Oopperaa oopperassa – ah! Oopperatalo on yksinkertaisesti täydellinen esityspaikka Oopperan kummitukselle. Andrew Lloyd Webberin säveltämä menestysmusikaali nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa, mutta maailmalla sen on ehtinyt nähdä jo yli 140 miljoonaa (!) katsojaa. Suomessa yleisö pääsee katsomaan kokonaan uutta, kotimaista versiota klassikosta. Heti aluksi täytyy todeta, että ohjaaja Tiina Puumalainen, lavastaja Teppo Järvinen ja koko muu työryhmä ovat onnistuneet huikean hyvin. Jo musikaalin alku nousevine kattokruunuine ja mahtipontisine musiikkeineen on todella vaikuttava.
Musikaalin tarina puolestaan on kerännyt mielestäni ihan ansaitusti kritiikkiä. Siinä tosin työryhmällä ei varmasti ole ollut liikkumavaraa, tapahtumia tuskin saa lähteä tuosta vain muuttamaan.
Oopperan kummitus perustuu ranskalaisen Gaston Leroux’n romaaniin. Tarinan nimikkohahmo on kuolevainen mies Phantom, joka asuu pariisilaisoopperan alla. Miehen kasvot ovat pahasti epämuodostuneet, ja jopa hänen oma äitinsä on siksi pelännyt häntä. Phantom rakastuu nuoreen Christineen ja alkaa valmentaa tätä yhä paremmaksi laulajaksi paljastamatta, kuka oikeasti on. Samanaikaisesti oopperassa sattuu monia outoja asioita ja jopa onnettomuuksia. Yhä hurjemmiksi tapahtumat muuttuvat, kun Christineä alkaa havitella myös lapsuudenystävä ja ihastus Raoul. Musikaalin synopsikseen voit tutustua Kansallisoopperan sivuilla.
Oopperan kummitus viihdyttää taatusti koko rahan edestä. Sain useaan otteeseen kylmiä väreitä. Yksi esityksen huippukohdista oli suorastaan henkeäsalpaavan hienosti toteutettu kohtaus, jossa Phantom ja Christine kulkevat rappusia pitkin kellariin. Liikkuvat rappuset ja niillä kulkevat kaksoisolennot olivat suorastaan maagista katsottavaa. Samaten mieleen jäivät uudenvuoden naamiaisjuhlat upeine pukuineen ja valtavine portaikkoineen. Oopperaa oopperassa -kohtaukset olivat veikeitä: lavalla oli kuvitteellisten oopperateosten lavasteita ja esiintyjiä.
Liikkuvat rappuset ja niillä kulkevat kaksoisolennot olivat suorastaan maagista katsottavaa.
Monesta suunnasta vaikutteita saaneet lavastus ja puvustus eivät ylipäätään jättäneet toivomisen varaa, ja valaistuskin oli taattua Kansallisoopperan laatua. Erityisesti innostuin Phantomin kellarikodin ulkonäöstä, siinä olivat suunnittelijat irrotelleet upeasti. Eipä sitä oopperan alla asuvalle miehelle mikään tavallinen Ikea-sänky oikein sopisikaan. Punaiset satiinilakanat kruunasivat kauhuromanttisen sisustuksen.
Kokonaisuutenakin esitys huokui taitavien ammattilaisten syvää paloa työtään kohtaan, jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja toteutettu. Kansallisoopperan omassa Oopperan kummitus -esittelypätkässä ei ikävä kyllä pääse kuulemaan musikaalimusiikkia laulun kera. Teoksen visuaalisen ilmeen kurkkimiseen video antaa hyvän mahdollisuuden:
Nautin tietysti paljon myös upeista lauluista. Musikaalissa on virkistävän monipuolisesti erilaisia kappaleita, niin musikaalilauluja kuin perinteistä oopperaakin. Monet soolot olivat hurmaavia, mutta pidin kovasti myös kohtauksista, jossa laulettiin pareittain tai joukkona. Sofie Asplund oli Christinen roolissa valloittavan herkkä ja luonnollinen. Häntä oli todella nautinnollista kuunnella. Samaten vakuuttivat erityisesti sadun prinssit mieleeni tuonut Tero Harjunniemi (Christinen ihastus Raoul) ja Hanna-Leena Haapamäki (Carlotta Giudicelli, pariisilaisoopperan upea diiva).
Toki tunnustusta täytyy antaa myös itse Phantomille, Ville Rusaselle. Rusanen lauloi vivahteikkaasti ja keräsi ansaitusti niin kehuja kuin valtavat aplodit. Itse olisin tosin ehkä halunnut nähdä vielä lisää rosoa Phantomin hahmossa.
Ensi-illassa orkesteria johtanut kapellimestari Nick Davies sai soittajista paljon irti. Musiikki yllätti jäämällä soimaan päähän, vaikka monet kappaleista olivat toki tuttuja jo entuudestaan. En tosin ollut ikinä tajunnut, että kyseiset laulut ovat juuri tästä musikaalista. 1980-luvun vaikutteet olivat välillä niin vahvasti läsnä, että hymyilytti väkisinkin. Oopperan kummitus sai ensi-iltansa vuonna 1986 Lontoossa. Alkuperäistuotantoa esitetään siellä yhä edelleen. Erilaisia versioita kappaleista pääsee kuuntelemaan Spotifyssa ja YouTubessa hakemalla vaikkapa hakusanoilla ”Phantom of the Opera”.
Helsingin Sanomat puolestaan vieraili Kansallisoopperan harjoituksissa ja julkaisi sieltä videon, joka ei tosin tee täysin oikeutta vaikuttavalle musiikille, upeille laulajille tai hienoille lavasteille.
Oopperan kummitus esitetään Helsingissä musikaalin alkuperäiskielellä eli englanniksi. Oli ilo kuulla, miten hyvin niin pääroolien kuin pienempien roolien esittäjät olivat ottaneet kielen haltuun. Kaikki sanailivat ja lauloivat erittäin sujuvasti. Tarvittaessa yleisö pääsee tiirailemaan suomenkielisiä tekstityksiä näyttämön yläosan näytöstä.
Minulle jäi olo, että tämän esityksen voisin katsoa pian uudestaankin. Tai no, myönnetään: tämän haluaisin kokea vielä uudestaan! Liput kuitenkin ovat niin kysyttyjä, että täytyy antaa muille mahdollisuus viettää elämyksellistä iltaa Oopperan kummituksen katsomossa.
Erityisen mielenkiintoista olisi nähdä sama spektaakkeli toisella miehityksellä. Haastattelin Phantomin roolissa vuorottelevaa Ilkka Hämäläistä Metron viikonloppuliitteeseen, ja olisi ollut hauska nähdä hänen esiintyvän myös. Oopperan kummitus ei ole koskettavinta taidetta, mitä olen nähnyt, mutta muun muassa viihdyttävyydessään ja visuaalisessa runsaudessaan se on omaa luokkaansa.
Blogiin ilmestyy pian myös tunnelmia Oopperatalon kulisseista ja arvio Kaunotar ja hirviö -baletista. Lisäksi pakopelisarja jatkuu viimein pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen, ja teatteriakin on jälleen luvassa.
Oopperan kummitus Kansallisoopperassa syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja, mutta peruutuspaikkoja kannattaa kysellä. Liput alk. 17,50–92 euroa, permanto alk. 68,50 euroa, koululaiset ja opiskelijat alk. 55,50e, eläkeläiset alk. 70,50e (sis.palvelumaksun). Musikaalin ensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa oli perjantaina 4. syyskuuta 2015. Lisätiedot Kansallisoopperan verkkosivuilta.
Kiitokset Kansallisoopperalle lipusta ensi-iltaan! Tämän kirjoituksen pääkuvassa Hanna-Liina Võsa, Ilkka Hämäläinen. Kuva: Stefan Bremer / Suomen Kansallisooppera.
KULTTUURIKUURI 
Oli kyllä hieno tämä Oopperan kummitus! Näimme esityksen näemmä melkein samalla miehityksellä, meillä Phantomina tosi oli juuri Hämäläinen jonka hahmotulkinnasta pidin paljon. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että juoni on tosiaan välillä vähän, no, kökkö, mutta visuaalisesti tämä oli pelkkää silmänruokaa ja laulukin soi kauniisti. Kelpasi katsoa. Ja kyllä niitä hajalippujakin vielä saa jos soittaa oikeaan aikaan jos oikein iskee fiilis päästä uudestaan katsomoon.. 😉
TykkääTykkää
Kiitos kommentista, Linnea! Täytyykin käydä lukemassa sun arvio tästä. Mielenkiintoista aina verrata mielipiteitä. 🙂 Kovasti edelleen houkuttaisi nähdä tuo toisen miehityksen versio. Ehkä sitä keväällä voisi kysellä hajalippuja ja käydä vaikka jonkun kaverin kanssa katsomassa Kummitusta toistamiseen.
TykkääTykkää
Olen nähnyt Phantomin alkuperäistuotannon Westendissä ja Broadwaylla. Juoni ja tapahtumat ovat toki korneja, mutta musiikki aivan omaa luokkaansa. Kannattaa vaan heittäytyä tuohon mystiseen maailmaan ja antaa kylmien väreiden tulla!
En voi olla tarttumatta tähän huvittavaan kohtaan kirjoituksessasi, ennen videolinkkiä:
”Kansallisoopperan omassa Oopperan kummitus -esittelypätkässä ei ikävä kyllä pääse kuulemaan musikaalimusiikkia, mutta–”
Sitähän siinä juuri on taustalla!! 😉
Suosittelen käymistä useamminkin oopperassa ja baletissa, niin pääset hiljalleen jyvälle myös itse taiteesta, jonka vuoksi niitä tehdään. Lavasteet ym. ovat toki tärkeitä, ja pukusuunnittelijat ja maskin toteuttajat oman alansa taitureita, mutta ydin on kuitenkin musiikin taika sekä laulun ja tanssin tulkitsijat. 🙂 Musasta voi kuunnella etukäteen levytyksiä ja virittäytyä tunnelmaan…
TykkääTykkää
Hei Ottilia! Kiitos kommentista! Tosi hyvä, että laitoit viestiä myös tuosta videolinkkiin liittyvästä tekstistä. Alun perin tuossa taisi olla pidempikin pätkä siitä, että ketään Oopperan kummituksen laulajista ei ikävä kyllä kuulla videolla. Tekstiä editoidessa on sitten epähuomiossa pudonnut tuo ajatus kokonaan pois ja tullut siten ikävä kyllä ihan suora virhe tuohon. Vilpittömät pahoittelut siitä! Muotoilin tuota kohtaa nyt uudelleen.
Oopperassa ja baletissa olen tosiaan alkanut käydä vasta blogini myötä, ja olen täysin noviisi edelleen. Molempiin taiteenmuotoihin tutustumista aion toki jatkaa, välillä täytyy vain käydä muissakin kulttuuririennoissa. Oopperan kummituksen saatan käydä katsomassa vielä uudelleen. Tämän syksyn baleteista puolestaan kiinnostaisi etenkin Pieni merenneito, jossa on koreografina Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Myös Onegin on pakko nähdä, jos/kun se jälleen palaa ohjelmistoon! Ensi kevääseen asti en ole ehtinyt vielä miettiä.
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan jatkossakin!
TykkääTykkää