K-18-kauhutalossa mielipuolinen teurastaja hyökkäsi kohti ja naamioituneet miehet sitoivat kiinni tuoliin

Kuoleman kalpea, teurastajan asuun pukeutunut mies virnuilee mielipuolisesti ja houkuttelee: ”Tule tänne, tule.” Mies roikottaa vahvoja metalliketjuja, essu on veriroiskeiden peitossa. Kylmiön avoimesta ovesta leijuu omituinen ja epämiellyttävä haju, jonka yhdistän heti johonkin, jota en halua nähdä. Päässä jyskyttää ajatus siitä, että mitä jos joku ihan oikeasti väkivaltainen kahjo on ujuttautunut tänne. Mies houkuttelee minua edelleen lähemmäksi.

Varoen astun kylmiön kynnykselle ja näen, mistä lemu tulee. Hirvi on näköjään kohdannut loppunsa ja päätynyt kappaleiksi. Yök. Teurastaja kysyy yhä oudosti myhäillen, haluanko koskea hirven irtonaiseen jalkaan. ”Onko pakko?” kuiskaan. Hivutan kättäni hitaasti lähemmäs. Ennen kuin sormeni ehtivät hipaista sorkkaa, teurastaja hyökkää minua kohti. Säntään pakoon.

Tämä oli yksi karmivimmista kohdista aikuisten kauhutalossa, joka aukesi hylättyyn hotelli Vuorantaan vain yhden päivän ajaksi pyhäinpäivänä. After Darkin liput myytiin loppuun nopeasti. Suomessa konsepti on vielä tuntematon, mutta esimerkiksi Amerikassa aikuisten kauhutalot ovat jo nousseet suosioon. Jostain syystä niitä verrataan mediassa usein pakohuonepeleihin. Ainakin Suomen pakopeleissä pääpaino on kuitenkin selvästi aivojumpalla, eikä näyttelijöitä ole laajalti ollut ainakaan vielä mukana.

After Darkin ideana puolestaan oli tarjota tunteita herättävä ja mieleenjäävä elämys taitavien näyttelijöiden, tarkasti laadittujen kohtausten ja tunnelmaltaan osuvien puitteiden avulla. Eteenpäin päästäkseen ei tarvinnut ratkoa arvoituksia, sen kun seurasi ohjeita vain. Ulkomailla kauhutaloon voi päästä joukkona, mutta After Darkissa jokainen osallistuja joutui kulkemaan yksin. Mutta kuinka kaikki alkoikaan? Palataan lauantai-iltapäivään Helsingin Vuosaaressa.

Soitan hylätyn hotelli Vuorannan ovikelloa. Muita median edustajia ja bloggaajia on jo kadonnut rakennuksen uumeniin yksi kerrallaan. Hetken odottelun jälkeen oven tulee avaamaan elävän kuolleen oloinen, vakava työntekijä. Pian huomaan, että koko henkilökunta vaikuttaa yhtä kalvakalta ja ilmeettömältä. Respassa vastaanottovirkailija laittaa minut allekirjoittamaan vastuuvapauslomakkeen ja käymään läpi säännöt. Puhua ei saa, kuiskata ja kirkua kyllä. Jos sanon turvasanan, show loppuu ja pääsen heti ulos. Annan takkini ja laukkuni pois ja osoitan muistavani turvasanan. Oven avannut nainen tuntuu tulevan oudon lähelle. Tunnelma on kutkuttavan vinksahtanut.

Minut ohjataan alakerran baariin. Omituinen musiikki raikaa, vanha kuvaputkitelkkari näyttää lumisadetta. Näen muutaman tutun asiakkaan. Yksi kerrallaan heitä johdatetaan pois. Hetken odottelun jälkeen baarimikko tulee kuiskaamaan minunkin korvaani tarinan hotellissa kadonneesta tytöstä ja soittorasiasta. Nousen.

Sitten alkaakin kierroksen adrenaliinihuuruinen osuus läpi kauhuelokuvista tuttujen kohtausten. Heti ensimmäisenä kohtaan jo mainitsemani teurastajan ja harkitsen turvasanan käyttöä. Teurastajan jälkeen vastaan tulee puolestaan huumehöyryinen ja kovasuinen nainen, joka käy kunnolla kiinni ja vaatii kaivamaan roskiksesta jotain. Nappaan roskakorista nuken pään käteeni, mutta se ei naista lepytä. Raivarien saattamana otan taas jalat alle. Mustat hahmot viittovat tarvittaessa tietä hämärästä tilasta toiseen – tai käyvät käsiksi, jos pääsevät lähelle.

Keittiössä minut suljetaan pimeään tilaan ja ympäriltä alkaa kuulua outoa möykkää. Ovi aukeaa. Pakenen jälleen. Seuraavaksi joudun konttamaan loputtoman pitkään ja matalaan tunneliin. Haparoin varovasti eteenpäin pilkkopimeässä. Tunnen sormissani niin hirventaljan kuin jotain märkää ja ällöttävää. Sydämeni hakkaa. Toistelen itselleni rauhoittavasti, ettei ole mitään hätää. Tunnelin katosta työntyy kourivia käsiä. Totean, että on parasta vain lisätä vauhtia ja antaa tulla, mitä tulee. Pimeys muuttuu hämäräksi, märkä ja ällöttävä paljastuu onneksi vain ulkoa kannetuiksi puiden lehdiksi.

Hengähdystaukoa on turha odottaa. Vastaan juoksee hätääntynyt nainen. Ennen kuin huomaankaan, kaksi klovninaamareihin ja maastopukuihin pukeutunutta rotevaa miestä on raahannut minut kainaloista pieneen huoneeseen, sitonut ranteista kiinni tuoliin ja pistänyt kangassäkin päähäni. Huoneessa alkaa kuulua pahoinpitelyn ääniä. Toinen kaappaajista tiukkaa sanojaan säästelemättä minulta, missä ”se” on.

Yllätyksekseni huomaan vapisevani ja kuiskaan sanat, joita uskon miesten haluavan kuulla. Kaikki tapahtuu taas hurjan nopeasti, ja yksityiskohdat jäävät tunneryöpyn alle. Pian olen taas ryntäämässä tilasta toiseen. Tulen hämärään huoneeseen, jonka keskellä on valaistu sänky. Istun sängylle. Jostain huoneen nurkasta viereeni tulee kauhuleffoista tutun näköinen tyttö hiukset kasvoilla roikkuen. Tyttö alkaa huutaa minulle syytöksiään ja käy kiinni. Pakenen viimeistä kertaa. Ulko-oven takana minua odottaa tavallisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Selvisin!

Huh huh. Täytyy sanoa, että After Dark todella yllätti. Meitä osallistujia varoitettiin etukäteen siitä, että meihin saatetaan koskea. Piti myös varautua muun muassa ryömimiseen, vaatteiden likaantumiseen ja väkivaltaisiin tilanteisiin. En silti osannut odottaa suoraa huutoa, kiroilua, nimittelyä, paikoin kovakouraista käsittelyä saati sitä, että kaksi miestä tosiaan kuljettaisi minut säälimättä kuulusteluun. Kauhuefektiä lisäsi varmasti myös se, että haistoin hirvenraadon jo kaukaa. Puolenyön aikaan lemu on varmasti ollut melkoinen!

Joidenkin korvaan kuulostaakin varmasti pähkähullulta, että joku voi haluta vapaaehtoisesti kokea tällaista. Kauhufaneille After Dark tuo aivan uudenlaisen tavan hankkia adrenaliiniryöppyjä ja elämyksiä. Itse en pysty esimerkiksi Saw-elokuvia tai muuta mielestäni äärimmäisen brutaalia katsomaan, mutta pidän esimerkiksi zombileffoista ja psykologisesta kauhusta. Aikuisten kauhutalo tarjoaa erikoisen elämyksen lisäksi mahdollisuuden oppia lisää siitä, mitä pelkää ja miten reagoi. Huomasin, että en enää kammoksu erityisemmin pimeää. Sen sijaan minusta on hyvin epämiellyttävää, jos en tiedä, mihin kosken. Varsinkin teurastaja ja kaapparit herättivät myös itsesuojeluvaiston.

Etukäteen mietin, että kauhutalon toteutus on hyvin altis lässähtämiselle. Jotta kokemuksesta muodostuu riittävän autenttinen ja elämyksellinen, tulee hyvin monen asian osua täysin kohdalleen. Ilokseni After Darkissa tapahtui juuri näin. Hylätty hotelli osoittautui täydelliseksi tapahtumapaikaksi. Oli suurtalouskeittiötä, kylmiötä ja diskobaaria tavanomaisempien huoneiden lisäksi. Jokainen isomman roolin näyttelijä hoiti osansa niin antaumuksella ja uskottavasti, että pelotti. Maskeeraus oli erinomaisen onnistunutta. Puvustuksessa vain mustiin pukeutuneiden hahmojen asuja olisi voinut ehkä vielä vähän miettiä. Valoilla oli tärkeä osa sopivan vinksahtaneen tunnelman luomisessa.

Alun tarina oli mielestäni aika turha, sillä en oikein innostu kummitusjutuista. Hotellin tapahtumat jäivät minusta muutenkin irrallisiksi kohtauksiksi sen sijaan, että ne olisivat muodostaneet tiiviin juonen. Toisaalta tarinan löyhyys ei haitannut. Ideaa voisi ehkä jatkojalostaa niin, että osallistujien pitäisi selvittää oma-aloitteisesti tiensä ulos tiloista ja avata samalla taustatarinaa pala palalta. Tämän ajatuksen toteuttaminen tosin vaatisi varmaan sitä, että osallistujat kulkisivat ryhmissä eivätkä yksin. Aikataulu oli jo nyt varsin tiukka: sisälle hotelliin pääsi kuusi asiakasta tunnissa, ja heidän oli tarkoitus kulkea tilojen läpi toisiaan kohtaamatta. Mihinkään ei siis voinut jäädä minuuttikaupalla ihmettelemään. Näyttelijät pitivät kyllä huolta, että juoksuaskeleitakin tuli otettua. Varsinkin teurastajan luota taisin sännätä melkoisella vauhdilla pois.

Jäin kaipaamaan hieman pidempää elämystä, sillä kaikki oli ohi jo noin puolessa tunnissa. Lipun hinta, 65 euroa, tuntui ensimietinnän jälkeen korkealta, sillä talo on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Sitten rupesin ynnäämään, mihin kaikkeen rahaa on kenties kulunut: vaatteet, maskeeraukset, rekvisiitta, tilavuokra, kenties joitain ruokakuluja tai vastaavaa, sillä vapaaehtoiset tekivät pitkää päivää. Paljon muutakin, mitä en osaa itse nyt ajatella. Eipä tuntunut hinta kovin kovalta enää sen jälkeen. Kaikki olivat tehneet mielettömän upeaa jälkeä, varsinkin kun tapahtuma suunniteltiin ja toteutettiin vain muutamassa kuukaudessa. Myös kävijöiden turvallisuuteen oli kiinnitetty hienosti huomiota. Reitiltä ei päässyt eksymään, ja olo oli sen verran turvallinen, että leikkiin uskalsi heittäytyä.

After Dark ei näytä onneksi jäävän kertaluontoiseksi. Ensi keväälle on järjestäjien mukaan jo suunnitteilla jotain ihan uutta ja vielä uskaliaampaa kuin tämä halloween-kauhutalo. Odotukset ovat nyt hyvin korkealla! Olipa omalaatuinen elämys.

After Dark -kauhutalo oli auki lauantaina 31. lokakuuta. Pidä silmällä tulevia tapahtumia ja lue lisää After Darkin kotisivuilta ja Facebook-sivuilta.

Kiitokset After Darkin järjestäjille vapaalipusta! Tämän kirjoituksen pääkuvassa on hotellin asiakas kuulustelussa. Kuva: Jonna Jusslin.