Äkkiä katsomaan! Kesäteatterin ongelmanuoret kapinoivat ronskisti mutta koskettavasti

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on nähty näyttämöillä jo lukemattomina erilaisina versioina. Helsinkiläinen Ylioppilasteatteri iski tästä huolimatta kiinni klassikkoon ja loi siitä oman, nykyaikaan sovitetun esityksensä. Hyvä niin, sillä lopputulos on mieleenpainuva! Näytökset alkavat olla jo lopuillaan, joten kannattaa pitää kiirettä, jos haluat tämän vielä nähdä.

Seitsemän siskoa tutustuttaa katsojan Jukolan nuoren tyttöporukan elämään. Elle, Anna, Gloria ja muut naistenlehdistä nimensä napanneet tytöt hengailevat pienestä pitäen Jukolan baarissa. Heidän vanhemmistaan kukaan ei erityisemmin ole kiinnostunut siitä, mitä oma piltti puuhaa. Tytöt löytävät turvaa ja seuraa toisistaan. Yhdessä he innostuvat kuitenkin myös ryyppämään ja rellestämään. Naisia alentavassa tenniskoulussa lukkari yrittää takoa tyttöjen päähän hienojen neitien eleitä, jotta joukko kelpaisi kosimaan yhteistä ihastustaan Danielia. Pieleen menee.

Epäonnistumisten ja kahnausten päätteeksi tytöt päättävät jättää muun maailman sikseen ja häipyä Impivaaraan, joka tosin kääntyy pian roisisti Pimppivaaraksi. Viinanhuuruiseen elämään tulee pakon edessä hieman ryhtiä, kun pitseriakäynti poikii suuret vahingonkorvaukset. Duuni kutsuu, mutta toisaalta vanhat tavat istuvat tiukassa. Kuulostaako tutulta? Näytelmä tosiaan noudattelee Seitsemän veljeksen rakennetta yllättävän tarkasti.

Tästä videosta voi saada hieman makua Seitsemästä siskosta:

Aivan aluksi kauhistuin seuratessani tyttöjen jutustelua: pitäisikö seuraavat pari tuntia jaksaa tosiaan kuunnella teinihahmojen hihittelyä ja v*tun hokemista? Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä näytelmä ja sen hahmot saivat koko ajan lisää syvyyttä. Ronski kielenkäyttökin tuntui oikeutetulta. Kokonaisuus oli hienosti tragikoominen. Tarkemmin ajatellenhan näytelmän tapahtumat ovat todella surullisia ja karmeita, sillä ne voisivat ikävä kyllä olla lähes suoraan yllättävän monen suomalaisen elämästä. Kohtaukset onnistutaan kuitenkin vetämään niin överiksi, ettei katsomossa voi kuin nauraa. Lisäksi loppu on onnellinen, sillä siskot löytävät sekoilujensa päätteeksi paikkansa maailmasta – kuten Jukolan veljeksetkin alkuperäisteoksessa.

Näyttelijät tekivät kauttaaltaan varsin vahvaa työtä. Siskossakki hitsaantui yhteen joukoksi, josta kuitenkin nousi esiin erilaisia persoonia. Minulle tosin yksikään heistä ei jäänyt erityisen vahvasti mieleen yksilönä. Siskoina olivat käsiohjelman mukaan Inkeri Hyvönen, Lotta Jäppinen, Niina Karppinen, Helinä Kumpulainen, Sandra Lamppu, Miina Penttinen ja Aliisa Rinne.

Toki lavalla nähdään myös miehiä. Robert Katz, Juho Kuusamo, Marius Laiho, Mikko Laine ja Aapo Puusti onnistuivat monissa eri rooleissaan. Erityisesti mieleen jäi Puustin huikea kohtaus Taula-Marina, joka kertoilee tytöille elämänsä parhaista jatkoista. Taula-Mari muuten näkyy yllä olevassa videossa turkikseen ja minimekkoon pukeutuneena.

Kesäteattereissa kuullaan usein lauluja. Harvoin olen nauttinut musiikkinumeroista yhtä paljon kuin nyt Mustikkamaalla. Seitsemässä siskossa kuultiin niin kaunista a cappella -laulantaa kuin Toukolan poikien räppäystä ja jopa beatboxausta. Näyttelijöiden taidot pääsivät hienosti käyttöön! Sanoitukset olivat oikein oivaltavia ja Toukolan räppijäbien eleet sopivan liioteltuja. Muutamat herkät kappaleet puolestaan toivat esitykseen syvyyttä ja vaihtelua. Näytelmää lauluineen oli selvästi harjoiteltu määrätietoisesti ja ajatuksella.

seitsemansiskoa2
Kuvassa: Niina Karppinen, Sandra Lamppu, Aliisa Rinne, Lotta Jäppinen, Inkeri Hyvönen, Helinä Kumpulainen. Kuva: Mitro Härkönen / Ylioppilasteatteri

Myös puvustus ja maskeeraus vakuuttivat. Siskosten tyyleissä leikiteltiin hienosti stereotypioilla eikä näytelmän miehienkään asuja ollut jätetty puolitiehen. Lavastus puolestaan oli sopivan vähäeleistä. Lavasta tuli pienin muutoksin vaikka Impivaaran sauna tai lähipitseria. Kesäteatterin ympäristöä hyödynnettiin oivaltavasti: näyttelijät juoksivat ja painivat estoitta ympäri metsikköä. Monesti sai nauraa sille, mitä varsinaisen kohtauksen taustalla tapahtui. Miten mainio esityspaikka! Mustikkamaan kesäteatteri oli minulle uusi mutta mukava tuttavuus. Katettu katsomo pitänee yleisön kuivana sadekelillä, mutta näyttelijöitä se ei suojaa. Toisaalta näytelmässä ei kyllä kastumatta taida selvitä yksikään hahmoista edes poutasäällä.

Olen monesti harmitellut, miten monissa esityksissä mennään pitkälle, mutta kuitenkin lopulta kainostellaan eikä uskalleta mennä rajojen yli. Seitsemän siskoa on osin siksi niin riemastuttava, että näyttelijät todella heittävät kaiken peliin eivätkä säästele itseään saati yleisöä. Tunteita välittyy ja syntyy. Lopputulos on tuore, aito, koskettava, raikas ja railakas. Kaikkia esityksen ronskius ei välttämättä miellytä. Minusta paljas pinta tai karski kielenkäyttö eivät kuitenkaan tuntuneet missään kohtauksessa päälle liimatuilta ja keinotekoisilta, vaan tarkoituksenmukaisilta ja luonnollisilta.

Näytelmän on sovittanut Aleksis Kiven alkuperäistekstin pohjalta näyttämölle Sirpa Riuttala, Veera Tapper ja työryhmä. Ohjauksesta vastaa Riuttala. Koko työryhmä on tehnyt hienoa työtä, sillä Seitsemän siskoa jättää katsojalle tilaa tulkita ja ajatella. Näytelmällä lienee montakin sanomaa, mutta saarnaamaan siinä ei silti sorruta. Esitys toki kyseenalaistaa ahtaita sukupuolirooleja, mutta minusta se puhuu myös yleisemmin sen puolesta, ettei ketään tulisi yrittää tunkea ennaltamäärättyihin muotteihin. Seitsemän siskoa on lisäksi tarina ystävyydestä, jonnekin kuulumisen tarpeesta, aikuiseksi kasvamisesta sekä oman paikkansa etsimisestä nykymaailmassa. Herättipä se minulla myös ajatuksia siitä, miten kritiikittä Suomessa usein ihannoidaan ylenpalttista juomista ja kännissä sekoilemista.

seitsemansiskoa4
Kuvassa: Helinä Kumpulainen, Niina Karppinen, Sandra Lamppu, Aliisa Rinne, Lotta Jäppinen, Mikko Laine. Kuva: Mitro Härkönen / Ylioppilasteatteri

Suhtautumiseni Jukolan tyttöihin muuttui näytelmän edetessä. Alussa ärsytti, mutta nopeasti aloin tuntea empatiaa heitä kohtaan. Tämä on mielestäni osoitus hahmojen ja tarinan moniulotteisuudesta. Tyttöjen itsetuhoiselle ja myös muita vahingoittavalle käytökselle pystyi löytämään selkeät syyt. Kun lapsi jää käytännössä oman onnensa nojaan, onko ihme, jos lopputulos on jotain Jukolan tyttöjen sekoilun ja syrjäytymisen kaltaista? Kohtalotovereista rakentuu uusi perhe, joka kohtelee jäseniään ajoittain karusti mutta usein lämmöllä.

Seitsemän siskoa muistutti, miksi olen tämän blogin perustanut. Esitys tarjosi juuri sitä, mitä teatterista ja muista kulttuuririennoista haen: tunteita herättävän elämyksen. Toivottavasti tämä näytelmä saa vielä lisäesityksiä.

Jos olet käynyt katsomassa Seitsemän siskoa -esityksen, olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteesi vaikka kommenttina tämän kirjoituksen alle. Seuraavaksi Kulttuurikuurissa tulee muuten vielä lisää kesäteatteria, kävin nimittäin juuri Suomenlinnassa. Elokuulle on sovittu toki jo muitakin kulttuuririentoja, mutta niistä lisää myöhemmin.

Ylioppilasteatterin Seitsemän siskoa – ”Ja sitten me ryypättiin” Mustikkamaan kesäteatterissa pe 14.8. asti. Näytöksiin pystyi ainakin to 6.8. varaamaan vain jonotuspaikan siltä varalta, että joku ei saavukaan paikalle. Liput 15/10 euroa. Lisätiedot Ylioppilasteatterin verkkosivuilta.

Olin katsomassa 4.8. esitystä. Kiitos Ylioppilasteatterille vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Niina Karppinen, Sandra Lamppu, Helinä Kumpulainen, Aliisa Rinne ja Lotta Jäppinen. Kuva: Mitro Härkönen / Ylioppilasteatteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s