Kuinka eri tavalla voikaan esityksen nähdä? Kulttuurikuurin Meri ja Etiäinen-blogin Eero kävivät osallistavan White Beauty -esityksen ensi-illassa Korjaamolla. Päätimme myös julkaista vuoropuhelumme näkyväksi kaikelle yhteispohjoismaalaiselle kansalle. MIKÄLI AIOT MENNÄ KATSOMAAN ESITYSTÄ, KANNATTANEE LUKEA DIALOGIMME MIELUUMMIN JÄLKIKÄTEEN SPOILAUSVAARAN TAKIA!
Mellanmjölk Productionsin kuvaus esityksestä: ”White Beauty on pohjoismaisena yhteistyönä toteutettu esitys, joka käsittelee radikalisoitumista skandinaavisilla mausteilla höystettynä. Esitys loihtii yleisön eteen nostalgisen Skandinavian, jossa voimme kohottaa maljan yhdessäololle. White Beauty sukeltaa sisälle traditioihin ja siihen tunnekylläiseen retoriikkaan ja kuvastoon, joka vaikuttaa radikalisaation taustalla. Se tuo näkyväksi radikalisaation mahdollistavia rakenteita. Esityksessä juhlitaan, pelataan pelejä ja nautitaan yhdessäolossa.”
Eero:
Saitko, Meri, mitä esittelytekstin perusteella odotit?
Meri:
Täytyy sanoa, että sain hyvin erilaisen elämyksen kuin mitä ajattelin saavani. En millään osannut odottaa mitään näin pysäyttävää ryhmältä, jonka nimi on kevytmaidon lempeästi Mellanmjölk Productions ja jonka esityskuvissa hymyilee ihmisiä perinteisiin pohjoismaisiin asuihin pukeutuneina.
Eero:
Toki kun radikalisoitumisesta puhutaan, niin ajattelin että eiköhän siellä sitten haastetakin näitä kansallispukujen ja tanhujen traditioita. Mutta millä tavalla he yllättivät! Esitystilassa, aivan katsojien silmien alla esiintyjät ensin kansantanssivat, sitten ”kreisibailasivat”, ja sitten aloittivat alistamisleikit. Mikä kohta jäi erityisesti sinun mieleesi?
Meri:
Minusta esityksessä ei ollut mitään yksittäistä kohtaa, joka olisi välttämättä noussut yli muiden. Alussa kohtaukset olivat aika viipyileviä. Perinteisiin tansseihin ja toisaalta juuri siihen krebaukseen käytettiin aikaa. Sinänsä harmittomat biletoilailut kääntyivät nöyryyttämiseen ja käskyttämiseen puolihuomaamattomasti. Niinhän varmaan tosielämässäkin rajat häilyvät ja välillä on vaikea hahmottaa, milloin jokin on vielä ok ja milloin ei. Esityksen otettua yhä rajumpia käänteitä sitä rupesi miettimään, milloin ei enää naurata ja lopulta huomasi, että ei ainakaan tässä vaiheessa.
Yksi hahmo oli minusta erityisen kiinnostava. Hän nauroi läpi kohtauksen, jossa häneltä tivattiin ja hänestä kerrottiin hyvin yksityisiä asioita ja hän joutui lopulta väkivallan uhriksi. Esiintyjän oman minuuden ja roolihahmon suhde oli muuten ylipäätään tässä esityksessä hyvin mielenkiintoinen.
Eero:
Minustakin se naurukohtaus oli kiinnostava – esiintyjä oli selkeästi henkisesti kovilla siinä kohtauksessa. Oli tosiaan irvokasta, että yleisöä villiinnytettiin taputtamaan yhä hurjemmille tempuille, kunnes tajusi, etten halua olla kannustamassa enkä ehkä näkemässäkään tätä. Esityksen aikana ympyrässä istuneiden katsojien kesken kiertäneet viinapullot saivat oloni hiukan heikoksi ja teki pahaa katsoa, kun esiintyjät pyörivät villisti päätään sekoittaen.
Esiintyjät eivät voineet paeta roolinsa taakse, vaan he olivat paljaasti näkyvillä, aivan yhtä riisuttuina kuin lavakin. En ole myöskään koskaan ollut näin lähellä esiintyjää aiemmin, kuin alun tanssijaksossa, jossa esiintyjät hakivat katsojia tanssiin. Samalla esittelimme itsemme heille ja he meille, joten katsojana jouduin myöskin avautumaan. En voinut siis piiloutua katsojuuden taakse enää niin helposti. Oliko tilanne painostava sinulle?
Meri:
Esitys oli enimmäkseen lempeästi osallistava. Varsinkin alussa sitä tuudittautui iloiseen pohjoismaiseen yhteistunnelmaan, kun tango soi ja suussa maistui maito tai kauramaito.
Eero:
Joo, kansankodin aurinko se siellä paisteli kirkkaana lounaasta. Mutta kauramaidot taisivat mennä monilta väärään kurkkuun!
Meri:
Loppupuoli oli kieltämättä ahdistavakin, mutta hyvä niin. Se toi hienosti esiin sen, kuinka näiltä asioilta ei saisi tosielämässäkään sulkea silmiään, jos näin kulunut kielikuva sallitaan. Tapahtumien kärjistyessä epämukavaa oloa lisäsi se, että valaistus paljastaa yleisön reaktiot toisilleen ja esiintyjille. Ei siis voi etäännyttää itseään ja kadota pimeän suojiin.
Eero:
Mitkä ovat ”nämä asiat” joihin viittaat? Mistä esitys kertoi?
Meri:
Minusta teosta voi tulkita usealla eri tasolla. Ensinnäkin tapahtumat voi ajatella konkreettisesti niin, että radikalistit aivopesevät pikkuhiljaa tavallisia ihmisiä puolelleen ja saavat heidät lopulta tekemään mitä vain. Olen muuten nähnyt teatterissa vuosien varrella alastomuutta moneen kertaan, mutta tässä esityksessä sillä oli erilainen funktio kuin monesti muuten, ja hämmennyin todella. Loppupuolen kohtaukset olivat varmasti pysäyttäviä. Ehkä joillekin jopa liikaa? Minusta mitään ei silti tehty vain shokeeraamisen vuoksi.
Toisaalta tapahtumat voi nähdä myös abstraktimpana kuvauksena yhteiskunnan toiminnasta: Kuinka vaarallista on, jos ihminen saa hyväksyntää ja kokee onnistuvansa vain sellaisissa piireissä, joihin kenenkään ei tulisi päätyä. Näin yleistäen sanoen kaikkihan haluavat olla hyväksyttyjä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Miten radikalisaatio saa mielessämme turhan usein vieraaseen kulttuuriin liittyvät kasvot, vaikka sitä on meillä täällä ihan kotikutoisestikin.
Eero:
Jaan tulkintasi radikalistien vaikutuksesta valtavirtakulttuuriin. Esityksessä oli yhdelle hahmolle erityisesti osoitettu tämä villitsijän rooli, ja hän piiskasi sekä esiintyjiä että yleisöä yhä äärimmäisempiin toimiin. Kyllä sen näki yleisöstä, että joillekin tapahtumat olivat ”liikaa” ja heidät yllätettiin. Tämä on mielestäni kuitenkin lähinnä hyvä asia, sillä esitys sai varmasti debattia liikkeelle.
Minä en oikein hahmottanut kokonaisviestiä. ”White Beauty” esityksen nimenä viittaa mielestäni erityisesti rasismiin. Jos tarkoitus oli vetää yhtäläismerkkejä kehollisen alistamisen ja yhteiskunnan eri luokkien tai ihmisryhmien välillä tapahtuvalle valtapelille, vertaus ontuu. SM-leikit ovat hyvin tietoisesti sovittu osapuolten kesken. Molemmat nauttivat roolistaan ja ovat siinä omasta tahdostaan. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on nimenomaan tiedostamatonta, hiljaista ja näkymätöntä – ja juuri rakenteisiin kätkeytyessään vaarallista.
Radikalismi pohjoismaissa taustalähtökohtana on temaattisesti laaja ilmiökenttä. Yhteistäkin kulttuureista löytyy, se tuli selväksi, mutta se ”toiseus” jota tässä alistetaan jäi mielestäni nimettömäksi, osoitteettomaksi. Eli esitys oli itselleni toimiva tutkielma katsomisen ja koskemisen dynamiikasta ja yleisön ja esiintyjien suhteista. Yksi esityksen herättämistä tunteista oli nöyryytys ja häpeä. Häpeä nähdyksi ja kosketetuksi tulemisesta yleisössä. Häpeä alastomuudesta. Häpeä alistavista toimista. Mutta kuka meidän yhteiskunnassamme siitä kärsii? Tähän voi heittää mitä tahansa, mutta esitys ei sitä määritellyt. Se jäi liian avoimeksi itselleni.
Meri:
Minä taas näin esityksen erityisesti esimerkkinä siitä, miten ihmisen tarvetta kuulua johonkin ja tulla hyväksytyksi voi myös käyttää rajusti väärin. Nimi kieltämättä vie ajatukset rasismiin. Merkittävämpää minusta kuitenkin oli se, miten esityksessä näytettiin, kuinka yksilöt voi kääntää toisiaan vastaan riippumatta kansalaisuudesta tai ihonväristä tai vastaavasta.
Eero:
Ei lavalla ollut eri ihovärejä tai alakulttuureja minusta ajatuksen tasolla saati kirjaimellisesti… toki katsoja voi liittää nämä mielikuvat, mutta esitys ei niihin viitannut mielestäni puolella sanallakaan. Vai missä yksilöt käännettiin toisiaan vastaan muualla kuin grebauksessa?
Meri:
Yksilöhän aivopestiin muun muassa läimimään toista yksilöä. Tai ei siinä vaiheessa enää kauheasti tarvinnut aivopesua, kun aiempiin temppuihin oli yleisökin kannustanut. Riitti, kun pääagitaattori kehotti tai pikemminkin käski läimäisemään. Ehkä alastomuus ja nöyryytys kuvasivatkin kirjaimellisesti sitä, miten syvästi ihminen radikalisoituu – kuinka siitä tulee koko persoona ja olemus, ei olekaan enää muuta?
Eero:
Tämä juuri on se juttu: he eivät mielestäni olleet toisiaan vastaan, vaan toimivat etukäteen sovituin roolein. Jos he olisivat olleet, se läimitty olisi puolustautunut ja lyönyt takaisin tai pyytänyt armoa. Silloin kyse olisi ollut taistelusta, marxilaisittain sanottuna luokkataistelusta, jonka olisin ymmärtänyt. Nyt kyse oli rooleista, jotka osallistujat ottivat tietoisesti: yksi alistaa, toinen orjuutta, kolmas agitoi. Se oli kiehtovaa, mutta ei kertonut minulle mitään yhteiskunnallisesta dynamiikasta sillä viittauksen kohteita ei ollut määritelty. Jos tämä oli kuvaus yhteiskunnallisesta tilasta, silloin sanoma oli mielestäni se, että alistetut haluavat alistua. Ja siihen en halua uskoa.
Meri:
Hmm, pitääpä pohdiskella tätä vielä. Itse ehkä ajattelin uhrin olevan passiivinen siksi, ettei hän pystynyt tekemään muuta. Esimerkiksi niin kuin viranomaiset eivät aina kykene estämään väkivallan tekoja, vaikka kuinka yrittäisivät.
Loppusanoinani voisin sanoa, että kaikki esiintyjät olivat mielestäni erittäin hyviä, ja White Beauty jää varmasti katsojille muistiin. Tämä taitaa olla sellaisia esityksiä, joiden jälkikaiut seuraavat pitkälle salin ulkopuolelle arjen keskellä mieleen pulpahtavina ajatuksina. Mielenkiintoinen ja hätkähdyttävä esitys.
Eero:
Kyllä, mieleenpainuvaa, jopa kirjaimellisesti koskettavaa esiintymistä!
Mellanmjölk Productions: White Beauty Korjaamolla Helsingissä vielä la 30.9. klo 19 ja su 1.10. klo 15. Kesto noin 75 min. Esityksen kielet: englanti, suomi, ruotsi, norja. Suositellaan yli 15-vuotiaille. Normaalilippu 20 e; opiskelijat, työttömät, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet, alle 18-vuotiaat ja eläkeläiset 14 e, korjaamolaislippu 18 e. Lisätiedot Korjaamon verkkosivuilta. Tsekkaa myös Mellanmjölk Productionsin Facebook-sivu.
Ensi-ilta oli 29.9.2017. Kiitos Mellanmjölk Productionsille ja Korjaamolle kutsuvieraslipuista esitykseen!
Esitystiedot:
Mellanmjölk Productions: Tanja Turpeinen, Daniel Klingen Borg, Mikko Niemistö, Silja Kauppinen, Sara Guldmyr, Riikka Niemistö ja Moa Asklöf Prescott
Valosuunnittelu: Teo Lanerva
Visuaalinen ilme: Silja Kauppinen ja Sara Guldmyr
Mentorit: Anni Klein ja Tormod Carlsen
Tuotanto: Tanja Turpeinen ja Daniel Klingen Borg
White Beauty on yhteistyötuotanto Korjaamo Teatterin ja BIT Teatergarasjenin kanssa. Korjaamon ensi-illan jälkeen White Beauty esitetään 28.10.2017 Bergenissä Norjassa BIT Teatergarasjen järjestämillä METEOR-festivaaleilla.
Esitystä on tukenut Pohjoismainen kulttuuripiste, Pohjoismainen kulttuurirahasto, Arts Council Norway, Uudenmaan Kulttuurirahasto, Fritt Ord, Norsk Skuespillerforbund, Helsingin Kaupunki, Korjaamo Teatteri, BIT Teatergarasjen, c.off residenssikeskus ja DYNAMO residenssikeskus.
KULTTUURIKUURI 
No huhhuh, mitäs tässä nyt sitten sanoisi. Kuulostaa hurjalta ja mielenkiintoiselta, mutta samalla sellaiselta että mulla ei just nyt ole palikoita tämän käsittelyyn. Itse asiassa tuli jo tästä teidän dialogista aika ahdistunut olo, kuvaatte tosi hyvin tuota omien fiilisten muuttumista esityksen edetessä. Täytyy tosin myöntää etten ihan saanut kiinni, mistä tässä lopulta oli kyse, mutta eipä se tainnut niin ilmeistä ollakaan. 🙂
TykkääTykkää
Hei Linnea! Kiitos taas kommentoinnista. 🙂 Minäkin jäin miettimään, että bloggauksesta ei tosiaan varmaan ihan selviä, mistä oli kyse, mutta eipä Eero ja minä taidettu itsekään olla siitä varmoja saati yksimielisiä. Hyvin monitulkintainen teos. Ja kieltämättä katsojalle haastava, ei sovi kaikkiin fiiliksiin ja tilanteisiin.
TykkääTykkää