Lukemista lomalle: elämäni itkettävin romaani ja muita yllättäviä vinkkejä nuorten hyllystä

Harva aikuinen varmaan tarttuu vapaaehtoisesti kirjaan, joka on luokiteltu nuortenromaaniksi. Yksi suurimmista kirjallisista oivalluksistani alkuvuonna on ollut se, että kolmekymppinenkin voi nauttia ensisijaisesti teineille kirjoitetuista teoksista. Välillä on ihanaa unohtaa tosimaailman murheet ja uppoutua vaikkapa yliluonnolliseen romantiikkaan. Luin yliopiston kurssia varten vinon pinon nuortenromaaneja. Tässä suosikkini: The Fault in Our Stars (Tähtiin kirjoitettu virhe). Jo tämän … Jatka lukemista Lukemista lomalle: elämäni itkettävin romaani ja muita yllättäviä vinkkejä nuorten hyllystä

Kulttuurikuuri tapasi Emmi Itärannan: Näin kirjailija kertoo työstään

Englannissa asuva suomalaiskirjailija Emmi Itäranta on nyt lokakuussa käymässä Suomessa. Sain tavata hänet kasvotusten ja haastatella häntä lehtijuttuun. Mielenkiintoista materiaalia jäi niin paljon yli, että päätin koostaa erillisen kirjoituksen myös tänne blogiin. Itärannan vuonna 2012 ilmestynyt esikoisteos Teemestarin kirja on kerännyt palkintoja ja ylistävää kritiikkiä ympäri maailmaa. Kun hän myi kirjansa englanninkieliset oikeudet, solmi hän … Jatka lukemista Kulttuurikuuri tapasi Emmi Itärannan: Näin kirjailija kertoo työstään