Haltialan kesäteatterin vauhdikkaassa komediassa muotoillaan miestä uusiksi

Mies on ollut viime aikoina suosittu aihe kotimaisessa teatterissa. Kaksilahkeisten elämää puitiin syksyllä useammassakin näytelmässä. Nyt kesällä mieheyden ytimeen sukeltaa myös uusi, tänä vuonna toimintansa aloittanut kesäteatteri, joka toimii idyllisellä Haltialan tilalla Pohjois-Helsingissä.

Haltialan kesäteatteri lähestyy miestä uhanalaisena lajina, kuten Uhanalainen mies -näytelmän nimikin paljastaa. Lähtökohtana on se, että Y-kromosomilliset miehet ovat häviämässä maapallolta seuraavien viiden miljoonan vuoden aikana. Siksipä monenmoisia nimikkeitä kantava miesmuotoilija Karjalainen lähtee pelastamaan lajia ja koulimaan yhdestä yksilöstä valioyksilöä. Yleisö pääsee seuraamaan niin luentoa kuin monenmoisia koettelemuksiakin.

Lavalle nousevat Niko Karjalainen ja Tomi Turunen, jotka molemmat näyttelevät päätöikseen Kokkolan kaupunginteatterissa. Näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut Antti Hanhisuanto, Haltialan kesäteatterin perustaja. Teatterin kotisivuilla esitystä kuvataan muun muassa näin: ”Uhanalainen mies on absurdi komedia omista peloista ja toiveista paremmasta. Mitä jos sinä olisit viimeinen mies maapallolla?”

uh-kuva1
Vasemmalla miesmuotoilija (Niko Karjalainen), vasemmalla muotoiltava mies (Tomi Turunen). Kuva: Antti Hanhisuanto

Uhanalainen mies on täysin teatterin omaa tuotantoa. Kiva, että kesälläkin pääsee näkemään uusien näytelmien kantaesityksiä! (Vaikka klassikoillekin on paikkansa, niin kuin tässä lienee pakko lisätä.) Uhanalainen mies on vauhdikas, ihastuttavan absurdi pyöritys, jossa voi tapahtua mitä vain. Varsinkin kesäteatteriin sopii mainiosti sen keveys, vaikka pinnan alla väreilevät myös vakavammat sävyt. Outousaste säilynee kaikille satunnaisillekin teatterikävijöille riittävän pienenä, ja huumoria piisaa montaa eri sorttia.

Ammattinäyttelijöiden ammattitaitoon voi luottaa. Tässä suvereenissa kahden miehen show’ssa todella mennään eikä meinata. Karjalainen johdattelee miesmuotoilijana sekä yleisön että kestohämmennyksen tilaan joutuneen perusmiehen (Turunen) kohtauksesta toiseen. Asut ja lavasteet ovat sopivan omituisia ja hauskoja myös.

Miinuksia ei esityksestä listaan liiemmin kerry. Paikoin pyöritään liikaa kliseiden ympärillä, ja jotkin arvovalinnat tuntuvat ehkä vähän turhan osoittelevilta. Naisista tulee kuva melkoisina pirttihirmuina, mutta toisaalta kärjistykset ovat komediassa paikallaan. Lisäksi tässä sopassa aineksia on niin paljon, ettei mitään ehdi sisäistää erityisen vahvasti. Siksi esityksen sanoma jää helposti hieman epämääräiseksi, mikä ei toisaalta erityisemmin haittaa. Avecin kanssa voi sitten jutella Uhanalaisen miehen innoittamana parisuhteista sekä miehen ja naisen elämästä tai vaikka kinastel… siis vertailla, mistä kummankin mielestä koko show’ssa lopulta olikaan kyse. Viihdyttävä esitys ainakin on, ja pohjavire inhimillinen.

uh-kuva2
Kuva: Antti Hanhisuanto

Helsingin kaupungin omistama Haltialan maatila on hieno paikka kesäteatterille. Siellä voi ennen esitystä katsella vaikkapa moniväristen possujen, lampaiden, kanojen ja muiden eläinten puuhia. Haltialaan pääsee busseilla ainakin keskustasta ja kauppakeskus Jumbon suunnasta melko lähelle. Kävelymatka taittuu kauniissa maalaismaisemissa osin joenvartta pitkin. Parkkipaikkojakin ilmeisesti riittää, jos haluaa autoa käyttää.

Esitykset pidetään tunnelmallisella vintillä katon ja seinien suojassa, joten kukaan ei kastu edes rankkasateella. Toisaalta lämpötila nousee lampolan ylisillä aika korkealle. Näyttämöllä hiki virtaa, eikä katsomossakaan tarvitse palella.

Iltaesitys alkaa jo klo 18 ja kestää reilun tunnin, joten kotiin pääsee halutessaan ajoissa. Toisaalta Haltialassa on kahvila-ravintola, jossa voi jatkaa iltaa pidempäänkin.

IMG_20180703_173613__01
Kuva: Antti Hanhisuanto

Haltialan kesäteatteri on todella sympaattinen ja tervetullut lisäys pääkaupunkiseudun kesäteatterien joukkoon. Saman työryhmän toinen produktio tänä vuonna on lastennäytelmä Jori & Beiron – Me päätämme itse!, jonka esitykset jatkuvat maanantaihin 23.7. asti.

Kulttuurikuuri on täten palannut tauoltaan. Seuraavaksi on tulossa juttua Teatteri Tuikkeen ulkoilmaproduktiosta Kolme pientä porsasta.

Uhanalainen mies Haltialan kesäteatterissa (Laamannintie 17, Helsinki) 22.7. asti. Peruslippu 24 e, opiskelijat ja eläkeläiset 18 e. Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa. Lisätiedot Haltialan kesäteatterin kotisivuilta. Tsekkaa myös kesäteatterin Facebook-sivu.

Kävin avecin kanssa katsomassa esityksen ensi-illassa to 5.7.2018. Kiitokset Haltialan kesäteatterille vapaalipuista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s