Kulttuurivuosi 2016 käynnistyi vaikuttavasti, kun kävin katsomassa Kansallisteatterin Tabun. Esitys tuntuu hämmentäneen kulttuurikriitikon toisensa jälkeen. Vaikka olin vilkaissut otsikoita ja arvioita, päädyin katsomoon tietämättä, mitä odottaa. En ole lukenut Timo K. Mukan romaania Tabu, mutta arvioiden perusteella kirjan tunteminen ei liiemmin auta näytelmän tulkitsemisessa.
Ylipäätään Kristian Smedsin Tabuun tuskin voi valmistautua etukäteen muuten kuin menemällä teatteriin avoimin mielin. Esityksen alaotsikko on Ihmisen ääni. Sen perusteella odotin dialogia tai edes monologia. Mitä vielä! Näyttelijät eivät sano sanaakaan. Kuulemme vain lyhyen tekstin ilmeisesti nauhalta.
Erikoinen elämys alkaa täydestä pimeydestä ja myös loppuu siihen. Mustaa kestää niin pitkään, että jouduin räpyttelemään silmiäni vain tarkistaakseni, että ne ovat yhä auki. On toisaalta tavattoman rentouttavaa vain keskittyä kuuntelemaan musiikkia. Aistin muun yleisön ympärilläni, mutta en pysty näkemään heitä. En pysty ylipäätään näkemään yhtään mitään, mikä on erittäin hämmentävää.
Puolentoista tunnin ajan sitä on muutenkin aivan toisessa todellisuudessa. Esitys nojaa ihastuttavan ja ammattitaitoisen Seela Sellan erittäin vahvaan läsnäoloon lavalla. Hänen hahmonsa on täynnä ristiriitoja. Punaiset kynnet kulkemassa miehen iholla, nainen suojapuvussa keskellä hitsauskipinöitä. Vahvaa ja haurasta samanaikaisesti. Kynttilänvaloa, ampumista. Yleisö pidättää henkeään. Näyttämöllä pyörii mielipuolinen sirkus kuin elämä itse. Näkökulma on samaan aikaan yleismaailmallinen ja täysin yksilöllinen.
Tero Jartti rakentaa omasta hahmostaan yhtälailla moniulotteisen ja mielikuvitusta kutkuttavan kuin Sellakin. Katsomossa ei ikinä tiedä, mitä seuraavaksi on luvassa. Väkivaltaa, erotiikkaa, pohdintaa elämän perustavista kysymyksistä. Uskonnollista kuvastoa, viittauksia sinne ja tänne. Näyttämölle rakentuu toinen toistaan upeampia kuvia. En ole ehkä koskaan nähnyt yhtä vaikuttavaa valaistusta (valosuunnittelusta kunnia kuuluu Teemu Nurmelinille). Ylipäätään Tabu on visuaalisesti kerrassaan huikea. Pekka Kuusiston musiikki istuu kokonaisuuteen täydellisesti.
Tuntuu, etten voi kirjoittaa Tabusta lähes mitään. Esitys jätti hyvällä tavalla sanattomaksi, ja sanattomuus jatkuu yhä viikkoja esityksen jälkeen. Tuntuu, että sanoilla paljastaisin liikaa ja ohjaisin katsojaa kenties vääriin suuntiin. En oikein itsekään tiedä, miten kaiken tulkitsisin. Tämä teos kuuluu kokea, aistia ja tulkita itse.
Kulttuurikuuri palaa nyt reilun kuukauden mittaiseksi venähtäneeltä tauolta. Tervetuloa mukaan ihmettelemään kulttuurimenoja myös tänä vuonna!
Tabu – Ihmisen ääni Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä vielä su 6.3. ja 13.3. klo 15. Kesto noin 100 minuuttia, ei väliaikaa. Liput 22–48 e, brunssilippu 48–67 e. Lisätiedot Kansallisteatterin kotisivuilta.
Kävimme katsomassa Tabun su 3.1.2016 esityksen. Lämmin kiitos Kansallisteatterille vapaalipuista! Kirjoituksen pääkuvassa Tero Jartti ja Seela Sella. Kuva: Ulla Jokisalo / Kansallisteatteri.
KULTTUURIKUURI 
Oli kyllä aikamoinen esitys, samaa mieltä! Ja sanattomaksi vetää. Sellalla on uskomaton lavapersoona ja niin on kyllä Jartillakin, siinä on erikoinen näyttelijä.
Minä lainasin tämän myötä kirjastosta Tabun, en ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta todennäköisesti siinä käy niin että ei aukea sen enempää. Ehkä se ei haittaa. Ja olenpahan sitten lukenut toisenkin Mukan teoksen.
TykkääTykkää
Hei Linnea! Kävinkin juuri lukemassa ja kommentoimassa sun tekemääsi arviota Tabusta, ennen kuin huomasin, että olet jättänyt tänne kommentin. Kiitos kommentista! Seela Sellasta olen aina pitänyt. Jartti taisi olla uusi tuttavuus, mutta teki vaikutuksen.
Tabu voisi olla ihan mielenkiintoinen kirjanakin. Luin siitä juonikuvauksen ja vaikutti lupaavalta. Odottelen arviotasi. 😉
TykkääTykkää