumoriin, joka välittyi lämpimänä katsomon yläriveille saakka. Seurattavaa oli paljon ja pidin siitä, miten monessa kohtauksessa myös taustalla tapahtui jotakin.
Matti Peltonen oli todella loistava pääroolissa perinteistä kiinni pitävänä isä-Tevyenä. Hän rakensi roolihahmostaan hyvin uskottavan, luonnollisen ja aidosti koskettavan tulkinnan, jossa oli selvästi elämänkokemuksen tuomaa syvyyttä. Tevye nauratti hilpeästi lallatellessaan ja humalassa hoippuessaan, mutta tarjosi hienoja hetkiä myös vakavissa kohtauksissa. Laulut tuntuivat tulevan sydämestä.
Muita lavan tähtiä olivat ainakin minun näkemässäni näytöksessä Satu Eronen (perheenäiti Golde) ja Sanna-Mari Kirjalainen (puhemies eli pariskuntia yhteen johdatteleva Yente). Erosen Golde oli sopivan topakka mutta hyväntahtoinen. Myös Kirjalaisen Yente erottui hyvin edukseen. Laulajana erityisen upea puolestaan oli lyhyesti lavalla piipahtanut Tuija Rantalainen (Fruma-Sarah), joka onkin myös laulujen harjoittaja ja sovittaja sekä kapellimestari esityksissä.
Musiikki on musiikkinäytelmässä ansaitusti ja luonnollisesti isossa roolissa. Esitystä säesti taitava live-orkesteri. Soittajat olivat hyvin hereillä, ja säestivät näytelmää vivahteikkaasti ja taidokkaasti. Heillä oli oma tilansa näyttämön yläpuolella, mikä oli hyvä ratkaisu.
Näytteleminen ja laulaminen on vaativa yhdistelmä. Osa esiintyjistä ei ollut vahvimmillaan soololaulajina, mutta ryhmänä lopputulos oli poikkeuksetta onnistunut. Yleisöä hellittiin moniäänisillä tulkinnoilla, joita oli selvästi harjoiteltu huolellisesti. Nautin paljon varsinkin kappaleesta Nousee päivä, laskee päivä. Viulunsoittajaa minä ja seuralaiseni olisimme mielellämme nähneet lavalla useamminkin, hän jäi aika pieneen rooliin.
Lavastus, puvustus, maskeeraus, valaistus ja äänet olivat onnistuneita. Ylipäätään Vantaan Näyttämön Viulunsoittaja katolla yllätti minut. Aika harvoin harrastajateatteri saa aikaan näin upean näytelmän, joka onnistuu sekä viihdyttämään että koskettamaan. Kolme tuntia meni todella nopeasti. Maalaisromantiikasta pitävänä minua miellytti kovasti myös tunnelmallinen miljöö. Navethalia sijaitsee kävelymatkan päässä niin Tikkurilan kuin Hiekkaharjun asemilta. Olen vantaalaisena asunut suurimman osan elämästäni aivan teatterin lähistöllä, mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi käydä Navethaliassa aiemmin. Tämä käynti ei kuitenkaan varmasti jäänyt ainoaksi!
Seuraavaksi täällä Kulttuurikuurissa sukelletaan oopperan ja baletin maailmaan. Pääsin vierailemaan Oopperatalon kulisseissa seuraamassa, miten Oopperan kummitus -musikaali valmistuu. Juttua on tulossa myös Kummituksen ensi-illasta ja Kaunotar ja hirviö -baletista. Myöhemmin syksyllä pitää sitten palata myös pakopelien maailmaan, ja on tässä jo liuta muitakin menoja suunnitteilla. Vinkkaa tähän perään kommenttina tai sähköpostitse suoraan minulle, jos olisi jokin blogiin sopiva meno mielessä – vielä ei suinkaan ole kalenteri täynnä. Elämyksellistä syksyn alkua kaikille lukijoille!
Vantaan Näyttämö: Viulunsoittaja katolla Navethaliassa (Oraskuja 1) vielä ke 2.9. ja to 3.9. klo 19 sekä la 5.9. klo 17. Liput 25 e, lapset, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet ja opiskelijat 20 e. Kesto noin kolme tuntia. Ensi-ilta oli 13. kesäkuuta, me näimme esityksen elokuun lopussa. Myöhemmin syyskuussa ohjelmistoon palaa Lehmäterapiaa. Lisätiedot Vantaan Näyttämön verkkosivuilta. Teatteritilan historiaa valotetaan lyhyesti teatterin verkkosivuilla, ja Navethalian eri vaiheista on myös paljon kuvia.
Lämpimät kiitokset Vantaan Näyttämölle lipuista! Tämän kirjoituksen pääkuvassa juhlitaan häitä Anatevkassa. Kuva: Vantaan Näyttämö.
KULTTUURIKUURI 